COWBOY-NOVELLEJA KALLIOVUORTEN JUURELTA

ANNIE PROULX : NÄIN ON HYVÄ

287s.

Otava 2011

Alkuteos: Fine Just the Way It Is: Wyoming Stories III // 2008

Suomennos: Juhani Lindholm

(+ Lyhyt kantama,

317s.

Otava 2001

Alkuteos: Close Range: Wyomin Stories // 1999

Suomennos: Marja Alopaeus)

Otavan kirjasto toi jälleen lisää hurjan lämmittävää luettavaa; Annie Proulxin lännennovellit. Western-kirjallisuudesta minulla ei näitä ennen juuri ole ollut kokemusta, ainoastaan mieleen tulee joitain vuosia sitten lukemani John Williamsin äärettömän kaunis Butcher's Crossing. Siihen nähden miten satunnaiselta se muihin mielenkiinnon kohteisiini nähden tuntuukin, huomasin tämän lukuhaasteen kautta löydetyn novellikokoelman myötä todella innostuvani genrestä: 1800-luvun uudisraivaajista, keskilännestä ja Kalliovuorista, cowboy-kulttuurista ja periamerikkalaisesta historiallisesta fiktiosta. Se on tavallaan jännä, sillä kotimainen historiallinen fiktio ei mene sitten lainkaan, mutta toisaalta näissä on jotain samaa kuin lempiklassikossani, Täällä Pohjantähden alla -trilogiassa, joten kaipa se tietynlainen tuttuus ja lempeä köyhälistön ja yhteiskunnan alemmilla portailla pyörivän luokan kuvaus vaan sitten vetää puoleensa. 

Näin on hyvä on Proulxin Wyoming-sarjan kolmas osa, jonka itse tästä trilogiasta luin ensimmäisenä. Se on tasaisen hyvä, eheä kokonaisuus, vaikka aiheet pyörivätkin niin nykyajasta syvälle Amerikan alkuperäiskansan menneisyyteen, todellisuudesta Saatanaan ja Helvettiin. Kokoelma alkaa vaikuttavalla Suku on rakkain -novellilla, jossa isoisän paljastama sukusalaisuus ei aukea lapsenlapselle aivan toivotulla tavalla. Maagista realismia mukaan tuova Marunalapsi oli hieno ja intensiivinen tarina marunapensaasta, jota lapseton pariskunta hoito jälkeläisenään, villin hienoja ja mustan humoristisia olivat molemmat Helvettiin sijoittuvat tarinat Olen aina pitänyt tästä paikasta sekä Kiusantekoa rämeellä. Kahden viimeisimmän kautta Proulx kuvaa oivaltavasti nyky-yhteiskunnan tilaa, ja sitä toimettomuutta, jonka ihminen on itse Paholaiselle aiheuttanut omalla kiivaalla tuhoavalla tahdillaan. Oma lempitarinani Aasin todistus taas on hiljainen ja kipeä tarina ihmisestä ja valtavasta luonnosta, niistä hiljaisista hengenvedoista joiden ääreen pieni lajimme edustava taipuu syrjäisellä ja suljetulla vaellusreitillä, jonne on suutuspäissään itsekseen lähtenyt. Proulx kuvaa kaikkia hahmojaan äärimmäisellä tarkkuudella, lempeydellä ja oivaltavuudella, ja se onkin sinällään periamerikkalaisinta kirjallisuutta parhaimmillaan. 

x

Ja tämän ylläolevan kirjoittamisen jälkeen ehdinkin myös lukea Wyoming-sarjan aloitusosan, Lyhyen kantaman. Siinäkin pyöritään täysin samoissa maisemissa, kohtaloissa ja tarinoissa, ehkä jollain tapaa karummin ja vähemmän lempeästi? En löytänyt tuosta kolmiosaisen novellikokoelmasarjan ensimmäisestä kokoelmasta sitä samaa lämpöä, oivaltavuutta ja yllätyksellisyyttä, johon Näin on hyvä -kokoelmassa ihastuin, vaikka tarinat sinänsä ihan taidokkaita olivatkin. Vähän toisteisia tosin, sillä kokoelmasta ei loppua kohden jäänyt erityisesti mieleen kuin aivan viimeinen tarina, elokuvaksikin sovitettu Brokeback Mountain. Se oli äärimmäisen kaunis, koskettava ja omaääninen, mutta vaikka siitä kovin pidinkin, kokonaista kokoelmaa sekään ei aivan yksin pelastanut. Mutta täytynee vielä jossain vaiheessa lukea tuo Maan tomua -kakkososakin, sen verran Proulx kuitenkin edelleen jätti lämpöä jälkeensä.

Helmet-haaste 2022: 

Näin on hyvä: 5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

Lyhyt kantama: 39. Novellikokoelma