O L E N . . .
Herkästi innostuva, entinen erityisopettaja, nykyinen väitöskirjatutkija, itsekseni viihtyvä, tiedonjanoinen, valittamisesta valittava idealisti ja intersektionaalisen feminismin kautta ympäristöään hahmottava, välillä oman ajatuspaljouden alle hukkuva taivaanrannamaalari.
H A L U A N . . .
Maailmanrauhaa, lopputulosten tasa-arvoa, kahvia kauramaidolla. Lukea sängyssä, tietää lisää kaikesta, oppia jatkuvasti uutta, keskustella. Nukkua pitkään, pysyä omassa kuplassani ja kutsua sinne tervetulleiksi kaikki mukaan haluavat. Lukea kirjoja kaikkialta maailmasta ja kirjoittaa ajatuksistani, jotta ymmärtäisin niitä itsekin paremmin.
M I N U L L A O N . . .
Pieni koti Helsingissä. Kirjoja pinoissa lattialla, hyllyissä ja penkeillä, kun siististi ei muualle enää mahdu. Pieni koira, uskoa tulevaisuuteen, loputon lukupino ja haaveena lukea ainakin neljäkymmentä kirjaa vuodessa.
P E L K Ä Ä N . . .
Kirjan kotiin unohtamista, liian tarkkoja suunnitelmia, lopullisuutta, itseni ja puhelimeni hukkaamista.
L U E N . . .
Sohvalla, sängyssä, työmatkoilla, silloin kun pitäisi tehdä kaikkea muuta. Välillä klassikoita, enemmän uutuuksia, jonkin verran kotimaista, mutta mieluummin kauempaa. Tunteella ja rakkaudella, mutta omalta aatepohjalta. Kriittisesti, jos ajatukset ei kohtaa, kritiikittä jos rakastan.
P O H D I N . . .
Maailman järjestystä, parempaa tulevaisuutta ja pienten etua. Omaa erehtyväisyyttäni ja suurempaa rohkeutta uskaltaa myös mokata, häpeää ja siitä vapautumista. Liikaa noin ylipäätään, mutta sopivasti, koska se on tapani jäsentää maailmaa ympärilläni.
R A K A S T A N . . .
Kahvia, oivaltamista, sitä tunnetta, kun kirja vie niin mennessään, että sitä lukee joka välissä, ihmisiä jotka pitävät kirjallisuudesta. Ajatusten syventämistä niistä kirjoittamalla, keskustelua kirjoista ja kirjallisuudesta. Valoa sängyllä ja kaikkea elävää kotonani, villasukkia, ylisuuria villapaitoja ja sitä, että maailma on välillä aika hattaraa vastapainoksi päänsisäisille myrskyille. Kirjoittamista, kynttilöitä, onnistumista, pohdiskelevuutta. Rachel Cuskia, Sheila Hetiä, Jhumpa Lahiria, Ali Smithia, Joan Didionia, Zadie Smithiä, Maggie Nelsonia ja kaikkea mitä Tove Jansson on kirjoittanut.
E N O L E . . .
lyhyt, hyvä tiivistämään ajatuksiani, kirjallisuuskriitikko, helposti lähelleen päästävä, yksin.