MARIA JOTUNI : KUN ON TUNTEET

MARIA JOTUNI : KUN ON TUNTEET

124s.

Otava 1993 // alkuteos 1913

Tunteistaan on nainen tunnettu. Herkkänä ja heikkona sukupuolena hänen tunnepuoltaan on varjeltu vuosisatoja, häntä on estetty osallistumaan koulutukseen ja hänet on suojeltu kodin pieneen turvapiiriin, jotta herkkä mieli ei järky. Ei nainen kestä julkista työtä, eikä hän ailahtelevaisuutensa vuoksi siihen olisi kykeneväkään. Vahvaa naista ei olekaan, on vain tunteiden viemiä hupakoita. Naiselle sopii koti ja hoiva, lapset ja tiskaaminen. Tyttäriinsä hän tunteellisuutensa saa siirtää, mutta ei poikiin, sillä eihän todelliset miehet itke tai naisten perään ruikuta. Nämä herkät naisotukset vaativat suojelua, niin maailmalta kuin itseltäänkin. Mitä muutakaan odottaa voi, kun on tunteet.

"Juotiinhan ne kahvit, vaan ei se maistunut, vaikka hyvää olin keittävinäni, paninhan minä ison joukon jauhoja siihen ja sikuriakin suuren mukareen – Antille toki. Vaan ei se maistunut, missä lienee vika ollut. Kävikö tuo luonnolle, että kun olevinaan se rakkaus muka, – sitä nimittelee, mitä nimittelee, suotta, joutessaan, jos jotakin havittelee, muka, kun on nuori, kun on tunteet –"

Paljon ollaan ehkä tuosta epätasa-arvoisimmasta ajasta tultu eteenpäin, ainakin täällä valkoisessa länsimaihin kuuluvassa yhteiskunnassamme. Tunteiden merkitys sen sijaan ei vieläkään ole muuttunut ihan tarpeeksi, sillä edelleen ne tunnutaan mieltävän (miehisen) järjen (naiselliseksi) vastakohdaksi, joiden tukahduttaminen on toivottavaa älyn tieltä. Tunteella ei voida tehdä päätöksiä, sanotaan, mutta samalla tunnutaan unohtavan, että tiettyyn tunteeseenhan se järkiperustainen päätöskin aina lopulta pohjaa. Miestunteet, päättäväisyys, suoraviivainen loogisuus ja terve itsetunto ovat jotain, joilla maailmaa saa rakentaa, naistunteet, kuten vihaisuus epätasa-arvoisuuden edessä tai näkyvä epävarmuus maailmassa, joka ei arvosta tietynlaisia piirteitä, taas viestivät vain heikkoudesta. Se on varsin ristiriitaista, etenkin kun yhteiskunta tuntuu täysin kritiikittä vuosikymmeniä hyväksyneen vihaiset tai himonsa perässä kulkevat miehet, pojathan ovat vain poikia. 

Tunteisiin pureutuu myös Maria Jotuni yli sadan vuoden takaisessa novellikokoelmassaan Kun on tunteet. Sen  sijaan, että nämä nimenomaiset lyhyet tarinat kertoisivat tunteellisista naishenkilöistä, kuvaa Jotuni jopa satiirisen tarkasti mitä hänen naishahmojensa tunteille 1900-luvun alun yhteiskunnassa käy: sen sijaan, että työläisnainen saisi todella juosta tunne-elämänsä ja hupsutustensa perässä, vaatii yhteiskunta itseasiassa juurikin heitä tukahduttamaan omat halunsa, mukautumaan, jotta he saisivat katon päänsä päälle ja perheen kautta edes jonkinlaisen aseman ja turvan maailmassa. Jotunin tarinat etenevät hienoina ja arkisina dialogeina naiselta toiselle, ja oman ajankuvansa lisäksi ne kertovat naisen yhteiskunnallisesta asemasta vielä vuosikymmeniä eteenkinpäin.

Jotuni on ollu jo omana aikanaan tunnettu naisasian edustaja, feministi ja  totunnaisten (nais-)kirjallisuuskaavojen rikkoja. Hän ei ole suostunut kuvaamaan maailmaansa romanttisten lasien läpi, vaan näistä tarinoista todella paistaa realistisuus ja  työläisperheiden asema. Miten selvitä, jos onnenonkija-isä juo tasaisesti perheet vähäisetkin tulot, kenelle soittaa kun säätyläisemmän henkilön kanssa saatu yhteinen avioton lapsi on aika jättää jälkeensä muuttaessa itse maailmalle. Tarkka ja totuuden varsin epämiellyttävässäkin valossa näyttävä kirjallisuus kertoo kuitenkin tuhat kertaa enemmän kuin ajalleen tavallinen symbolismi, ja se tekeekin Jotunista yhden maamme historian merkittävimmistä kirjailijoista.

Jotunin novelleissa miehet kuvataan hyvinkin terävästi halujensa, tunteidensa ja tietynlaisen tiedostamatta pidetyn etuoikeutensa kautta, ja tämä kuva peilaa niin aikalaishenkeä kuin nykyhetkeäkin oivallisessa valossa. Loukkaantuvat, kiihkeät ja tunteidensa perässä kulkevat hahmot peilaavat tunteiden epätasaisuutta ja poliittisuutta jopa hämmästyttävän tarkasti, ja Jotuni kuvaa asioita, jotka pysyvät tietyllä tapaa muuttumattomina vielä sadan vuoden päästäkin. Ehkä meidän naisten ei enää tarvitse samalla tavalla miehen kautta turvata asemaamme, mutta vapaat tunteet ja halujen perässä kulkeminen on edelleen jollain tapaa meiltä kiellettyä. Sankarina toimiva ja itseään toteuttava binäärinen mies kun loppujen lopuksi on niin näissä tarinoissa kuin nykyisessä mediarepresentaatiossa sekä tunteiden todellinen hallitsija että niiden kieltäjä. Sallittua on tuntea vain miehisesti, myös miesten. Mutta miten tunteet todella voivat olla vain yhden näennäisen sukupuolen hallussa? Onko muilla edes mahdollisuutta ottaa oikeus omiinsa takaisin ilman, että niistä syntyy vain Putous-huumorin tyylistä vähättelevää hupsutusta, jossa miul on oikeus omiin tunteisiini?

Kun on tunteet oli ensimmäinen tuttavuuteni Maria Jotunin tuotantoon, mutta henkilöhahmona hän on minulle tutumpi sukupuolen tutkimuksen kurssien kautta. Tämä kyseinen novellikokoelma on kuitenkin kotimaisessa realistisuudessaan yksi hienoimpia klassikkoteoksia, joita aikoihin olen lukenut, ja se on paljon, sillä jo pelkästään puoleen vuoteen klassikoita on mahtunut lähes kymmenen. Jotunin ajankuva, naiskuva ja vahvat dialogit vetävät puoleensa vielä tänäkin päivänä, ja kaikkein tarkkanäköisin sanoma kulkenee rivien välissä sanomattomana. Kun puhutaan suurista suomalaisista kirjailijoista, tulisi aina muistaa myös Jotuni. Tämä kirja todella on klassikko vailla vertaansa. Ja sillä on edelleen merkittävä paikka siinä keskustelussa, kenellä tässä yhteiskunnassa todella on oikeus tunteisiinsa ja kenellä taas ei.