SARJAKUVASUNNUNTAI – ULLA DONNER : SONTAA

ULLA DONNER : SONTAA

103s.

S&S 2019

Alkuteos: Skiten

Suomennos: Sinna Virtanen

Ulla Donnerin Spleenish on ensimmäinen sarjakuvaromaani, jonka koskaan olen lukenut. Saavutus siis sinänsä! Se aukaisi myös jonkinlaisen portin koko genren pariin ylipäätään, vei mennessään ja toi tullessaan valtavasti hyviä sarjiskokemuksia. Donner muistutti, että sarjakuvat ovat paljon muutakin kuin lapsuusajan Aku Ankat, ja miten kuvan ja tekstin yhdistelmän avulla monikin pieni, yksinkertaiselta näyttävä asia voi saada hurjan määrän kerroksellisuutta ja merkityksellisyyttä aikaiseksi. Silläpä olenkin jo viime syksystä asti odotellut kovasti Donnerin uudempaa sarjakuvaromaania Sontaa, jonka nyt viimein lähes vuoden odottelun jälkeen sain kirjastosta käsiini.

Mainostoimisto Dream Hackers Disruption Agencyn uusin prokkis, Pekkara, on perunaproteiinimakkara, joka tulee tekemään historiaa. Saattaa kuitenkin olla - tai saattaa olla olemattakin - että se johtaa maailman tuhoon ja toisaalta taas seuraavana päivänä saatuihin potkuihin, joten pomoa lukuunottamatta muu henkilökunta lähtee pohtimaan tilannettaan aftereille Sontaa-sarjakuvaromaanissa. Donnerin hampaisiin jää tällä(kin) kertaa niin kapitalismi, liberalismi kuin nykyajan työkulttuurikin, ja toisaalta pistävän huumorin kautta tämä sarjakuvakokoelma käsittelee myös kulttuuria, jossa tiedostavuus on vain yksi meriitti identiteettipelissä sen sijaan, että asioille oikeasti myös tehtäisiin jotain.

Niin Donnerin piirrustus- kuin kerrontavatkin iskevät, ja viiltävät auki monia epämiellyttäviä keskusteluita, joiden keskellä 2020-luvun milleniaalit elävät. Miksi seksuaaliseen ahdisteluun on niin vaikea puuttua? Miksi työelämä uuvuttaa työntekijän toisensa jälkeen? Miten myrkylliset parisuhteet toimivat, ja miksemme osaa puolustautua niiltä? Mitä on se vapaus, jota liberalismi kerta toisensa jälkeen tarjoaa ratkaisuksi kaikkeen, ja onko sitä edes olemassa? Sontaa herättää paljon kysymyksiä, ja se on hyvä. Se on yhtaikaa sekä sisäistä että ulkoista kritiikkiä kapitalismille, mutta myös ihmisille, jotka kritisoivat kapitalismia. Se on terävä, ja tuntuu, että on niin täynnä mielenkiintoisia lankoja, etten edes oikein osaa päättää, mistä niistä pitäisin eniten. Liikaa en kuitenkaan niitä halua avata, sillä tiedän, että se antaa jokaiselle lukijalle aivan omanlaisensa kokemuksen, näkökulmasta riippuen. 

Donnerin kritiikki on raikasta, ja piirrosjälki hurjan miellyttävää ja mukaansatempaavaa. Uusimmassa teoksessa on jotain hyvin livströmquist'maista, ja se on tervetullut tuulahdus kotimaiseen sarjakuvaskeneen. Sontaa on kiinni tässä ajassa, ja se sanoittaa auki hyvinkin laajaa yhteiskunnallista työelämä- ja identiteettikokemusta. Toisaalta siinä on myös jotain hyvin pääkaupunkiseutulaista, sillä viime vuosina elämääni myös kehä kolmosen ulkopuolella eläneenä huomaan, että tämä ei ole sama sosiaalinen todellisuus ihan joka puolella Suomea. Se on toki hyvä, mutta toisaalta herättää keskusteluja sosiaalisuuden rakentumisesta entisestään. Mikä on totta Helsingissä ja sen hyvinkin wokessa, luokkatietoisessa punaviherkuplassa, voi olla hyvinkin kaukaista jossain muualla. Mutta se ei tee tästä kuplasta yhtään sen huonompaa tai epätodellisempaa. Se tekee näistä aiheista täällä todellisia, ja siksi niiden sanoittaminen on tärkeää. Erilaisten todellisuuksien sanoittaminen on, ylipäätään. Tärkeää.

Helmet-haaste 2020: 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä