TAPAUS

ANNIE ERNAUX : TAPAUS

87s.

Gummerus 2023

Alkuteos: L'évènement, 2000

Suomennos: Lotta Toivanen

Pyydetty arvostelukappaleena

Elämme yhteiskunnassa, jossa monissa maissa naisten oikeudet, kuten oikeus omaan kehoon liittyviin päätöksiin aina raskaudenkeskeytys mukaan lukien, ovat menneet taakse päin viime vuosina. Elämme maassa, jossa tälläkin hetkellä käydään hallitusneuvotteluita sellaisten puolueiden kesken, joista ministeriksi saattaa nousta henkilöitä, jotka vastustavat aborttia. Abortin vastustajat vetoavat sikiön oikeuteen elää, mutta todellisuudessahan on kyse kontrollista, jolla evätään naisen oikeus valita miten hän elää. Kun nainen on kotona lasten kanssa, hän on pienempi uhka (eri uskontojen) patriarkaaliselle systeemille, liian kiireinen ehtiäkseen haastaa nykyistä järjestelmää, sopivasti pois tieltä kun tärkeistä asioista päätetään.

Ranskalainen nobelisti, kirjailija Annie Ernaux nostaa abortin puheenaiheeksi, kun hänen alunperin vuonna 2000 julkaistu pienoisteos Tapaus on viimein käännetty suomeksi. Ernaux on sivunnut aborttiaan jo aiemmassa muistelmateoksessaan Vuodet, mutta Tapauksessa se on keskiössä, paljaana keittön pöydällä, ilman mahdollisuutta väistämiseen. Kun Ernaux tulee vahingossa raskaaksi 1960-luvulla, ei hänellä ole muuta mahdollisuutta kuin joko menettää haaveiltu elämä yliopisto-opiskelijana ja palata takaisin työläiskortteleihin aviottomaksi äidiksi tai tehdä laiton abortti.

"Se, että kokemukseni  – laiton abortti – on mennyttä aikaa, ei nähdäkseni ole riittävä syy vaieta siitä, vaikka oikeamielisen lain paradoksi on juuri siinä, että se lähes aina hiljentää aiemmat uhrit, koska 'mitäs menneistä', ja silloin aiempien tapausten alle lankeaa aina sama hiljaisuus. Juuri siksi, että abortti ei ole enää laiton teko, voin ohittaa abortin kollektiivisen merkityksen ja 1970-luvun taisteluista tutut yksinkertaistavat hokemat – 'aina naisille tehdään väkivaltaa' jne. – ja käsitellä omaa unohtumatonta kokemustani konkreettisesti."

Ernaux kirjoittaa abortin tapahtuneen hänelle, jotta hän voi kirjoittaa siitä. Tapaus kulkeekin kahdessa aikatasossa; 1960-luvun tapahtumissa sekä 1990-luvun lopun kirjoitushetkessä, jossa Ernaux palaa abortinaikaisiin tunnelmiin. Nykyhetken pätkät ovat lähinnä kommentteja tai huomioita, ikään kuin perusteluita sille, miksi kirja on tärkeä kirjoittaa. Aihe ei kenties sinällään niitä edes tarvitsisi, mutta kommentit alleviivaavat aiheen henkilökohtaisuutta, salaisuuden suuruutta, laittoman abortin tabua ja sen aiheuttamaa häpeää, joka on laittanut aiemmat uhrit hiljenemään, piiloon epäsuoriin vihjauksiin. 1960-lukuun palaavat osiot taas ovat Ernaux'lle tyypillistä dokumentaarista kirjoittamista, katkelmia nuoruusvuosilta, joiden yksi tapahtumaketju oli ei-toivottu raskaus ja sen päättäminen.

"Joudun kirjoittaessani toisinaan vastustamaan kiusausta antautua suuttumuksesta ja tuskasta kumpuavaan lyyrisyyteen. En halua tekstissäni tehdä sitä mitä en ole elämässänikään tehnyt, tai vain hyvin vähän: itkeä ja huutaa. Haluan pysytellä ahdingon vakaassa virrassa sellaisena kuin sen koin farmaseutin vaatiessa reseptiä tai nähdessäni hiusharjan letkuvadin vietellä. Sillä myllerryksellä, jota koen muistaessani kuvat ja kuullessani sanat, ei nimittäin ole mitään tekemistä silloisten tuntemusteni kanssa, se on pelkkää kirjoittamisenpaloa. Tarkoitan: se mahdollistaa kirjoittamisen ja osoittaa, että teksti on aitoa."

Ernaux'n dokumentaarinen kirjoitustapa on terävää, herkkää ja silti arkista, sellaista, joka pitää tapahtumat omissa mittasuhteissaan. Usein tosielämässä tulee vastaan tilanteita toisensa perään, jossa käsillä olevat tapahtumat kuvittelee suuremmiksi kuin ne onkaan, ja sen kautta itsensä tuntee jotenkin vajavaiseksi, kun ei tunnekaan sitä kaikkea tunneryöppyä, jota tarinoissa tällaisiin tapahtumiin yleensä liitetään. Kuten ylläolevassa lainauksessa käy ilmi, Ernaux pitää huolen, ettei hän sentimentaalisuuttaan tule tehneeksi aborttitarinastaan mitään Suurta Kertomusta, jälkikäteen lisättyjen tunteiden sävyttämää opettavaa tarinaa, jolla on joko onneton tai onnellinen loppu. Ja juuri tämä on Ernaux'n vahvuus: kyetä kertomaan asioita mittasuhteissa. Kirjallisuus – se Ernaux'n viittaama lyyrinen sellainen etenkin – kun on muun tarinankerronnan ohella hieman taipuvainen suurentelemaan elämäämme, lisäämään merkityksiä sinne, missä sitä ei ole, vahvistamaan kokemusten valtavuutta siellä, missä kaikki on lopulta arkista. Ernaux'n laiton abortti on toki merkityksellinen, mutta se on myös loputtomia yrityksiä saada viralliset lääkärit tekemään jotain, jota voi pyytää vain kautta rantain, valtavaa raskauspahoinvointia, emalivati, jonka vedessä kelluu letku, joka on tarkoitettu raskauden keskeyttämiseen.

Ernaux antaa pienessä, voimakkaassa ja tiiviissä teoksessaan äänen miljoonille naisille, jotka vielä tänä päivänäkin joutuvat kehollisen kontrolloinnin uhreiksi ympäri maailman, ja joutuvat turvautumaan turvallisen ja vaarattoman operaation sijaan ties millaiseen puoskarointiin, neulepuikkoihin ja henkarin koukkuihin miesten ja uskonnon pitäessä ylivaltaa heidän kehoistaan. Kuten hyvin tiedetään, abortit eivät pääty siihen, että ne kielletään lailla. Laittomien, vaarallisissa ja epäpuhtaissa olosuhteissa tehtyjen aborttien jälkeen naisten elämät taas saattavat päättyä.

Helmet-haaste 2023: 14. Kirja kertoo terveydenhuollosta