POJASTA, ISÄSTÄ JA MAAILMAN ARVOITUKSELLISIMMASTA KALASTA - PATRIK SVENSSON : ANKERIAAN TESTAMENTTI

PATRIK SVENSSON : ANKERIAAN TESTAMENTTI

- POJASTA, ISÄSTÄ JA MAAILMAN ARVOITUKSELLISIMMASTA KALASTA

272s.

Tammi 2020

Alkuteos: Ålevangeliet // 2019

Suomennos: Maija Kauhanen

Rakastan tietokirjoja kapeista aiheista, etenkin jos niihin on lisätty ripaus sopivaa tarinallisuutta, omaelämäkerrallisuutta, kirjailijan henkilökohtaista. Rakastan eläintiedettä, tarinoita yksittäisistä lajeista, niiden kummallisuuksista, tai oikeastaan ominaisuuksista, jotka ovat vain niiden, ei meidän ihmisten lainkaan, ja vain siksi niille pitää laittaa päälle epänormaaliuden leima, mikä loppujen lopuksi vasta kummallista onkin. Rakastan genrejen ylittämistä ja limittäytymistä, yhteensulautunutta muistelmaa, filosofiaa ja ilmastoaktivismia. Rakastan näitä kaikkia, joten siksi tuntui itsestäänselvältä tarttua ruotsalaisen Patrik Svenssonin Ankeriaan testamenttiin, joka on, no, tätä kaikkea.

Ankerias on aivan omanlaisensa kala. Pitkään kuviteltiin, ettei se ole kala laisinkaan, että se on oikeastaan epäkala. Se on epäilyttävä, outo ja kummallinen pimeän asukki, sellainen, joka on vähän kuin käärme, joka viihtyy pohjamudissa ja syö ihan varmasti ruumiitakin. Ja koska esimerkiksi sen lisääntymistapaa ei tunnettu, päätettiin, että se sikiää siis neitseellisesti. Tai vähintäänkin syntyy mudasta. Ankerias on kummallisuus maailman kummallisuuksien joukossa. Ja vasta kun siitä tuli liikakalastuksen, ilmastonmuutoksen ja merten saastumistenkin ansiosta harvinainen, siitä tuli herkullinen, haluttu luksustuote. Se muuttui ihmisen omaksi, ja sitä piti syödä, jotta sitä voi suojella. Jos sitä yritettiin suojella esimerkiksi kalastuskielloilla, jotta kanta saisi rauhassa elpyä, kieltoa vastustettiin vetoamalla siihen, että silloin kuolee myös perinteinen ankeriaankalastus, jolloin loogisestikin katoaisi myös kiinnostus ankeriaisiin, ja sitä kautta ankerias sitten jollain miehisellä päättelyketjulla myöskin katoaisi. Aivan.

"Ankeriaan ei koskaan anneta olla vain ankerias. Ankeriaan ei anneta olla olemassa vain itsensä vuoksi. Näin se symboloi myös mutkikasta suhdettamme kaikkeen siihen elämään, joka ympäröi meitä ja joka ei ole ihmisen omaisuutta."

Ankeriaan testamentti on siis kaunokirjallisin vivahtein kirjoitettu tietokirja paitsi ankeriaista myös Patrik Svenssonin isäsuhteesta. Se tuo riviensä väleihin - ja toki ylläolevan lainauksen tapaan myös niille varsinaisille riveille - paljon pohdintaa ihmisestä ja ihmisen luontosuhteesta, meidän kummallisesta tavastamme kuvitella, että olemme luonnon yläpuolella, emme osa sitä. Ja että on meidän käsissämme, katoaako erilaiset lajit vai odottaako niitä suopeudellamme asetettu pelastus. Ja siis toki: katoaminen se vasta meidän käsissämme onkin. Kuudes sukupuuttoaalto vyöryy hitaasti, mutta tuhoisasti eliökuntamme yli, ja se on seurausta teoistamme: teollistumisesta, saasteista, lämpenevästä ilmastosta ja merivesistä. Mutta sen sijaan, että tekisimme asialle jotain, siis niille omille teoillemme, keskitymme pelastamaan maahan kaatunutta maitoa, ottamaan haltuumme myös elämän, joka mahdollisesti rauhaan jätettynä saattaisi pystyä pelastamaan myös itse itseään.

Svensson tarjoilee siis kattavaa tietoa niin ankeriaasta kuin toisesta tarinan päälajista, ihmisestä. Ymmärrän täysin, miksi kirjainstagram iloitsi tästä teoksesta alkuvuodesta, ja miksi se on niin pidetty. Se on kieltämättä oivallinen, ja se piilottaa suurimman sanomansa mukavaan ja leppoisaan tarinallisuuteen, joten sen ihmiskuntaan kohdistuva kritiikki on myös pehmoista ottaa vastaan. Omaan makuuni tuo on kuitenkin aavistuksen hattaraista: pehmoista ja periksi antavaa, kun sitä tarkemmin alkaa tarkastella. Se ei oikein kestä. Kokonaisuutena. Ja se on hieman harmi.

Mutta nytpä tiedän paljon lisää ankeriaasta, ja se on minusta varsin mainiota. Tiedän myös Patrik Svenssonin isäsuhteesta, luokkataustasta ja nousukkuudesta. Sekin on ihan kiinnostavaa, mutta harmillisen irrallista, lopulta. Mutta tarvitseekos kaiken aina niin täydellisesti toimiakaan, eipä kai. Moni tästä kirjasta on pitänyt, ja oli se minustakin aivan ok. Olisi siis voinut huonomminkin käydä.

Helmet-haaste 2020: 33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos