PÄÄOMANI

MILJA SARKOLA : PÄÄOMANI

165s.

Teos 2020

On yksi lempiasioitani, kun lukemani kirjat onnistuvat järjestäytymään peräkkäin niin, että lukukokemuksista tulee jatkumia, keskenään keskustelevia kokonaisuuksia, joiden keskuudesta ei välttämättä enää edes muista mistä teoksesta mikäkin ajatus on lähtenyt. Kahdesta edellisestä toisiinsa limittyneestä, Aura Nurmen Leijonapatsaista ja Édouard Louisin Ei enää Eddystä jo tänne kirjoittelinkin, niiden työväenluokka- ja köyhyyspyörteestä taas hyppäsin seuraavaksi täysin toiselle laidalle, Milja Sarkolan Pääoman, ylemmän keskiluokkaisuuden, puolen miljoonan euron asuntolainojen, rahastosijoitusten ja Pierre Bourdieun sosiologisiin teorioiden pariin.

Pääomani on tiivis romaani suomenruotsalaisesta teatteriohjaajasta, joka laskee rahojaan sentin tarkkuudella, kerryttää varallisuuttaan ja hahmottaa koko ympäröivää todellisuuttaan sen taloudellisten hyötysuhdeverkostojen kautta. On mies ja on poika, on premium-asiakkuus Aktiassa, menestyksekäs ura ja apurahoja, joiden avulla voi lähteä viettämään kulttuurimatkaa Berliiniin tai residenssiviikkoja Yhdysvaltoihin rahaa jopa säästäen kun ei tarvitse käyttää omaa pääomaa useampaan päivään.

Sarkolan romaanin päähenkilö on rahallisen pääomansa kanssa lähes neuroottisen tarkka, ja vaikka yksinkertaista kirja olisikin lukea yksittäisen ihmisen pakkomielteenä istua varallisuutensa päällä, on romaani oikeastaan kokoaan hurjasti laajempi näkökulma nykykapitalistiseen yhteiskuntaan, keskiluokkaiseen opportunistiseen ajattelutapaan, jossa taloudellisen hyödyn maksimointi ajaa kaiken edelle. Täysin sopimusten varaan perustuva rahan arvo tuo näennäistä turvaa maailmassa, jossa kaikki pyörii sen ympärillä. Mutta pääoma ei ole vain taloudellista, vaan rivien välissä Sarkola kuvaa taitavasti esimerkiksi Bourdieun käsittelemää kulttuurillista pääomaa, jossa sosiaaliset suhteet, äly, koulutus, kokemukset, perhesuhteet ja luokkatausta ruokkivat yhteiskuntaa, jossa pääoma todella menee pääoman luo. Tarina on voimakas, ja se saa jopa räikeät mittasuhteet, kun kirjan sattui lukemaan Louisin Ei enää Eddyn -köyhyys- ja työväenluokkakuvauksen perään. Sarkolan romaanissa luokkakuvaus on hienovireisempää, mutta niin tarkkaa ja jokaiseen päätökseen ja hetkeen päähenkilön kautta limittyvää, että siitä tulee silti näkyvä ja äärimmäisen taitava yhteiskunnallinen kuvaus. 

Sarkolan erityistaito onkin kuvata tiettyä yhteiskuntaluokkaa ikäänkuin vertaisasemasta, osoittelematta tai moralisoimatta, mutta tuomalla silti selkeästi näkyviin mihin kaikkeen esimerkiksi juuri taloudellisesti turvattu elämä ulottaa lonkeroitaan. Luokkaeroista puhutaan Suomessa ehkä jo hieman enemmän, mutta puhe on silti varsin kuplautunutta: teen itse töitä tälläkin hetkellä lähiöissä, eikä sosioekonomisten tekijöiden vaikutusta esimerkiksi perheiden tilanteissa aina osata ottaa arjen keskusteluissa tarpeeksi hyvin huomioon. Ihmisiltä odotetaan vähintään samaa kulttuurista osaamista, suhteisuutta ja taitavuutta mihin itsellä on ollut rahkeita, ja harva onnistuu hahmottamaan, että ne rahkeet eivät ole itse vaivalla aina hankittuja, vaan syntymän kautta etuoikeuksina saatuja. Luokkakysymykset ovat oleellisia, kun oman alani ammattikasvattajat kohtaavat erilaisista taustoista tulevia vanhempia ja heidän lapsiaan, mutta silti eriarvoistumiskeskustelussa välillä lipsahdetaan enemmän yksilön syyttelyyn kuin laajempien rakenteiden tarkasteluun.

Kuten huomata siis saattaa, Sarkolan romaani osui varsin vahvasti oman mielenkiinnonkohteideni alueelle, ja puhuisin täällä blogissakin vaikka miten pitkään mieluusti luokkataustoista ja niiden vaikutuksista tähän ihmiseloon. Ajatus meinaa karata, mutta otan sen kiinni ja säästän myöhempää varten, ehkä enemmän myös omaan työ- ja mahdollisesti tulevaan tutkimusympyrään. Pääomaan palaan nyt sen verran, että kirjana se oli tosiaan äärimmäisen mielenkiintoinen, kiinnostavalla tavalla terävä ja teoreettinen, erityisesti myös yhteiskunnallinen. Rahasta puhuminen on kirjallisuudessa tällä tasolla harvinaista, ja tämä kirja on siihen aiheeseen oivallinen avaus. Paikoin Sarkolan teksti saavuttaa jopa joitain hieman rachelcusk'maisia sivustakatsovan tarkkailijan oivallisia positioita, joita tässä aivan erityisesti fanitin. Hieno romaani auennee toisella lukukerralla vielä vahvemmin.

Helmet-haaste 2021: 13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin