ÄITIKORTTI – KIRJOITUKSIA LISÄÄNTYMISESTÄ

ANU SILFVERBERG : ÄITIKORTTI 

KIRJOITUKSIA LISÄÄNTYMISESTÄ

251s.

Teos 2013

"En ole koskaan ajatellut, että lapsen saaminen olisi naiseuden, mieheyden, ihmisyyden, yhtään minkään mitta, tai että elämä ilman lasta olisi epätäydellisempää. En ajattele niin vieläkään. Ihmisarvon etsiminen vanhemmuuden kautta on vain helppo tapa kiertää muut kysymykset siitä, miksi olemme täällä tai mitä haluaisimme elämällämme tehdä."

Anu Silfverberg kirjoineen vei mennessään, kun luin jokin aika sitten Sinut on nähty -esseeteoksen. Äitikortti taas on roikkunut lukulistallani jo muutamia vuosia, siitä asti kun luin Helmi Kekkosen upean Olipa kerran äiti -teoksen, sen suurin piirtein  t o i s e n  Suomeksi ja suomessa kirjoitetun teoksen äitiydestä. Aiheesta, joka koskettaa jollain tapaa jok'ikistä ihmistä, onhan meillä kaikilla äitisuhde, puuttuva, puutteellinen tai puutteeton, enemmän tai vähemmän. Aihe on kuitenkin kaiketi kovin epämyyvä, onhan äitiys sellaista naiserityistä puuhaa. Hoivaamista, hellimistä ja kutsumusta, suoritus ja meriitti yhteiskunnassa. Nainen on tavallaan äitioletettu on hänellä lapsia tai ei, sillä lapsekas äiti on äitiäiti ja ilman lapsia elävä nainen on lapseton äiti, eli siis ihminen ilman jotain, määritelty negaation kautta. Ja niin siitä tupataan kirjoittamaankin – joko äitiyden ihanuuden/kamaluuden kautta, ajasta ja hengestä riippuen tai sitten lapsettomuuden ihanuuden/kamaluuden kauttta, näkökulmasta riippuen. Äitiys on kaikkialla, ja kaikilla on siitä mielipide. Mutta koska se ei kaiketi ole sitten korkeakirjallista, kuten miesten isät ja isäsuhteet, jää keskustelu kahteen (2!) kirjaan ja internetin perhelehtien keskustelupalstoille.

Silfverberg on kirjoittanut kuitenkin Äitikortin lähes kymmenen vuotta sitten, ja nyt viimein tosiaan itsekin pääsin sen pariin. Äitikortti on kirjoituksia lisääntymisestä, aina teini-iän seksuaalivalistuksen (eli raskauspelottelun) kautta lapsen yrittämiseen, lapsettomuuspelkoon, raskauteen, synnytykseen ja syntyneen muukalaisen kanssa elämän aloitteluun. Se on laaja, yhteiskunnallinen ja paikoin kärkeväkin teos siitä, mitä on olla vanhempi 2010-luvulla, mitä on olla ihminen jälkeläistilanteen kautta määriteltynä, mitä on olla eläin muiden eläinten joukossa.

