GIRL, WOMAN, OTHER

BERNARDINE EVARISTO : 

GIRL, WOMAN, OTHER

453s.

Penguin 2020

Brittiläis-nigerialaisen kirjailijan Bernardine Evariston romaani Girl, Woman, Other pyöri paljon kansainvälisessä kirjasomessa muutama vuosi sitten, ja erään junamatkan alla ostin sen silloin jo omaan hyllyyn itsellenikin lukuvuoroa odottamaan. Tai no, itseasiassa aloitinkin kirjan jo kerran kesällä 2020, mutta huteran olon ja oudon koronakevään pyörteissä se tuntui jotenkin liian hienolta siihen hetkeen, laadukkaalta kirjalta, johon oma keskittymiskyky ei ihan riittänyt. Niinpä se jäi, ja ehdittiinpä tämä tänä vuonna jo julkaista suomennettunakin, ennen kuin viimein sain itse tähän omaa kirjahyllyä pitkään lämmittäneeseen teokseen tartuttua.

Ja nyt se todella lämmittää hyllyn lisäksi myös sydäntäni.

“What matters most to me, is that I know how I feel, and the rest of the world might catch up one day, even if it’ll be a quiet revolution over longer than my lifetime, if it happens at all”

Evariston Girl, Woman, Other on uskomaton runsaudensarvi, joka sukeltaa kahdentoista eri henkilön, yhdentoista naisen ja yhden ei-binäärisen, elämiin novellimaisten, mutta toisiinsa limittyvien lukujen kautta. Teos jakautuu neljään osaan sekä epilogiin, after partyihin, ja aloittaa tarinansa jollain tapaa keskellä liehuvan Amman, monisuhteisen & queerin mustan teatteriohjaajan National Theatrissa esitettävän  näytelmän ensi-illan pyörteistä. Ammasta edetään hänen tyttäreensä Yazziin, Yazzista Amman sydänystävään Dominiquehen ja niin edespäin. Jokaisella henkilöhahmolla on paitsi paikkansa kokonaisuudessa, tarinansa pitkässä rodullistetussa historiassa, josta jokainen omalla tavallaan kuljettaa arkeaan englanninkielisessä länsimaisessa kulttuurissa, joka on rakennettu paljon valkoisemmalle ihmisryhmälle kuin me valkoiset itse aina oikein ymmärrämmekään. Ja lopulta Amman tarina on oikeastaan pienoiskoossa (mustan) feminismin historia, Yazz on läpileikkaus nykyisen feminismin woke-aaltoon, Dominiquen tarina on tarina vallasta, joka ei ole sukupuoliriippuvaista. Ja samaan tapaan Evaristo käyttää hahmojaan valottamaan myös muita yhteiskunnallisia ilmiöitä, yksilön kautta kokien, henkilökohtaisen kivun, onnen, hämmennyksen ja muun tunnekirjon kautta niitä kuvaten. 

Evaristo käyttää kieltä ja rakennetta kauniisti hyväkseen, pienet kirjaimet, välimerkittömyys ja paikoin jopa säeromaanimainen rakenne vie aluksi hetken tottua, mutta pidemmän päälle se rytmittää ja heijastaa kerronnan nyansseja tarinaa taiten. Asiat ja ilmiöt eivät kasva arvojärjestykseen, ne vain ovat, ja Evaristo lämmin tapa kuvata kahtatoista täysin erilaista henkilöä luo terävän, mutta empaattisen ilmapiirin ilmiöiden ympärille. Evaristo käsittelee hahmojensa kautta niin äitiyttä, äiti-tytär-suhteita, luokkaa, taidetta kuin ystävyyttäkin, ja hän tuo yhden romaanin sisään niin valtavan määrän erilaisia tarina-aihioita, kokemuksia, näkemyksiä ja näkökulmia, että vähemmän taitavan kirjoittajan käsissä ne jo puuroutuisivat tai leviäisivät sekalaiseksi sopaksi. Evariston taito on kuitenkin rakentaa tämä kaikki hienoksi, eheäksi kokonaisuudeksi, jossa osa hahmoista on toiselle lukijalle lähempänä kuin toiselle, mutta kukaan ei nouse sen suuremmalle jalustalle, eikä Evariston oma agenda sivistää karkaa käsistä, vaan saa aidon uteliaasti tutkimaan erilaisia lähtökohtia, tapoja hahmottaa maailmaa ja ilmiöitä sen sisällä.

Henkilökohtaisten aiheiden lisäksi Evaristo tuo hahmojensa kautta lukijalle eteen myös laajan tarjonnan yhteiskunnallisia aiheita käsitellessään niin mustan feminismin historiaa, valtaa, luokkaa ja rasismia. Girl, Woman, Other onkin hieno läpileikkaus viimeisen sadan vuoden yhteiskuntahistoriaan, kun katse ulotetaan kerrankin muuhun kuin valkoisen, eurooppalaisen miehen valitsemaan näkökulmaan. Viitekehys on valtaisa, mutta lukeminen keveää ja helppoa. Ainoa, mistä olisin kirjan kohdalla luopunut, on aivan viimeiset osat, ja muiden arvioita lukiessa en ole tämän toiveen kanssa yksin. Evariston taituruus piilee juuri alleviivaamattomuudessa, joten on ehkä ihan himpun lukijaa aliarvioivaa sitten viimeisessä luvussa alleviivata kaikki yhteen, hieman siirappiseen jälkiruokaosuuteen, mutta kokonaisuudessa senkin antaa anteeksi. Ja uusintaluvun kohdalla sitten vain skippaan ko. osan, ja annan suuruuden olla siellä, missä se kirjan muissa osissa upeasti pysyykin kasassa.

“life is an adventure to be embraced with an open mind and loving heart”