ANNA KONTULA : PIKKUPORVARIT - POHDINTAA AIKAMME HENGESTÄ
194s.
Into 2021
Sosiologi, yhteiskunnallinen keskustelija ja vasemmistoliiton kansanedustaja, eduskunnan ainoa avoin kommunisti Anna Kontula on yksi ehdottomia suosikkiajattelijoitani tämän hetken poliittisessa keskustelussa. Hänen kirjallinen tuotantonsa on jäänyt kuitenkin tähän asti baille huomiotani, kunnes nyt kesäisenä mökkiviikonloppuna tartuin Kontulan tuoreimpaan teokseen, Pikkuporvareihin.
"Pikkuporvari uskoo, että elämä on hallittavissa. Ihminen voi päättää itse tunteista, suhteista, riskeistä ja rajoista. Keskiluokkaisen normin mukainen elämä on mahdollista ihan jokaiselle, kunhan vain noudattaa sääntöjä ja suostuu tekemään ainutkertaisen elämänsä yksilölliset valinnat tiukasti niiden puitteissa. Tämä harha määrittää pikkuporvaria enemmän kuin mikään muu yksittäinen tekijä. Ja koska kyseessä on harha, tekee se hänestä samalla perin traagisen hahmon."
Pikkuporvari on alle kaksisataasivuinen pamfletti, joka purkaa pikkuporvariutta niin historian, nykypäivän, harhaisen hallinnan, ulkokultaisuuden, mukavuudenhalun sekä yhteenvetona ilmiön vaarallisuuden näkökulmasta. Kontula taustoittaa teoksensa sekä kulttuuri- että tiedelähtein, nostaa esiin jo sata vuotta vanhan pikkuporvarikritiikin ja peilaa toisen maailmansodan jälkeen syntynyttä analyysia nykypäivään. Mitä tekemistä valkoisella sohvalla on fasismin kanssa ja miksi pikkuporvalillisuus ei ole vain elämäntapa muiden joukossa? Näihin kahteen, sekä myös moneen muuhun kysymykseen Kontula vastaa rauhaisaan, mutta varsin ytimekkääseen tapaansa.
Kontulan pamfletti alkaa pikkuporvariuden kritiikin historialla, ja se valottaa oivallisesti kulttuuriälymystöstä lähtenyttä porvariston väheksymistä, joka ajan myötä vakiintui vahvemmin myös poliittiseksi yhteiskuntakritiikiksi. Kontula yhtyy tähän kritiikin kaanoniin, mutta tekee sen harvinaisen hyvin: siinä missä esimerkiksi nykyesseistiikka tapaa kovin helposti tarkastella tällaista keskiluokkaista normistoa ikään kuin ulkoa, ylhäältä ivallisesti tyhjyydelle naureskellen, Kontula osaa nähdä myös pikkuporvarin kriitikossa itsessään. Pikkuporvarius on paljon enemmän kuin näkymättömyysmaalilla kadotettua yhteiskuntaluokkaymmärrystä, se on itseasiassa yhteiskuntamme normatiivinen tila, johon sekä media, julkinen keskustelu että jo koululaitoskin ihmisiä jatkuvasti ohjaa, eikä nykyisessä kapitalistisessa yhteiskunnassa ole järin mahdollista elää sen ulkopuolella, ei ainakaan täysin. Kontula näyttää ja paljastaa, kritisoi ja varoittaa, mutta vertaiselta toiselle, tarjoten vaihtoehtoja.
"Petos on kaksinkertainen, sillä niin paljon kuin pikkuporvari suorittaakin, niin paljosta kuin hän luopuukin, ei hän koskaan saa täyttä rauhaa ja turvallisuutta: jokaisen torjutun riskin tilalle kasvaa uusi uhka, jokaisen hallintaan saadun yksityiskohdan takana vaanii uusi kaaos. Mutta pikkuporvari ei uskalla sanoa sopimustaan irti, vaan syyttää itseään saamattomuudesta ja itsekurin puutteesta, ja yrittää vielä kovemmin. Ja vielä, ja sitten vielä."