Eläimyys meissä tuntuu usein heräävän vasta lisääntymisen ja syntymän kautta: yhtäkkiä olemmekin nisäkkäitä, jota ohjaa nisäkkään lajityypilliset tarpeet ja halut. Tämä herääminen omaan eläimellisyyteemme on käsitelty kirjassa mainiosti ja aika graavistikin esseessä Eläimen lisääntyminen porsitushäkissä liikkumaan kykenemättömän emakon kohtaloa kiertäen. Olen itseasiassa lukenut kyseisen tekstin aiemminkin, osana erästä sukupuolentutkimuksen kurssiani, ja se herätti jo silloin paljon keskustelua. Ihminen, kuten muutkin nisäkkäät tosiaan lisääntyvät kantamalla jälkeläistä sisällään, valmistautuvat poikimiseen erilaisin lajityypillisin tavoin ja enemmän tai vähemmän täyttyvät huumaavasta hoivavietistä uuden tulokkaan saapuessa maailmaan. Me tiedämme tämän – ja me tiedämme myös, että myös muut eläimet tietävät, ja ennen kaikkea kokevat tämän. Ja silti me riistämme eläimiltä heidän lapsensa, pilkomme, pakkaamme ja syömme ne, juomme heille kuuluvan maidon ja laitamme silppuriin kukonpojat. Hieman nurinkurista, ja silti tähän tunnutaan heräävän kollektiivisesti aika harvoin. Silfverberg kuvaa sitä tyypillisintä heräämishetkeä, eli raskautta ja sen myötä seuraavaa poikimista, ja se kuvaus on väkevä. Klassikkokamaa, tavallaan, vaikka hieman pienen piirin tietoon jääneenä. Olemme äitejä, isiä ja huoltajia ennen kaikkea eläiminä. Nyt ja aina.

"Kun muusikko Björk kesällä 2021 ilmoittautui venäläisen Pussy Riot -punkyhtyeen puolustajaksi, hän teki sen omien sanojensa mukaan 'äitinä ja muusikkona'. Viesti otettiin iloisesti vastaan. Hyvä Björk, siinä vasta hyvä nainen, hyvä ihminen!

Mutta miksi Björk puhui juuri näiden roolien takaa? Onhan hän myös tummatukkainen ja islantilainen ja puhuu hassun lapsekkaasti. Miksei hän vetoa näihin seikkoihin? 'Tummatukkaisena, lapsen lailla puhuvana islantilaisena olen sitä mieltä että...'. Ei. Björk puhui äitinä ja muusikkona, koska oletti näiden roolien antavan lisää painoarvoa puheilleen. Erityisen tehokas keskusteluapu on äitikortti, joka antaa olettaa, että puhuja on vähän muita moraalisempi ihminen, koska on äiti."

Toisaalta eläimyyden lisäksi olemme toki yhteiskunnallinen laji, ja kun kyse on Silfverbergistä kirjoittajana, ei kantaaottavuus jää piiloon rivien väliin. Ihminen suhteessa muihin eläinlajeihin on kiinnostava kela, mutta kiinnostavaa on myös sukeltaa siihen moraaliseen käsitykseen, jossa peilataan naista suhteessa äitiyteen. Äitiys on kaikessa epämyyvyydessään jotain pyhää ja moraalin ylittävää, ja harvassa asiassa voi olla yhtä mustavalkoisesti hyvä tai huono kuin äitiydessä. Silfverberg kuvaa taiten mitä tapahtuu, kun äitiydestä itsestään tulee kulttuurillisesti jotain moraalisesti ylevämpää, ja mihin tämän moraalisuuden vaaliminen johtaa. Oli kyse sitten äitinä asioihin kantaa ottamisesta tai hieman liian pitkälle menevästä kiintymysvanhemmuudesta, ei kirjassa jäädä hiljaiseksi asioiden yhteiskunnallisen puolen edessä. Toki se sisältää myös paradoksin; kun ohjataan muiden moraalia, ollaan jollain moraalisella metatasolla, mutta toisaalta Silfverberg tekee sen hyvin lempeästi, omaa riittävyyttä ja perustarpeita alleviivaten. 

x

Äitiys ylipäätään on aiheena asia, josta kirjoitetaan aina joko puolesta tai vastaan, janan päästä tai toisesta. Niinpä tämä kirja on raikas tuulahdus kyseisellä kirjallisuuden kentällä, ja se kestää aikaakin hurjan hienosti. Henkilökohtaisen kautta kokemuksista tulee suuria, ja toisaalta yhteisiä. Suosittelen tätä teosta lämmöllä kaikille, sukupuoleen tai lapsitilanteeseen katsomatta. Tämän kirjan lukeminen tekee hyvää, kaikille.

Helmet-haaste 2021: 27. Kirjan päähenkilö on eläin