TALVI (VUODENAIKAKVARTETTI #2)

ALI SMITH : TALVI

336s.

Kosmos 2022

Alkuteos: Winter (Seasonal #2) // 2017

Suomennos: Kristiina Drews

Pyydetty arvostelukappaleena

On joulupäivä. Olen matkustanut Elvi-koirani kanssa joulun viettoon Pohjois-Savoon vanhempieni luokse, tänne on tullut myös idempää siskoni kumppanineen, sekä isoisäni. Koolla on siis eri sukupolvia, erilaisia kokemuksia, paloja toistemme henkilöhistoriasta, erillisiä, mutta risteäviä. Ja joulu on myös kirjassa, jonka tänään saan loppuun, Ali Smithin Talvessa, jossa niin ikään joulupäivänä kokoonnutaan, ulkoa katsottuna kovinkin luonnollisella joukolla, mutta syvemmälle sukeltaessa jokin silti onkin hieman vinksallaan. Kuten äärimmäisen viehättävästi Ali Smithin romaaneissa yleensä.

Ali Smithin Talvi on toinen osa hänen vuodenaikakvartetistaan, jonka ensimmäinen osa Syksy ilmeistyi suomeksi aiemmin tänä vuonna. Itsenäistä jatko-osaa yhdistää edeltäjäänsä lähinnä vuodenaikojen symboliikka, ja siinä missä edellisessä osassa tosiaan oltiin kuolevan ja lepoon asettuvan luonnon äärellä, nyt ollaan keskellä pimeintä hetkeä, niin vuodenkierrossa kuin ihmiskunnan omassa kansainvälisessä epähumaaniudessa. Smith yhdistää, jälleen kerran, henkilökohtaisen poliittiseen sellaisella taituruudella, että harva nykykirjailija siihen pystyy, ja, jälleen kerran, olen yhden vuoden lempikirjani parissa Smithin uusinta suomennosta lukiessani.

"Jumala oli kuollut: ensi alkuun.

Myös romantiikka oli kuollut. Ritarillisuus oli kuollut. Runous, proosa, maalaustaide, kaikki kuolleet, samoin kuvataide. Kirja oli kuollut.

Modernismi, postmodernismi, realismi ja surrealismi, kaikki kuolleet. Jazz oli kuollut, popmusiikki, disko, räppi, klassinen musiikki, kuolleet. Kulttuuri oli kuollut. Säädyllisyys, yhteiskunta ja perhearvot olivat kuolleet."

Sophian luo on ilmestynyt jostain pää. Elävä ja eloisa, huomiota vaativa lapsen pää, joka keikkuu ilmassa kuin ilmapallo. Noin 3-kymppinen Art on riidellyt rajusti tyttöystävänsä Charlotten kanssa, ja saa aivan kumman idean yrittäessään piilottaa tätä faktaa äidiltään. On joulu, Englannissa, nykyajassa, ja kummien sattumusten kautta joulupöydän ympärillä on pian Art, ei-Charlotte, Artin äiti Sophia sekä Sophian sisko Iris, jonka kanssa Sophie ei ole ollut tekemissä kymmeniin vuosiin. Kukaan eikä mikään ole ihan siltä miltä näyttää, ja eriskummallinen vyyhti selkenee hitaasti, pieni pala kerrallaan. Mutta koska kyseessä on Ali Smithin kirja, kyseessä ei ole mysteeri, vaan otos niin aidonoloisesta elämästä, että yhtäkkiä sitä unohtaa lukevansa kirjaa eikä seuraavansa vierestä erään englantilaiskylän tapahtumia reaaliajassa.

Smith kuvaa romaanissaan Talvi jälleen kerran lempeällä taidolla niin perhesuhteita kuin yhteiskuntaa, Iso-Britanniaa Brexitin kynsissä ja Eurooppaa taantuvan, yhtäkkiä rajoistaan ja näennäisistä omistaan hyvinkin tarkan ilmapiirin keskellä. Smith tuo yhteen sisarussuhteet ja ruumiit Välimerellä, aktivismin matkan vuosikymmenten mielenilmauksista poliittisiin blogiteksteihin ja ihmisen oikeuden tietoon omasta henkilöhistoriastaan toisen oikeuteen pitää tiettyjä asioita yksityisinä. Suurimmillaan Smith tuntuu kuitenkin tutkivan sitä, mikä kaikki lopulta onkaan poliittista maailmasa, jossa kansat sotivat keskenään, jossa tuholaisia torjutaan ympäristöä tuhoavilla aineilla ja jossa ihmiset ovat valmiita maksamaan siitä, että  voivat estää kuolemassa olevien pakolaisten hengissä selviämiseen liittyvät auttamisopetaatiot. Mitä ihmisille tapahtuu, kun he hajoavat meihin ja muihin, oikeisiin ja vääriin, ja onko populistiset rajojen rakentajat ennemminkin seuraus kuin syy? Ja kuka meidät tuo enää yhteen, kun roolit eri laidoille rakennetaan jo lapsuudessa?

Smithin leikkisä kieli ja vakavat aiheet ovat kiehtova ja tehokas yhdistelmä, ja hän onnistuukin herättelemään tavalla, johon harva näin kaunokirjallinen romaani pystyy. Smith kuvaa hankalia ja monitahoisia hahmojaan lempeydellä, mutta epämiellyttävää inhimillisyyttä piilottamatta; hänen käsissään sietämättöminkin hahmo on jollain perusinhimillisellä tavalla rakastettava. Kaikki tämän päivän yhteiskunnallisuus voisi olla saarnaava sekametelisoppa, mutta Smith punoo kokonaisuuden yhteen sellaisella taidolla, että lähinnä hämmentää miksei hänestä puhuta valtavasti enemmänkin. Kristiina Drewsin tyylipuhdas suomennos kruunaa kokonaisuuden, ja jo näiden kahden ensimmäisen osan perusteella povaan tästä vuodenaikakvartetista yhtä modernin ajan klassikkoa myös Suomessa. Sen paikan nämä kirjat todella ansaitsevat.

"Kuvaus kuulostaa jotenkin siivottomalta: siinä sen näkee kuinka sanojen kanssa käy. Tuo ei ole sitä mitä hän tarkoitti. Joskus sanat kutistavat kokemusta tai muuttavat sen joksikin mitä se ei ole."