KUKA ON MAUD DIXON?

ALEXANDRA ANDREWS : KUKA ON MAUD DIXON?

368s.

Otava 2021

Alkuteos: Who Is Maud Dixon?

Suomennos: Jaakko Kankaanpää

Kuten ehkä aiemminkin on huomattu, genrekirjallisuus ei varsinaisesti ole heiniäni. Nautin siitä kyllä pieninä annoksina silloin tällöin, ja rakastan ajatusta jännityskirjoista, jotka vievät mukanaan. Lähtökohtaisesti etsin jännitykseni kuitenkin nopeammassa muodossa, tv-sarjoina ja elokuvina, ja viihteellisempi kirjallisuus jää usein itselleni ominaisempien kirjojen varjoon. Kaikkea ei vain ehdi, joten helposti tulee jumituttua omalle lukemisen mukavuusalueelle. Nyt vastaan tuli kuitenkin kirjainstagramin kautta yhdysvaltalaisen Alexandra Andrewsin esikoinen Kuka on Maud Dixon?, joka suositusten perusteella tarttui minullekin kirjastosta käsiin. Olen taas ollut sairaana, joten mikä olisikaan parempaa kuumepotilaspuuhaa kuin upota tuntikausiksi viltin alle vetävän kirjan parissa.

Tavallaan me tiedämme, kuka Maud Dixon on. Hän on järjettömiä määriä myynyt esikoiskirjailija, josta koko New Yorkin kustannusala puhuu. Se, kuka Maud Dixon todella on, on taas koko alaa piinaava mysteeri. Florence Darrow taas on kustantamon assistentti, joka haaveilee kirjailijuudesta, suurista päivistä, maineesta ja kunniasta. Myös häntä piinaa enemmän tai vähemmän kysymys Maud Dixonista, ja eräiden sattumien kautta hän onkin pian juuri se, joka todella pääsee lähemmäs Maudia. Tai niinhän hän toki ainakin luulee.

Kuka on Maud Dixon? on kirjallisuusmaailmaan sijoittuva psykologinen jännäri, jossa kaksi erilaista henkilöä pyrkivät kohti omia unelmiaan. Toinen haluaa pysyä piilossa ja toinen tulla esiin. Ja jos jotain yhteistä hahmoilla on, on se tämä: nämä kaksi henkilöä, mysteerinen Maud Dixon sekä assistenttina toimiva Florence Darrow ovat muuten tähän astisen kokemukseni mukaan kirjallisuushistorian yksiä vastenmielisimpiä päähenkilöitä kumpainenkin. Ja sitä on etenkin Florence, jonka näkökulmasta tarinaa seurataan. En keksi ketään fiktiivistä hahmoa, jota olisin näin puhtaasti inhonnut koko kirjan ajan, mikä lie jonkinlainen saavutus sekin. Se tekee kirjan lukemisesta erikoisen kokemuksen. Tässä ei ole mitään samastuttavaa, ei mitään ihastuttavaa, ei mitään millä saisi sympatiat puolelleen. Ja tietyllä tapaa juuri se toimii. Florence Darrow on kuin se vihaseurattava some-tyyppi, jonka jokainen päivitys saa raivon partaalle, mutta häntä ei silti kykene olemaan seuraamatta ainakin salaa. Tämä toimii, sillä on ihana lukea kerrankin täysin vapaana mistään samastumisoletuksista.

Maud Dixonin arvoitus lähtee keriytymään auki varsin hitaasti, ja tämän kirjan alku onkin varsin tahmeaa kahlattavaa yllättävänkin pitkälle. Florencea en tosiaan voi sietää, joten hänen seuraamisensa aikaa ennen Maud Dixonia on lähinnä piinaa. Piinaa lisää toki myös se, että genrelleen uskollisesti nämä hahmot ovat myös äärimmäisen ohuita, karikatyyrisiä eikä millään tapaa oikeastaan edes uskottavia. Juonivetoisessa kirjassa tiedän sitä olla suuremmin odottamattakaan, mutta kieltämättä se aiheuttaa hieman haasteita päästä tarinaan sisään.

Mutta kun siihen pääsee, lähteekin se varsin vauhdilla liikenteeseen. Yhtäkkiä kömpelö kieli, turhauttavat hahmot sekä aivan tolkuttoman epäuskottavat käänteet eivät enää haittaa, sillä meno ja meininki vie mukanaan. Kirjan loppupuolisko on siis erityisen mainiota viihdettä, kun vain hetkeksi sulkee kaiken muun ulkopuolelle ja lukee vain menemään. Loppu on alkuun verraten jopa erityisen hyvä, mikä antaa kokonaisuudelle paljon: jos tänne asti pääsee, kirja tosiaan palkitsee. Ja kyllä, suosittelisin tätä eteenpäin, jos joku tällaista jännäriä elämäänsä kaipaa.

Noin niin kuin kirjallisesti tämä ei ole mitenkään erityisen tasokas teos, mutta sopii juuri tiettyyn viihtymistarkoitukseen. Pökkelö kieli ja tietyt käänteet ovat aika hiomattomia, enkä tiedä miten paljon tästä menee esikoisuuden piikkiin. Näen kuitenkin silmissäni jo tästä tehtävän elokuvan/minisarjan, liekö jo tekeilläkin, mene ja tiedä. Romaani on siis hyvin visuaalinen, sellainen, jonka voisi täysin mainiosti elokuvana katsoa ja jo seuraavana päivänä unohtaa. Täydellistä sairausvuodeviihdettä siis.

Helmet-haaste 2022: 22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä