ARMOTON JA PALJAS ESIKOINEN – RAVEN LEILANI : KIILTO

RAVEN LEILANI : KIILTO

203s.

Otava 2021

Alkuteos: Luster, 2020

Suomennos: Kaijamari Sivill

23-vuotias newyorkilainen Edie on pitkään kustantamonsa ainoa ruskea työntekijä. Hän etsii, hapuilee, ei nöyrry, esitä valkoisempaa kuin onkaan. Ediellä on myös valkoinen rakastaja, kymmenisen vuotta vanhempi Eric, joka vaimonsa lupakirjan kanssa avaa avioliittoaan. Muutaman mutkan – potkujen sun muun – kautta Edie asuukin yhtäkkiä Ericin kotona, ulkopuolisena kolmantena pyöränä, keskellä valkoista esikaupunkialuetta.

Raven Leilanin esikoisromaani Kiilto on kiivas tutkielma paitsi parikymppisyydestä, yksinäisyydestä ja rakkauden etsimisestä, rodullisuudesta, rakenteellisesta rasismista ja luokkaeroista, joista etuoikeutettu valkoinen lähiöisä ei yksinkertaisesti kykene ymmärtämään yhtään mitään. Kuten todellisessa maailmassa, luokan näkee vain kuin ei elä sen kaikkein normitetuimman keskiluokan keskellä. Tai kun lukee romaania, joka tuo sen upeasti näkyviin alleviivaamatta aihetta liikaa.

Leilanin Kiilto on kiihkeä, poukkoileva ja paljas romaani, jota ei aivan turhaan ole verrattu vast'ikään lukemaani Lisa Taddeon Eläimeen. Siinä missä Taddeon romaanin keskiössä on naisiin kohdistuva rakenteellinen sorto, on se Leilanilla ei-valkoisiin kohdistuva rakenteellinen rasismi. Ja se rasismi on sitä, mikä on kaikkein eniten piilossa; pientä, vihjailevaa, alistavaa ja näennäisen hyväntahtoisuuden alle piilotettua, sitä sellaista, joka yhtaikaa antaa ymmärtää, että yksilö voi ikään, sukupuoleen, ihonväriin ynnä muuhun katsomatta olla ihan! mitä! tahansa!, mutta joka todellisuudessa kaventaa sen "ihan minkä tahansa" aina hieman pienemmäksi kuin se vaikkapa valkoisella cis-miehellä on. 

Leilani ei korosta rasismiaan yliviivaten, vaan tuo sen mukaan tarinaan yllättävänkin vivahteikkaasti. Leilani tarkastelee rasismia työelämässä, yhteiskunnassa, yhteiskuntaluokissa, lähiöissä ja New Yorkin metroissa. Se vilauttaa kritiikkiä niin iänikuisiin, valkoisille jo tarpeeksi etäisiin orja-tarinoihin, työyhteisön kiintiömustiin ja hanttihommiin, joita tehdä kun saa varsin monennen koeajan jälkeen potkut. Kiilto on oivallinen tutkimus paitsi rodullisuuteen myös yhdysvaltalaiseen luokkayhteiskuntaan, joka pitää ihmiset lähtökohtaisesti paikoillaan. Amerikkalainen unelma kuulostaa lähinnä viiltävältä satiirilta maassa, jossa oman onnensa sepät näyttävät kaikki yllättävän samalta.

Ja samalla Kiilto on kaunis tarina yksinäisyydestä, rakkaudenkaipuusta ja rakkaudesta sellaisista suunnista, joita sitä ei osaa odottaa. Se kysyy vahvasti, miksi vähimmäisvaatimuksesta tulee yhtäkkiä muka riittävää, miltä turva näyttää ihmiselle, joka on tottunut vain hylkäämisiin. Se kuljettaa mukana toivoa taiteilijuudesta, etsintää identiteetistä, hapuilua omasta paikasta maailmassa, jossa se paikka on yritetty jo ennalta antaa varsin kapein ehdoin. Kokonaisuutena Leilanin esikoinen on ehkä hieman turhankin poukkoileva ja esikoisromaanimaisesti täysi – ikään kuin yhtään mitään sivujuonnetta ei olisi maltettu ottaa pois, mutta toisaalta se on näin ainakin vahva ja moniulotteinen. Toki tarkempi syventyminen olisi saattanut tehdä romaanille erityisen hyvää, mutta lopulta voi kysyä kuka 23-vuotias nyt lopulta osaa paneutua ja syventyä maailmassa, jossa kaikki on hieman huonolla tavalla auki?

Helmet-haaste 2022: 42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä