EMI YAGI : TYHJYYSPÄIVÄKIRJA
170s.
Otava 2023
Alkuteos: 空芯手帳 (Kūshin techō), 2020
Suomennos: Raisa Porrasmaa
Japanilaisen Emi Yagin viime vuonna suomeksi julkaistu Tyhjyyspäiväkirja alkaa tilanteesta, jossa toimiston ainoan naisen on jälleen tehtävänä laittaa palaverin jälkeen pöydät paikalleen, siivota tuhkakupit ja haisevat kahvikupit. Päähenkilöä, 34-vuotiasta Shibatoa, väsyttää ainainen metatyön kasautuminen hänelle, naiselle, joten hän huomaakin vastaavansa jaostopäällikölle, että ei voi tehdä kyseistä työtä, koska jätteiden haju etoo häntä. Onhan hän raskaana. Raskaus on yllätys niin sanotusti sankarille itselleenkin, mutta kun tällainen valkoinen (?) valhe nyt tuli heitettyä, alkaa Shibato kiinnittää huomiota siihen, miten eri tavoin ympäristö häneen suhtautuu tämän näennäisen, jokaiselle osapuolelle yhtä suurena yllätyksenä tulleen raskauden myötä. Niinpä hän alkaa seurata raskauttaan viikko kerrallaan sitä lukijallekin avaten, ja mitä pidemmälle raskaus käy, sitä enemmän naisten ja miesten tasa-arvoerot työelämässä alkavat käydä selväksi.
Kirjan ansiokkaasti suomentanut Raisa Porrasmaa kertoo romaanin nimiösivulla, että kirjan japaninkielinen nimi Kūshin techō on viittaus Japanin terveys-, työ- ja sosiaaliministeriön Boshi techō -kirjaseen ("äidin ja lapsen päiväkirja"), joka lähetetään jokaiselle raskaana olevalle naiselle. Kirjaseen on tarkoitus kirjata ylös raskauteen ja lapsen terveyteen liittyviä asioita aina siihen saakka, että lapsi täyttää 17 vuotta. Boshi-sanan sijaan kirjan alkuperäisessä nimessä oleva sana Kūshin tarkoittaa kirjaimellisesti kääntäen "tyhjää ydintä". Tyhjyyspäiväkirja on siis hyvin monimerkityksellinen nimi, ja Porrasmaa onnistuu kääntämään sen taiten, onhan yhdellä jos toisellakin suomalaisella äidillä tapana kirjoittaa myös raskauspäiväkirjaa.
Ja jotain tyhjyydestä, tyhjiöstä ja siitä iänikuisesta, ja silti aina niin valitettavan ajankohtaisesta naiseudesta Yagi terävästi kirjoittaakin. Tyhjyys ja tyhjä kohtu ovat pienoisromaanin keskiössä paitsi fyysisesti myös metaforisesti: nainen on yhtä kuin kohtunsa, ja lapsetonkin nainen on aina olemassa suhteessa lapseen tai siihen, ettei niitä ole. Ei ole olemassa naista naisena, on olemassa nainen potentiaalisena äitinä, äitimässä joko jälkeläistä tai toimiston miehiä. Naisen paikka on tyhjiö, nainen on tyhjiö, paitsi kun on olemassa muita varten.
Yagi kirjoittaa (ja Porrasmaa suomentaa) romaaniaan raskausviikko kerrallaan, heleän lakonisesti, sivumäärään nähden varsin tiiviistikin. Paikoin Yagi alleviivaa, sukupuolieroja, -rooleja ja -odotuksia etenkin, ja toisaalta hän häivyttää, erityisesti Shibaton omaa elämää tuoden sen näytille toki päivä ja askare kerrallaan, mutta siirtäen suuremmat tunteet, motiivit ja todellisuuden ja maagisen realismin välisen leikittelyn lukijan itsensä tulkittavaksi. Valinta on onnistunut, sillä tämä merkillinen kirja jättää jälkeensä viehättävän hämmennyksen tunteen, juuri sellaisen, johon tekee mieli palata, kerraten tai keskustellen. Kirja sopisikin eri hienosti esimerkiksi lukupiiriluettavaksi, sen verran paljon tässä on pieneksi kirjaksi purtavaa ja purettavaa.