Tällainen kritiikki on enemmän kuin paikallaan, sillä pikkuporvarius ei ole mikään elä ja anna muiden elää -henkinen yhteiskuntaluokka, vaan ennemminkin moraalinvartija. joka vaatii kaikilta muilta omaan normatiiviseen elämäntapaansa mukautumista. Pikkuporvaristo on se ihmisryhmä, joka pyrkii määrittämään niin yhteisöjen liikkumavaraa kuin yksilön subjektiviteettia, eli sitä tilaa, jossa jokainen meistä elää, tekee valintoja ja hahmottaa mahdollisuuksiaan. Pikkuporvariston hallinta ei ole suoraa suvereenivaltaa, vaan se on puheeseen ja rakenteisiin piilotettua hallintaa, yhteinen sosiaalinen kuvitelma, että yksilöt itseasiassa haluavat elää, kuten pikkuporvarit edellyttävät. Se, että keskiluokassa nyt vain satutaan ihannoimaan vaikkapa luonnollista kauneutta, hyviä pöytätapoja, tupakoimattomuutta sekä jäntevää ja urheilullista vartaloa, ei ehkä olekaan ihan niin sattumanvaraista kuin voisi kuvitella. Se, että keskiluokassa itseasiassa paheksutaan kaikkea edellämainittujen vastaista onkin nimittäin vallankäyttöä. Kontrollointia, hallintaa ja normittamista, vaatimusta heidän kapeaan muottiinsa mahtumisesta, naiivia kuvitelmaa, että kuka tahansa voi olla kuin he tekemällä vain ne samat valinnat, jotka he itse ovat elämänsä varrella tehneet. Ajojahti on kuitenkin omanlaisensa ikiliikkuja, sillä pikkuporvarius perustuu nimenomaan eronteolla alempaan luokkaan, jolloin säännöt muuttuvat sitä mukaa mikä pikkuporvaristoa parhaiten milloinkin hyödyttää.
"Ja kun liekit kuitenkin lopulta pääsevät liian lähelle eikä keskiluokkainen status tunnukaan enää antavan suojaa, katoaa pikkuporvarin tolkku. Hetkessä nousevat vieraspelon, moraalipaniikin, kontrollivaatimusten ja sijaisuhrien kaltaiset ilmiöt, joiden toimintalogiikka on populismi. Kun oikea ongelma on liian monimutkainen ratkaistavaksi, liian pelottava katsottavaksi tai liian lähellä kiellettäväksi, vaihtakaamme ongelmaa! Keksikäämme tilalle sellaisia, joita pystymme hallitsemaan, jotka mahtuvat paremmin pieneen ja säntilliseen arkeemme."
Pikkuporvarit on siis onnistunut ja kokoonsa nähden kattavaksikin kutsuttava teos, jota voi lämmöllä suositella kaikille yhteiskunnasta kiinnostuneille henkilöille. Se voi olla paikoin kiusallista luettavaa, sillä on aina hieman selkäpiitä karmivaa saada itsensä kiinni pikkuporvariudesta, siltä meistä kukaan tuskin täysin voi välttyä. Se muistuttaa kuitenkin, ettei pikkuporvarius ole annettu tila, vaikka se sellaiseksi yrittääkin asettua, vaan yhteiskunnalisesti rakentunut normijärjestelmä, joka on aivan yhtälailla purettavissa kuin rakennettavissakin. Purkaminen vain vaatii tietoisuutta ilmiöstä ylipäätään, johon Pikkuporvarit on varsin oivallinen alkuteos. Ja antaa se jotain jo aiheesta enemmänkin lukeneille, vähintäänkin mallia siitä, miten yhteiskuntakritiikkiä voi kirjoittaa myös solidaarisuudesta käsin.
Kirjasta käytyä keskustelua olen seurannut twitterissä. Anna Kontulalla on paikoin hyviä analyyseja, mutta useaa en allekirjoita. Tässä häneltä jää huomaamatta, että twitterin vasemmistokupla on myös todellinen moraalinvartija ja tuomitsija, kuten vastaavat oikeistokuplat. Minusta maahanmuuttokriittisyyttä ei tule keskiluokasta (=pikku porvarit) vaan osattomiksi itsensä kokevat tai häpeäänsä epäonnistumisista purkavat henkilöt, joita yhteiskunta ei auta, sillä uudistukset koskevat niitä, jotka "huutavat" eniten. Kontula on tukemassa hallitusta, joka on maksattanut kaikki uudistuksensa velkarahalla, juuri siksi, että ihmisiltä on otettu vastuuta yhteiskunnalle eikä poliitikot kestä lainkaan analyyttista objektiivista kritiikkiä. Kummallisin uudistus on oppivelvollisuusiän nostaminen, josta hyötyvät eniten rikkaat. Köyhille materiaalit olisi voitu hankkia "halvemmalla", nyt oppilaitoksista tullaan eroamaan, kun oppivelvollisuus loppuu nuoren täyttäessä 18 v.
VastaaPoistaTäytyy myöntää, että kirjan lukeneena on paikoin ehkä jopa vähän turhauttavaa keskustella kirjan sisällöstä, kun kanssakeskustelijat eivät itse ole kirjaa lukeneet – ja nyt viittaan erityisesti tähän mainitsemaasi Twitter-keskusteluun, sillä uskallan tehdä oletuksen, ettei sielläkään käyty keskustelu ihan kovin syvällisesti Kontulan teokseen ole perehtynyt, sen verran vääristyneitä juttuja tästä kirjasta liikkuu! Ihan jo tuosta vasemmisto-oikeisto-kuviosta alkaen: Kontulahan ei missään vaiheessa kirjaa määritä pikkuporvariutta oikeistoilmiöksi, vaan jopa mainitsee monien pikkuporvarien kannattavan ja äänestävän vasemmistopuolueita. Tää "entäs vasemmisto" -argumentti on sinänsä keskustelua vähän turhaan harhauttavaa, sillä jos kirjan on lukenut, huomaa miten laaja-alaisesti ja kattavasti Kontula pikkuporvariston määrittelee. :)
PoistaLisäksi keskustelun kannalta on oleellista myös muistaa, että Kontula taustoittaa ja lähteistää teoksensa varsin ansiokkaasti, jolloin mielipide sinänsä ei vielä toimi vasta-argumenttina, sillä Pikkuporvarien tieteellinen lähteistö ja fasismitutkimus tukee kyllä sinänsä Kantolan argumentteja. Tiede kumoutuu paremmalla tieteellä, joten myös tämän huomion kohdalla sanoisin, että kannattaa lukea tämä kirja, niin näkee mihin Kontulan näkemykset perustuvat.
Ja kolmanneksi, keskustellessa Kontulan kirjasta on vähän vaarallista lähteä viemään siltä pohjaa hänen päivätyönsä perusteella - yksi yksittäinen kansanedustaja ei ole yhtä kuin hallitus, eikä kirjan argumentit vähene, vaikka Kontula istuisi missä hallituksessa. Henkilöön menevä keskustelu ei ole mielestäni kovin hedelmällistä, ja näkisin, että kirjailija ja kirja täytyy sen verran kyetä erottamaan toisistaan, että oma objektiivisuus säilyy – sen puuttumisesta kun ainakin Twitterissä tunnutaan niin innokkaasti Kontulaa välillä syyttävän. :)
Ymmärrän pointin. Mutta olen silti varsin eri mieltä tässä asiassa kirjan kirjoittajan kanssa, niistä pointeista mitä hän on itse tuonut esille.
PoistaKaikki on määritelmästä kiinni. Jos työläinen määritetään kuten sosiologiassa ennen määriteltiin, eli työntekijä on henkilö, joka ei voi vaikuttaa työaikoihinsa, ja ei omista koneita, mm. opettajat, sairaanhoitajat ja lääkäritkin ovat työläisiä. Lisäksi he ovat varmasti pikku porvareitakin.
Kontula avaa kirjassaan hyvin myös sosiologisesta näkökulmasta sitä, miten työelämän muutosten vuoksi pikkuporvaristo ja työntekijä eivät enää erotu toisistaan ns. perinteisen määritelmän mukaan, vaan yhteiskunnan keskiluokkaistuessa koko keskituloisten joukko, joka käsittää noin 2/3 väestöstä, on noussut enemmän tai vähemmän Kontulan kuvaamaksi pikkuporvaristoksi. Sinne mahtuu mukaan valtaisa määrä ns. tuota vanhaa työntekijää, kun taas niin sanottu alaluokka koostuu 2000-luvun työelämässä enemmän matalasti koulutetuista (pätkä-)duunareista.
PoistaLuen tällä hetkellä Anu Kantolan & työryhmän Kahdeksan kuplan Suomea, jossa tutkitaan tosi laajasti erilaisten ihmisryhmien poliittisiakin näkemyksiä, ja myös Kantolan tulokset tukevat kyllä aika vahvastikin Kontulan väitteitä: esim. populistien kannatus on kovaa ihan työssäkäyvillä ja periaatteessa mallikaasti toimeentulevilla henkilöillä, ja asenteiden koveneminen heijastuu enemmän yhteiskunnan ailahtelevaisuuteen ja epävarmuuden tunteeseen kuin varsinaiseen osattomuuteen. Hauska kirjapari lukeakin peräkkäin, Kantolalla & co:lla toki tieteellisesti rauhallisempi argumentaatiotapa, kun taas Kontula pamfletille tyypillisesti provosoi enemmän. Tämä(kin) olisi hauska, jos muistuisi mieleen Twitter-ketjuissa, sisälukutaito ja tyylilajien lukutaito on tärkeää kun käsittelee kirjallisuutta.
Tämä teos onkin herättänyt huomiota. Voisin lukea. Teininä teki vaikutuksen hänen sen hetkistä feminismiä kritisoinut pamfletti Tästä äiti varoitti. Suosittelen sitäkin.
VastaaPoistaNiin tuntuu tehneen, harmi sinänsä ettei huomio vielä ole saanut suurta osaa keskustelijoista lukemaan itse kirjaa, vaan kovaäänisimmin sitä välillä kritisoidaan ihan vain otsikon perusteella. :')
PoistaJa kiitos suosituksesta, pitää ehdottomasti lukea Kontulaa enemmänkin.