SOFIA BLANCO SEQUEIROS : VOITTO

SOFIA BLANCO SEQUEIROS : VOITTO

191s.

Kosmos 2021

Saatu arvostelukappaleena

Kirjavalintani ovat tämän kalenterivuoden aikana olleet äärimmäisen laiskoja, mukavuudenhaluisia ja hieman toisiaan toistavia: ne ovat olleet pääsääntöisesti muutaman kustantamon uutuuskirjoja, sellaisia, joita minulle lähetetään pyytämättä, ja jotka kaikessa äärimmäisessä helppoudessaan päätyvät lukupinon päällimmäisiksi kerta toisensa jälkeen, samaa kaavaa noudattaen, huokuen rentoutta ja aikatauluttomuutta, panostuksen puutetta ja helpolla pääsemistä. Ei tarvitse lähteä edes kirjastolle asti, kun kaikenlaista enemmän tai vähemmän kiinnostavaa löytyy yöpöydältä. Se on ihanaa, mutta myönnän, että luen uutta kirjallisuutta tämän laiskuudeksikin luettavan valintatavan puolesta suhteessa todella paljon, sekä aika vinosti, lähinnä lempigenreistäni, mitään kovin uutta ja yllättävää valitsematta. Sen itselleni suon, koska se, että kaiken ruuhkaisuuden keskellä ylipäätään luen, on saavutus, mutta ehkä kohta jo kaipaa jotain muutakin. Kauempaa, ajallisesti ja ihan jo sijainnin puolesta.

Mutta ainakin vielä yksi uutuuksien uutuus tähän jonoon mahtuu, nimittäin Sofia Blanco Sequeirosin Voitto. Blanco Sequeiros on oululaislähtöinen kirjallisuuskriitikko, filosofi ja miekkailija, ja hänen esseitään on ennen kansiin pääsyä voinut lukea muun muassa Nuoren Voiman julkaisuissa. Voitto on hänen esikoisteoksensa, ja se istahtaa oikein ihanasti siihen nykykirjallisuuden jatkumoon, jossa nuori kirjoittaja tarkastelee yhteiskuntaa itselleen tutun näkökulman kautta, ja liittää kulttuurikritiikkiin niin feministisiä noitia kuin binäärisen sukupuolen kritiikkiäkin.

Voitto viiden esseen kokoelma, ja aiheiltaan ilahduttavan monipuolinen: se käsittelee niin Cheekiä, tieteenfilosofiaa, urheilua kuin avaruusmatkailevaa miestä suhteessa feministinoitaan. Kaikkia näennäisesti toisistaan erillä olevia aiheita yhdistää voiton ja voittamisen tematiikka, ja kokonaisuus kietoutuu melko kauniisti yhteen. Blanco Sequeirosin kieli on elävää ja nokkelaa, yhteen liitetyt kelat parhaimmillaan ihanan oivaltavia ja toisaalta auki avatut ilmiöt taas kärsivällisiä ja perusteellisia. Blanco Sequeiros osaa paitsi havainnoida maailmaa myös kirjoittaa. Esseitä, lauseita, heleitä vertauskuvia, terävää sanailua.

"Katsoja, räppäri ja urheilija tavoittelevat voitoiltaan armoa; en tarkoita kristillistä armoa, vaan tunnetta, joka voittamisesta syntyy. Voitto lupaa pelastusta oman minuuden turhuudesta, kaiken ainaisesta samankaltaisuudesta. Jos urheilu tarjoaa pelastusta, on kyseessä pelastus, jonka urheilija tietää kangastukseksi. Osuvin keksimäni muotoilu on, että voittaessa kaikki sietämätön häviää hetkeksi ja maailma on juuri sillä hetkellä hurmaava ja avoin paikka elää."

Kokoelman ehdottomasti vahvimpiin teksteihin kuuluu Rakkaus, joka jää, joka käsittelee kirjoittajan rakkautta Cheekiin, cowboy-miehiä, sankareita, kaiken saavuttamista, kulttuurikritiikkiä sekä jälkimmäisimmän laiskuutta mitä Cheek-analyysiin tulee. Blanco Sequeiros kirjoittaa aiheestaan raikkaasti, ja hän keskustelee tekstinsä sisällä niin musiikkikriitikoiden kuin muiden fanien kanssa, yhdistelee omaa ajattelua feministisiin teorioihin ja toisaalta nostaa juuri lukemani Anu Silfverberginkin tapaan nostamia ajatuksia naisen omasta katseesta terävästi esiin. Kirjoittaja muistuttaa oivallisesti, että Cheekin kritisoiminen naisvihasta ja kapitalismin sankaritarinoiden ihannoinnista kaikkine toksisine maskuliinisuuden muotoineen on tavallaan yhtä laiskaa kuin call outata Sanna Ukkolaa antifeminismistä, ja kerrankin Cheek-kritiikki/-analyysi sukeltaa hieman syvemmälle. Teksti on hieno, ja se todella rinnastaa myös Jare Tiihosen räppärihahmon osaksi suurempaa kulttuurillista kokonaisuutta kaikkine maneereineen ja suurine tarinoineen.

Toinen erityisen oivallinen teksti kokoelmassa oli Sössöttäjätalkoot, eli Blanco Sequeirosin teksti tieteen filosofiasta ja sen merkityksestä tieteen kentällä. Ihanaa tiedenörtteilyä, jotain yhteistä kiinnostuksen kohdetta minun kanssani, tämä oli hieno ja näppärä teksti. Lisäksi esseisti sanoittaa hienosti myös kilpaurheilun järjetöntä sukupuolinormatiivisuutta – siis sitä ihan samaa, joka yhteiskunnassamme edelleen sortavana binäärisenä järjestelmänä esiintyy, mutta vain pienemmässä mittakaavassa, Olympia-urheilun, kilpailun ja voiton näkökulmasta. Hieno, joskin hieman itseään toistava, teksti on tarkkanäköinen, ja se on kirvoittanut allekirjoittaneessa polveilevaa halua keskustella aiheesta laajemminkin myös kirjan ulkopuolella, mikä on aina erityisen ihanaa. Samaa voisin sanoa avaruus- ja astraalimatkailua yhdistävästä avaruuselokuvakritiikistä (hauska sattuma tämä, kun juuri olen katsellut teoksessa käsiteltyjä elokuvia), se oli ihana, terävä ja silti vähän turhan venytetty ja hajanainen voittaakseen täysin puolelleen.

Kokonaisuudessaan Voitto on sellainen vahvahko teos, joskin hieman epätasainen ja paikoin hiomisen tarpeessa oleva pienessä toisteisuudessaan. Tekstikokonaisuus ei kanna aivan loppuun saakka, ja parhaat esseet löytyvätkin ihan kokoelman alusta. Irrallisina ja erikseen luettuina jokainen on omalla tavallaan toki vähintäänkin hyvä, mutta kokoelmana tästä olisi ehkä voinut lähteä jopa kahteen eri suuntaan tienhaaroja täydentäen tai jopa jotain poisjättäen. Esseistiikan ystäville tämä kyllä ehdottomasti toimii, samoin kaikille, jotka haluavat tietää miten feministi voi kuunnella Cheekiä tai miten syvät rakenteelliset ongelmat sukupuoliin jakautuneessa urheilumaailmassakin voi olla. Sofia Blanco Sequeirosin teksti on ketterää ja kutkuttavaa, ja parhaimmillaan kiivaitakin keskusteluja herättävää. Odotan innolla, josko hän vielä joskus kirjoittaisi lisääkin.