UNI VIIME YÖNÄ:

ANNA JÄRVINEN : UNI VIIME YÖNÄ:

144s.

Teos & Förlaget 2021

Alkuteos: dröm natten till idag:

Suomennos: Raija Rintamäki

Lainaan Unen viime yönä: kirjaston pikalainoista, kävin kerran jo katsomassa sitä bestseller-hyllyssä, en tarttunut mutta kadutti, joten ilahduin valtavasti kun se oli paikallaan vielä seuraavankin kerran sen saman ostoskeskuksen palvelutasolla sijaitsevan kirjaston hyllyssä, mihin sen viikkoa aiemmin olin jättänyt. En tiedä oliko se ollut jollain muulla siinä välissä, ehkä olikin, mutta silti tuntui kuin se olisi odottanut minua. Ollut siinä minua varten.

Luin Unta viime yönä: ehkä kymmenesosan kun jo tiesin että se on minun kirjani. Se sellainen, mistä olen lähiaikoinakin paljon puhunut, se tunnetasoon osuva kirja, ei kuitenkaan pelkkä peili, ei minä kirjassa, mutta ovi, joka avartaa ja kertoo lisää, minustakin, mutta ennen kaikkea maailmasta. (Peilit ja ovi, ne olivat Fran Lebowitzin ajatus muuten, Netflixin Pretend It's a City -sarjasta. Lainaan sitä tähän, koska se ajatus on ihana.) Ihmisyydestä, kokemisesta, yksityiskohdista, perheestä, rakkaudesta, perheen suhteesta aikuiseen rakastamiseen. Rakastamisesta, joka ei mahdu normiin, jossa toisen poissaolo on eniten läsnä.

"Tiedän mitlä olohuoneen tapetti tuntuu sormenpäissä ja miten ylpeä olin mummosta kun hän vaarin kuoltua tapetoi vaarin huoneen uudestaan jugendkuvioisella tapetilla ja boordilla. Tiedän että kahvipurkin takana on Julia-karkkeja ja miltä jauhopurkin pieni puulusikka tuntuu. Osaan keittää kahvia Juhla Mokasta ja siitä toisesta kahvista ja kaikkien mielestä juuri minun kahvini on hyvää, mittani tarkkoja. Tiedän miten mummon nauru helmeilee. Kaiken sen minä tiedän eikä sitä enää ole."

Ja kuten muutkin minun kirjani, ostin tämän myös heti omakseni. Jotta voin palata, rakastaa, tunnustella, lukea hitaammin kuin kahdessa viikossa. Näin suuria kirjoja ei voi hotkia, ne täytyy lukea rauhassa. Sivu kerrallaan, joskus kaksikin, aina vain kaikkein sopivimmissa väleissä, ei koskaan pakottaen tai kiireessä. Siksi pikalainaus oli tälle kirjalle väärä formaatti, vaikka se juuri toikin minut tämän luo. Se ja kannen herkkä piirros, Järvisen oma. Kansikin tuntuu ihanalta, kun kirja on oma eikä muovien peitossa.

Uni viime yönä: on kaunis kuin helminauha, kuin helminauha. Jokainen pieni kertomuksentapainen on yksin yksittäinen, hiekanmurusta hioutunut, tavallaan irrallinen mutta toisten lomaan pujotettuna osa kokonaisuutta, kaunista ja selkeä. Jokainen yksittäinen rivi on pieni ja painava, ja silti niin kovin suuri ja ilmava, en osaa paremmin selittää. Unta viime yönä lukee hitaasti ja maistellen, ja siksikin se kasvaa, se saa tilaa riviensä väliin, muuttuu kokonaiseksi maailmaksi. 

"Ympärilläni on ihmisiä jotka eivät ajattele, eivät anna surun vajottaa itseään sängynpohjalle. He ajavat autolla johonkin läheiseen linnaan, kahvittelevat, käyvät kävelyllä. Usein heillä on perhettä ja sukulaisia joita he käyvät tapaamassa ja laittavat sitten kuvia nettiin. Kuvissa on kukkiakin. En millään jaksa nousta, käydä suihkussa, laittaa itseäni kuntoon, mennä ulos. Miksi. Koska se auttaa."

Uni viime yönä: on niin kaunis, että pakahdun. Se on pianomusiikkia, herkkää ja voimakasta yhtaikaa.

Helmet-haaste 2021: 45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija