HERSYVÄN VAKAVA SIRKKA – ANNI SAASTAMOINEN : SIRKKA

ANNI SAASTAMOINEN : SIRKKA

188s.

Kosmos 2019

Kuunneltu äänikirjana, fyysinen kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta

Sirkka on harmaa. Sirkka rakastaa betonin eri sävyjä, täsmällisyyttä ja kotimaamme ihmisen perusasioita: hiljaisuutta, ennustettavuutta ja sitä, että ihmiset ovat täsmällisiä. Sirkka on suomalaisuuden perikuva, Eleanor Oliphantin suomiserkku, mielensäpahoittajien siskon lapsenlapsi. Sirkka on normatiivisuutta ja tehokkuutta yhdessä paketissa, napakoita päälauseita ja oikein käytettyjä possessiivisuffikseja. 

Elämä on Sirkalle less is more. Sirkka taas on kirjailija Saastamoiselle jopa more is more, sillä Sirkka on niin liioiteltu ja karrikoitu, että vähempikin alleviivaus olisi riittänyt. Sirkka on ärsyttävä, ennalta-arvattava ja niin monesti kerrottu, että Sirkkaa voi kuunnella samalla kun kirjoittaa tekstiviestejä. Eli siis olla kuuntelematta, eikä silti menetä mitään. Sirkan tuntee, vaikkei häneen tutustukaan.

Kirjana Sirkka oli hieman liikaa. Sirkka on päälauseita päälauseiden perään, eikä Sirkka tahdo herätä henkiin. Toisin on kuitenkin äänikirjan kanssa. Sirkkaa lukee Pirjo Heikkilä, ja siihen tehtävään Pirjo sopii. Heikkilän lakoninen lukutapa on kuin Sirkka. Nyt Sirkka herää henkiin olematta liian elävä. Sillä Sirkka ei ole elävä. Sirkka on karikatyyri.

Ja karikatyyrina Sirkka onkin lopulta jopa valloittavan mainio. Sirkka on niin ärsyttävä, että Sirkasta alkaa pitää. Sirkka pyörii taustalla, kun menen töihin, ja Sirkka pyörii taustalla, kun ostan kaupasta itselleni samoja eineksiä, joita Sirkka kirjassakin rakastaa syödä. Sirkka alleviivaa niin vahvasti, että yllättäen se toimiikin tehokeinona. Sirkka kääntää nurin jo monesti nurin käännetyn.

Mitä pidemmälle Sirkka etenee, sitä enemmän Sirkasta pidän. Vaikka Sirkka haastaa hermoja, eniten Sirkka haastaa kuitenkin yhteiskunnan yksipuolista narratiivia sirkanlaisista ihmisistä. Vaikka Sirkan luulee tuntevansa, Saastamoisen Sirkka onnistuu yllättämään. Hän vie Sirkan kohti tarinaa, jota Sirkasta saisi kertoa useamminkin. Sirkoista ylipäätään. Tai kanssaihmisistä: että ihminen on uniikki myös stereotypiansa takana.

Sillä Sirkka on Sirkka. Ja se Sirkassa on kaikkein oivaltavinta ja lohdullisinta. Sirkka riittää.