PERINTÖTEKIJÄT

VIGDIS HJORTH : PERINTÖTEKIJÄT

380s.

S&S 2020

Alkuteos: Arv og miljø // 2016

Suomennos: Katriina Huttunen

Hullaannuin huhtikuussa Vigdis Hjorthin Onko äiti kuollut -romaanista, joka on eräänlainen jatko-osa tälle, juuri lukemalleni Perintötekijöille. Hjorth kuvaa perhesuhteita äärimmäisellä tarkkanäköisyydellä, yhden näkökulman kautta tietoisen kapeasti, kierrellen ja kaarellen, lineaarisuutta ja suuria tarinarakenteita vältelle. Onko äiti kuollut on ollut yksi vahvimpia lukukokemuksiani vuosiin, ja luonnollisestikin sen jälkeen olen varsin malttamattomana odottanut tähän aiemmin julkaistuun Perintötekijöihin tutustumista.

Perintötekijät saa alkunsa perhedraamasta, jossa vakavaraiset vanhemmat antavat ennakkoperintönä kauniit mökkinsä kahdelle nuorimmalle siskolle, jättäen esikoispoikansa ja vanhimman tyttärensä ulkopuolelle. Bergljot, kirjan kertoja, se siskoksista vanhin, on katkaissut välinsä lapsuudenperheeseensä jo vuosia aiemmin, eikä mitään perintöä kaipaisikaan, mutta tulee temmatuksi vimmaiseen riitaan mukaan, kun isoveli kaipaa epätasa-arvoisen perinnänjaon suhteen liittolaista. Kipeät, kiivaat ja tulehtuneet välit tekevät perintöjaon myötä näkyväksi jälleen sen, mistä kaikki on saanut alkunsa: syyn, miksi Bergljot on jättänyt perheensä alunperinkin. Kun riidellään perinnöstä, riidelläänkö koskaan lopulta rahasta? Vai onko kyseessä tarve tunnustukselle, nähdyksitulemiselle, oman totuuden esiin saamiselle? Ja kenen totuus merkitsee eniten, kenen tarvitsee tuoda todisteita pöydälle, kenen sanaan uskotaan, kun tilanne on "sana sanaa vasten"?

"Kun ihmiseen sattuu, hänestä ei tule kilttiä. Kun ihmiseen sattuu, yleens hänestä tulee ilkeä. On lapsellista riidellä siitä kehen sattuu eniten. Alistetut ihmiset näivettyvät ja heidän tunne-elämänsä tuhoutuu, alistetut ihmiset omaksuvat alistajan ajatuksenjuoksun ja menetelmät, se on alistamisen räikein seuraus, se että alistaminen tuhoaa alistetut ja tekee heistä entistä kyvyttömämpiä vapautua. Vaatii kovaa työtä tehdä kärsimyksestä mitään sellaista mistä on hyötyä kenellekään, varsinkaan kärsivälle itselleen."

Hjorth kirjoittaa perhedraamaa uskomattomalla vimmalla, kiivaudella, kieputuksella ja taidolla, sanoittaa sellaisia tunteita, jotka harvoin pääsevät näin valovoimaisesti kirjallisuudessa esiin. Hjorth luottaa lukijaansa, sillä tarina tarjoaa enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, näkökulmia kuin ehdottomia totuuksia. Vaikka kirja on kuvattu kokonaan päähenkilön näkökulmasta, hänen kertomanaan, on kokonaisuus monisyinen ja kipeä, ei kenenkään puolella, mutta silti totuutta väistämätön. Päätarinan rinnalla kulkee myös muutama muu tarina, ystävyys, joka kantaa läpi kaikkein vaikeimman, toisaalta sotahistoriaan syventynyt tutkijatoveri, jonka kautta Hjorth laajentaa perhekriisin yhteiskunnallisiin mittasuhteisiin, tuo henkilökohtaisen yleiseksi, lapsuudentrauman sotatraumaksi. 

Hjorthin teosta on käsitykseni mukaan pyritty lukemaan autofiktiona, pienentämään sitä paljastuskirjallisuudeksi, totuudeksi kirjoittajansa perheestä, lapsuudesta, kokemuksista. Mutta haastatteluissa Hjorth itse toivoo kirjan tulevan luetuksi romaanina, sitä vahvistaa myös toki päähenkilölle annettu nimi, kirjailijan omasta poikkeava. Ja sellaisena tätä itsekin haluan lukea, tarinana totuudesta, mutta en todellisuudesta. Sitä kirja itsekin sivuaa, sitä, miten yhden totuus on niin vahvaa ja räikeää, että sen voi antaa sekä määrittää koko elämänsä että kieltää ulkopuolelta. Mikä lopulta on totta ja miten totuus vaikuttaa perheessä, jonka koko olemassa olo perustuu kieltämiseen? Ja kun yksi totuus kielletään, mitä kaikkea pinnan alle jääkään? Ja kun totuuksia on enemmän kuin yksi, voiko kaikkien kanssa olla väleissä tulematta valinneeksi puoltaan? 

Perintötekijät on upea, voimakas ja intensiivinen lukukokemus. Hjorth kirjoittaa tarinansa ympäriltä, ympyräksi, inhimillisen kehämäisesti kasvattaen sitä pikkuhiljaa, vieden trauman synnyttämää inhimillistä kokemusta eteenpäin taitavilla kielellisillä tehokeinoilla, toistolla, kahdella askeleella eteen ja yhdellä taakse, kieputtaen, palaten ja pala kerrallaan antaen, lukijansa tulkintakykyyn vahvasti luottaen. Valta ja voimasuhteet tiivistyvät tarinassa kipeästi sitä yhteiskunnallista kertomusta mukaileviksi, jossa todistustaakka on uhrilla ja sana riittää puolustukseksi hyvinkin pitkälle. Mutta sillä on aina seurauksensa, vaikka miten vastaan taistelisikin.

Helmet-haaste 2021: 21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan