VEDESTÄ JA SURUSTA

SALLI KARI : VEDESTÄ JA SURUSTA

227s.

Siltala 2024

Pyydetty arvostelukappaleena

Olen miettinyt tänä kesänä paljon veden kannattelevaa voimaa. Sisäistä – sitä miten se kaikessa yksinkertaisuudessaan pitää meidät hengissä, kehomme vireessä, valmiina ja valppaana. Ulkoista – sadetta, joka tekee saman luonnolle kuin juomavesi meille, pisaroiden valkoista kohinaa, joka rauhoittaa hermoston ja uneen. Ja erityisesti fyysistä – kun antautuu veden kannattelemana selälleen keuhkot täynnä happea, kelluu osana jotain suurempaa, jotain, mikä kiertää, voitelee, parantaa ja pitää yllä elämää. Taivas saa näkökentän pyöreät reunat kun sitä katsoo veden pinnalta käsin, ja koko elämän perspektiivi on hetken hieman erilainen. Kun katson pinnan alla leijuvia käsiäni, olen enemmän elossa kuin koskaan.

Tätä – ja nuorempana sairastettua rintasyöpää – miettii, pohtii, tutkii ja kuljettaa myös Salli Kari syksyn autofiktiivisessä uutuudessa, esikoisteoksessaan Vedestä ja surusta. 

x

Salli Karin Vedestä ja surusta on kahteen tasoon kurkottava heleän kaunis, ja jollain aivan omanlaisella tavallaan hento tarina naiseudesta, kehollisuudesta ja ruumiista, joka lopettaa nuoruuden aivan liian aikaisin ja vaihtaa elämänjanon pelonsekaiseen loppuelämään. Karin romaanin päähenkilö lähtee kahdeksi kuukaudeksi residenssiin Islantiin, keskellä ei mitään olevan saaren keskellä ei mitään olevaan kaupunkiin. Siellä hän alkaa ensimmäistä kertaa käsitellä mennyttä, sairautta ja myös traumaa, joka kuoleman kosketuksesta ja kirurgin veitsestä jäljelle jää. Vedestä ja surusta vuorottelee Islanti- ja sairausjaksojen kanssa, katsoo nykyhetkestä menneeseen, josta taas ei koskaan uskalla enää kurkistaa tulevaan. Päähenkilö on lukossa, jumissa, painava kuin kivi, aivan veden kannattelemattomissa. Ympärillä on elämää, residenssivieraita ja Islannin aivan omalla tavallaan karu luonto, ja päähenkilö alkaa pikkuhiljaa avautua. Avata itseään, antautua kannettavaksi ja kannateltavaksi. Veden ja elämän.

"Siirryn matalaan lämpöaltaaseen ja asetun pitkäkseni. Sisälläni velloo jälleen valtameren kokoinen levottomuus. Haluan ajatella mitä tahansa muuta, kunhan olisi kevyttä, mutta kaikki painuu pohjaan, en tiedä mikä taas yhtäkkiä vaivaa. Ärsyttää etten tiedä, ärsyttää että tiedän kuitenkin.

Terve nainen ja sairas nainen, he asuvat molemmat minussa, kilpailevat tilasta, eivät mahdu samaan kehoon. Minä joudun raahaamaan sairasta naista kaikkialle. Ja kuitenkin: en olisi täällä ilman häntä."

Kari käsittelee teoksessaan hyvinkin naistyypillistä aihetta, rintasyöpää ja sen aiheuttamaa traumaa. Miltä tuntuu, kun nuori aikuisuus katkeaa kuolemanvaaraan, millaista on elää kehossa, jonka solut muuttuvat hengenvaarallisiksi? Miten muutama väärin kasvanut solu voikaan viedä paitsi palan naiseudesta, myös kehosta ja elämästä? Toipuuko siitä koskaan, ja jos toipuu, miten?

Kari kuvaa sairastumista, hoitoja ja jäljelle jäänyttä traumaa hennolla, mutta varmalla otteella. Esikoisenakin Vedestä ja surusta on taitava, eheä ja tarkkarajainen kokonaisuus, joka huojuu tuulessa kauniisti. Karin vahvuus – ja toisaalta varmaan mielipiteitä jakava puoli – on kielessä, jokainen lause on kuin pieni helmikoru, sellaisenaan myös mietelauseena toimiva. Osalle se tuo rankkaan aiheeseen lempeää lähestyttävyyttä, toiselle se saattaa taas etäännyttää. En tiedä mihin joukkoon kuulun itse, mutta kielen ansiosta tai siitä huolimatta Kari onnistui näyttämään kirjallaan jotain, johon samastumatonkin voi löytää uuden ikkunan, saman kokeneen vertaistuesta nyt puhumattakaan. Mutta ei, ei kirja silti ole terapiakirja, ei sellaisena kuin kyseistä termiä on tavattu käyttää. Varmasti se on toiminut paitsi terapeuttisena kirjoittaa myös jollekin lukea, mutta se on myös kaunokirjallisesti niin taiten tehty, ettei se typisty vain yhdeksi tarinaksi muiden keskellä, se on laaja meri joka näyttää että tältäkin elämä voi tuntua. Ja on aivan sattumanvaraista, millaiset vedet ketäkin kantavat. Osa selviää, osa ei selviä selviämisestä. Mutta kaikki tämä on osa tarinaa, kasvua koetun äärellä.

Helmet-haaste 2024: 35. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa