SISKO SAVONLAHTI : EHKÄ TÄNÄ KESÄNÄ KAIKKI MUUTTUU

SISKO SAVONLAHTI : EHKÄ TÄNÄ KESÄNÄ KAIKKI MUUTTUU

304s.

Gummerus 2018

kuunneltu äänikirjana, lukijana Pirjo Heikkilä

Sisko Savonlahden esikoisromaani on ollut erityisen paljon niin kirjainstagrammaajien kuin -bloggaajienkin puheenaiheena viimeisten kuukausien ajan. Entistä suuremmin se sai näkyvyyttä jo lokakuun lopulla, kun Hesari nosti sen kymmenen parhaan joukkoon esikoisteoskilpailussaan., ja onpa Savonlahti näkynyt valtamediassa varsin paljon noin muutenkin. Paitsi kirjailijan ytimekkäästä kieltäytymisestä suorittajasankarirooliin astumisesta, on myös itse romaanista on saanut lukea niin lukemattomista paikoista, että siitä on ehtinyt muodostaa jo muiden arvioiden perusteella omankin mielipiteen. Syksyn "keveämmät kirjat" -putkessani äänikirjana tämän kuunneltuani voin sanoa, että ainakin itselläni se mielipide on ollut täysin väärä.

Savonlahden romaani on kenties viihteellinenkin aikalaiskertomus helsinkiläisnaisesta, joka painii erosta toipumisen ja työn etsimisen ristitulessa samalla kun yhteiskunta arvostaa vain Onnistujia ja Oman onnensa seppiä, isolla oolla. Se on toki jopa chicklittimäinen, mutta lähinnä olemalla kevyt ja helpostilähestyttävä, ei kepeä ja kliseisiin uppoava. Se on hurjan hyvin kiinni tässä päivässä, ja siinä epätoivossa, joka helposti ihmisen valtaa, kun hän ei tätä myyttisen yksinapaista normikoodistoamme joko suostu tai kykene sellaisenaan toteuttamaan. Töitä ei ole ja sydänkin on erityisen rikki,  ja vain opintolainalla rahoitettu New Yorkin reissu ja mitä hienoimmat ystävät pitävät päähenkilöä enää pinnalla.

Savonlahden romaani on kaivattu särähdys menestystarinoiden ja kaiken muuttavien onnellisten tapahtumien keskelle, ja erityisesti siksi on hienoa, miten paljon näkyvyyttä se on saanut. Tuntuu vähän kummaltakin lukea kauhisteluja siitä, miten itseä ei vain oteta niskasta tai miten velkarahalla voidaankin matkustaa maailmalle, kun samalla istutaan onnellisesti normijunan kyydissä ja voidaan nauttia niistä etuoikeuksista, jotka syntymäasema tai sattuma meille on luoneet. Miksi itselleen hyvien asioiden suominen olisi oikeutettua vain niille, joilla sattuu olemaan työ ja mukava parisuhde?  Miksi toiselta lainaaminen tuntuu edelleen niin äärimmäisen nololta asialta, että sitä hävetään romaanin päähenkilön puolestakin? Miksi olemme tilanteessa, jossa vain yhdenlainen pärjääminen on yhteiskunnallisesti hyväksyttävää? Näitä soisi enemmänkin julkisessa keskustelussa käsiteltävän, mutta samalla: onneksi on Sisko Savonlahti, joka kirjoitti niistä kirjan. Ja sen myötä on saanut myös kolumneja Hesarillekin kirjoitella. Maailma ei ole vain niiden, jotka ovat syntyneet tietynlaisten tähtien alla, myös muilla on oikeus hyviin asioihin ja elämästä kiinni pitämiseen. Syyllistäminen ei ketään auta mistään nousemaan, ja miksi ihan aina sankarina tarvitsisikaan nousta. Vain siksikö, että lukijalle tulisi parempi mieli? Onko epäonnistumiseen nykyaikana todella niin vaikea samaistua, että sitä voi jopa toisen kohtalona vihata?

Kirjan tematiikka on siis tärkeä, mutta erityisesti ilahduin myös siitä päähenkilön ajatusmaailman kuvauksesta, jota valotetaan jotenkin hurjan raikkaasti, sellaisin tavoin, joihin ei kirjallisuudessa aina ole tottunut. Kun muutamaa päivää sitten tavatun miehen hiuslaadusta päästään pohtimaan yhteistä tulevaisuutta. Tai vietetään sivukaupalla aikaa kuvaillen, miten ja missä sipsit kannattaa ehdottomasti syödä. Onhan meillä Suomessa klassikkokirjoja, joissa selostetaan seitsemänkymmentä sivua piipun polttamista, miksi meikkirutiinien kertominen tai kermaviilin koostumuksesta puhuminen olisi lopulta yhtään sen vähemmän merkityksellistä? On ihanaa, miten Savonlahti antaa vain mennä, kirjoittaa siitä mikä hänelle on tärkeää. Vain sellaisesta voi tulla lukijallekin tärkeää, vain niin toisen maailmaan voi itsekin päästä sisälle.

Vaikka Pirjo Heikkilä kaikessa lakonisuudessaan oli enemmän kuin täydellinen lukija tälle kirjalle, harmittaa hieman, ettei minulla tätä paperisena ole. Olisin halunnut palata yhteen jos toiseenkin kohtaan uudelleen, tutkia ja syventyä, palata ja kerrata. Ehkä vielä joskus hankin tämän jostain omaan hyllyyni, ja palaan parhaimpiin kohtiin myöhemmin. Sillä välin suosittelen, että lukekaa tekin tämä. Ei Savonlahden esikoinen suotta ole romaani, joka tuntuu nyt olevan vähän kaikkien huulilla.

Savonlahden kirjasta on kirjoittu jo hurjasti, mutta lisää siitä voi lukea mm. näistä blogeista: Annelin kirjoissa, Lukupino, Kirjaluotsi, Bibbidi Bobbidi Book, Lukuisa, Lumiomena, Carry on reading & Sivulauseita