"Ensin oli siirrettävä syrjään tiskirätti, joka oli valloittanut tiskialtaan ja kuivausritilän väliin jäävän olemattoman työtilan. Ei aavistustakaan, kuka rättiä käytti, mutta se piti aina hallussaan tuota kallisarvoista kohtaa ja haisi kammottavalta. Tänään riepu löyhkäsi siltä kuin sillä olisi pyyhitty maitoa. Tartuin rättiin kynnenkärjilläni nakatakseni sen syrjään, että pääsin viimein asettamaan pahvilaatikon tasolle avattavaksi. Tiiviisti kiinni liimatut saumakohdat kulmissa olivat yllättävän tiukassa. Yrittäessäni repiä niitä väkisin auki kynteni vääntyivät, joten jouduin kaivamaan taskuun sujauttamani veitsen. Mattoveitsi on modernin ajan siunaus! Viiltelin mielessäni kollegojeni naamoja samalla kun leikkasin laatikkoa auki."
Tyhjyyspäiväkirja seuraa Shibatoa niin työssä, yllättäen lisääntyneellä vapaa-ajalla, kotona, supermarketeissa kuin raskauden puolivälin jälkeen mamma-aerobicissäkin. Yagi kuljettaa Shibatoa läpi sen urbaanin arjen, jota yksin elävä nainen suurkaupungissa elää, näyttää väläyksiä muiden ihmisten suhteista ja suhtautumisista, äitiysryhmien heleää yhteisöllisyyttä, miehiä jättäviä ystäviä ja lapsettomaksi jääneitä työkavereita. Jokaisella pienellä sivuhuomiolla on kuitenkin merkityksensä, ne kommentoivat aina jollain uudella kulmalla joko lisääntymistä tai lisääntymisestä johtuvaa räikeää epätasa-arvoisuutta, joka on ihan yhtä totta 2024 vuoden Suomessa kuin se tuntuu olevan saman ajan Japanissakin.
Tyhjyyspäiväkirja on ihana, vinkeä pienoisromaani, joka tuntuu ehkä paikoin erikoiseltakin näin länkkärinäkökulmasta, mutta yhdistää voimansa muun muassa Sayaka Muratan Lähikaupan naisen sekä Mieko Kawakamin Breasts and Eggsin kanssa. Murata ja Kawakami tekevät omissa romaaneissaan hyvinkin selväksi, miten kaukana vielä länsimaisesta tasosta sukupuolten välinen tasa-arvo Japanissa on, ja miten se näkyy etenkin äitiyden, työelämän ja sukupuolirooliodotusten mutkikkaassa maailmassa. Yagi yhtyy kahteen maannaiseensa, mutta omalla tavallaan: siinä missä kaksi edellistä ovat kritiikissään suorempia, Yagi näyttää todellisuutta satiirisimmin keinoin. Eikä nämä asiat nyt niin kaukaisia täällä meilläkään ole: onko muka olemassa työpaikkaa, jossa metatyö siivoamisesta kahvinkeittoon ei kuuluisi odotuksen mukaan tiimin naisjäsenelle? Taukotilaa, jonka tiskit pesisi omatoimisesti joku johtoportaan miehistä? Jossa ei olisi palkattu siivoojaksi naista (tai maahanmuuttotaustaista henkilöä), vaan työn metatyötkin kuuluisivat ihan kaikille. Jossa esihenkilö sanoisi joskus sanat keitäpä poika meille kahvit, niin saa naiset rauhassa jutella?
(Emi Yagin Tyhjyyspäiväkirja tarttui muuten lukuun, kun seuraajani instagramissa suosittelivat sitä muutamaankin eri Helmet-haasteen kohtaan pulmaillessani mistä ihmeestä löydän kiinnostavaa luettavaa lapsi- tai harrastusaiheeseen. Ko. teos olisi muuten ehkä minulta ohi mennytkin, joten kiitos sekä haasteelle että teille vinkkaajille, tämä oli mainio löytö!)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti