HARUKI MURAKAMI : 1Q84 Osat 1-3
1224s.
Tammi 2013
Alkuteos: いちきゅうはちよん [Ichi-Kyū-Hachi-Yon] (2009)
Suomennos: Aleksi Milonoff
Rakkaudesta Haruki Murakamiin. Murakami vei mennessään kolme vuotta sitten, ja aiheutti toisaalta myös sellaisen lukuähkyn, että olen pitänyt nyt pidempää taukoa herran kirjallisuudesta. Tähän asti olen pitänyt kaikesta Murakamilta lukemastani enemmän tai vähemmän, vaikkakin toki tässä kirjallisuudessa on myös problemaattisuutta kerrakseen, kun tarkemmin lähtee sitä paloiksi halkomaan. Lähtökohtaisesti olen kuitenkin osannut työntää kyseiset ajatukset kauemmaksi, nauttinut soljuvasta kielestä ja unenomaisesta tunnelmasta, ja sellaista odotin tältäkin. Sitä en kuitenkaan saanut, ja siinä oli sekä hyvät että heikot puolensa. On ihana palata yhden lempikirjailijansa teoksiin kun tietää mitä saa, mutta jos ei saakaan sitä, saattaa olo olla varsin ristiriitainen.
Murakami maneeriautomaattina. Murakamin kirjoista voisi tehdä juomapelin tai ainakin jonkinlaisen maneeribingon, jos humaltumista pelkää. Seitsemän kirjaa japanilaiskirjailijalta lukeneena voisin sanoa, että reppanat miespäähenkilöt, joilla on suhde naimisissa oleviin naisiin, saattavat alkaa jossain vaiheessa kyllästyttämään, sillä kuvittelisi tällaisella mielikuvituksella varustetun kirjailijan kykenevän luomaan edes joskus hieman linjastaan poikkeavia henkilöhahmoja. Mutta ei. Sitä tässä kirjassa ei valitettavasti myöskään tapahtunut. Hahmot kulkivat siinä samassa linjassa, naiset jopa hieman fetistisesti ulkonäön kautta kuvailtuina, kyseenalaistamatta seksin takia mukaan tuotuina hahmoina, miehet taas menivät niitä Murakami-menojaan kuten aina.
Ainoastaan (tai no, "ainoastaan") juoni ja tunnelma poikkesivat aiemmasta, ja se oli tällä kertaa erityisen positiivista. Luin jotain toista lukijaa unenomaisuuden puutteen häirinneen, itselleni se taas oli lähinnä positiivista, sillä se yhdistettynä muihin maneereihin olisi todennäköisesti tullut lähinnä tunne, että luen aiemmin luettuja Murakameja vain uudelleen ja uudelleen. Tässä oli enemmän toimintaa ja syvempää yhteiskunnallisuutta, tarkempaa rakennetta ja jopa hieman menemisen meininkiä. Ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. Minut se koukutti, sai lukemaan riemulla.
Ja maneereistaan positiviisimpana pidän ehdottomasti Murakamin kykyä luoda sellaisia maailmoja, jossa kaikki on auki, mutta niitä ei selitetä silti liikaa, vaikka taivalla paistaa kaksi kuuta ja kuolleiden vuohien suusta tulee pikkuväkeä. Se toimi tässäkin, paitsi että lopulta ei. Murakami tuntui kyllästyneen maailmaansa itsekin viimeisessä osassa, ja meni selittämään liikaa. Ja se jos mikä turhautti.
Murakami, seksistinen setämies. Murakamin kanssa turhauttaa myös varsin seksistinen naiskuva. En alkuaikoihin hänen kanssaan ehkä osannut asiaan tarpeeksi kiinnittää huomiota, mutta tässä seksismi lyö vasten kasvoja. Sen osaa edelleen jollain tapaa ohittaa, antaa hetkellisesti anteeksi, mutta kun jok'ikinen kohtaus naisen kanssa sisältää rintojen kuvaamista tai setämiesmäisiä seksifantasialta kuulostavia petikohtauksia, alkaa meininki vähän väsyttää. Ymmärrän siis Murakamin parjaajia, sillä onhan hänen tekstinsä vallan sovinistista. Ehkä tavallaan tahtomattaan, ehkä tietämättään, erityisesti yhteiskuntansa tuotteena. Itseäni se ei jostain syystä (/pienimuotoisen fanityttöiden vuoksi?) Murakamin kanssa vihastuta, ennemminkin kyllästyttää ja väsyttää. Kuten aiemmin jo sanoin, herran mielikuvituksen tuntien häneltä odottaisi myös tässä asiassa jotain uutta ja kriittisempää. Toisaalta hän kuvastaa vain kulttuuria, josta hän tulee, mutta valitettavan vähän sillä selityksellä mitään anteeksi saa.
1Q84 & 1984. Murakamin trilogia on saanut inspiraationsa George Orwellin klassikkoteoksesta Vuonna 1984. Luin itse kyseisen dystopian keväällä, pitkälti pohjustukseksi tälle Murakamin kirjalle. Siinä missä Orwellin teoksen lamaantunutta kansaa valvoo Isoveli, ohjaa Japanin vuoristossa uskonnollista kulttia Pikkuväki, joka rakentaa ilmakoteloita, tekee sieluille mazoja ja dōtia. Yhtäläisyydet ja vastakohtaisuudet ovat mielenkiintoisia ja ajatuksen tasolla jopa nerokkaita, mutta jokin toteutuksessa silti tökkii. Murakami tarkastelee uskonnollista kulttia kaukaa, mutta lopulta liiankin etäältä: mielenkiintoinen yhteiskunnallinen ja sosiologinen luonne jää turhan jumittamisen ja yksityiskohtiin takertumisen jalkoihin, ja lopulta kirjan kaikkein vähiten mielenkiintoiset osat nousevat tämän mielenkiintoisimpana pitämäni langan ohi jättäen sen jalkoihinsa. Tavallaan rakastan juuri sitä, ettei Murakami selitä ollenkaan, mutta tämä jäi hänenkin kirjoittamanaan hieman liian hentoiseksi toimiakseen täysin avoimena yksityiskohtana. Samalla Murakami myös sortui yliselittämään kaikkea muuta, esimerkiksi juuri näiden kahden kirjan keskinäistä yhteyttä, ja se harmitti, sillä olisin ymmärtänyt Isoveli-Pikkuväki viittauksen ihan itsekin.
1Q84 ihan vain kirjana. 1Q84 kuulostaa Leoš Janácekin Sinfonietalta, tuoksuu 80-luvun kiireisiltä kaduilta ja vuoristoilmalta, tuntuu erilaiselta ja lopulta maailman tahmeimmalta. Kirja koostuu kolmesta osasta, kolmesta kolmen kuukauden mittaisesta ajanjaksosta, jotka jakautuvat erillisiin kirjoihin. Kaksi ensimmäistä osaa on käsittääkseni (ainakin Suomessa) julkaistu alunperin kokonaisuutena, kolmas on tullut perässä kun Murakami on sen ehtinyt kirjoittaa. Itse luin koko trilogian yhtenä kirjana, yhteen putkeen, ja se oli tavallaan harmi. Se oli harmi, sillä ensimmäinen osa oli hieman hidastempoinen ja nihkeä, mutta toinen vei mennessään niin, että kuvittelin jo hetken pitäväni Murakamin parasta teosta käsissäni. Jatkoin kuitenkin suoraan kolmanteen, viimeiseen osaan, kirjaan, jonka seurassa tylsistyin, puuduin, tahmaannuin ja väsyin niin, että kirjasta tuli lähinnä lopuksi krapula. Ja tuntui kuin Murakamille itselleenkin olisi tullut, ihan kuin hänkään ei olisi jaksanut enää kirjoittaa aloittamaansa loppuun, joten tuli sitten lähinnä jaariteltua ja kaarreltua jo tapahtuneiden ympärillä. Ja lopulta hutaistua loppu kasaan, läsäytettyä koko tarina, jätetty parhaat käänteet jo myöhempiin kirjoihin. Se oli harmi, sillä 1224 sivun jälkeen lopusta olisi mielellään nauttinut.
Helmet-haaste 2018: 16. Kirjassa luetaan kirjaa
1Q84:n maailmasta muissa kirjablogeissa: Lintusen kirjablogi, Kirja vieköön!, Luetut, lukemattomat, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä & Pieni kirjasto
1Q84:n maailmasta muissa kirjablogeissa: Lintusen kirjablogi, Kirja vieköön!, Luetut, lukemattomat, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä & Pieni kirjasto
Kiitos tästä postauksesta. Minulla tämä kirja on ollut pari vuotta hyllyssä. Jotenkin en ole koskaan saanut tartutuksi siihen. Jo tuo kirjan paksuus hieman hirvittää.
VastaaPoistaMurakami kirjoittaa hurjan sujuvaa tekstiä, joten kuten paksujen kirjojen kanssa yleensäkin, ne ovat monesti huomattavasti nopealukuisempia kuin selvästi ohuemmat ystävänsä. :) Niin ehdottomasti tämänkin kanssa.
PoistaMinulla on kutina (tai ainakin salainen toive), ettei tarina tähän lopu. Sen verran keskeneräiseksi viimeinen osa jäi. Murakami ei päästä lukijaa helpolla, joten odotan mielenkiinnolla, mitä seuraavaksi tapahtuu...
VastaaPoistaMielenkiintoinen ajatus kieltämättä, että tästä tulisi yli kymmenen vuoden jälkeen lisäosa! Sillä saa ainakin hieman vähennettyä tuota kolmannen kirjan latteutta, vaikka en tosin ihan samaa mieltä siitä olekaan, etteikö Murakami yleensä nimenomaan juuri päästäisi lukijaansa varsin helpolla. :D Hänen kanssaan ei tarvitse yleensä olla kuin kyydissä ja nauttia menosta!
PoistaSitä juuri tarkoitan: on tarina ja on tarina sanojen takana, myös 1Q84:ssä. Ja juuri se tekee Murakamista mielenkiintoisen.
PoistaMe koetaan tää ehkä varsin eri tavalla, sillä minusta ne tarinat sanojen takana on olleet Murakamilla sinällään vähän latteita, etenkin juuri tässä kirjassa. Mutta ehkäpä muut löytävät jotain sellaista, joka itseltä jää huomaamatta tai joku sellainen ajatus tuntuu uudelta, jonka itse on toisen kirjan kanssa aiemmin löytänyt, en siis tarkoita, etteikö näiden kanssa täysin sellainenkin tunne voisi tulla. :) Ehkä itsellänikin on etenkin aiempien Murakamien kanssa tullut, tää nyt oli vaan niin monella tapaa antikliimaksi, etten tahdo oikein mitään hyvää kirjasta enää viikko lukemisen jälkeen löytää. :D (paitsi kakkososan, se oli maaginen.)
PoistaAi että, sekstistinen setämies. Hyvin sanottu! En ole aikaisemmin ehkä Murakamin tuota puolta ajatellut, mutta nyt kun nostit asian esiin, olet aivan oikeassa. Olen selkeästi tippumassa Murakami pilvilinnoistani, sillä olen alkanut suhtautumaan kriittisemmin yhteen suosikkikirjailijoistani. :D
VastaaPoistaTäysin sama tilanne täälläkin. :D Tähän asti kykenin kategorisesti ignooraamaan maneerit ja setämieheilyn, mutta kun ne kirja toisensa jälkeen tulevat näin silmille, on itsekin jossain vaiheessa jo luovutettava ja kohdattava tosiasiat, hahah.
PoistaSuomennettaisiimpa joskus jotain muutakin paksua kirjallisuutta Japanista kuin Murakamia. Typerää tietty minulta sanoa näin, kun olen lukenut vain yhden Haruki Murakamin romaanin (ja pidin siitä!), mutta ennakkoasenne kai vaivaa minua (ja tämän 1Q84:n taidan jättää suosiolla lukematta, koska Japanista tulee niin paljon muutakin). Esimerkiksi Natsuo Kirino kirjoittaa hyvinkin feminististisellä otteella (etenkin kirjassaan Grotesque) ja hänen kirjansa halaaavat aivoja.
VastaaPoistaToisaalta Haruki Murakamikin lienee kulttuurinsa tuote, joten kirjojansa pitäisi kai yrittää ymmärtää siltä pohjalta.
Kulttuurinsa tuote kieltämättä, mutta toisintamalla aina yhtä ja samaa mikään ei myöskään muutu, joten pieni kritiikki tietynlaista tiedostomattomuutta kohtaan lienee aina tervetullutta. :)
PoistaMutta olen todella samaa mieltä, että Japanista saataisiin kääntää monipuolisemmin kirjallisuutta! Nyt kun lähivuosina kuitenkin on alkanut löytyä myös kääntäjiä, joiden ei tarvitse japanilaista kirjallisuutta englanninnosten kautta kääntää! Tämä 1Q84 taitaa olla vielä sitä vanhempaa, mutkan kautta käännettyä settiä, ja sen tietyissä kohdissa hieman muutamista kielellisistä kankeuksista kyllä huomaa.
Kyllä ehdottomasti kritiikki on paikallaan ja tämä kirjoituksesi on mainio! Olen lukenut Haruki Murakamiin liittyvästä ns. ”maneeribingosta” eli sellainen on jo tosiaan olemassa :D Se on varmasti myös eräs syy, miksi minulla edelleen on ennakkoluuloja kirjailijan kirjoja kohtaan. Olen lukenut Värittömän miehen vaellusvuodet, josta pidin kovasti. Norwegian Woodin aion lukea jossain vaiheessa eli tutustuminen Harukin kirjoihin aikeissani. :)
PoistaHaha, en lainkaan ihmettele, että se maneeribingo on keksitty jo :D Norwegian Wood oli kyllä silloin kolmisen vuotta sitten luettuna hurjan ihana, mutta toisaalta monet maagisen realismin kirjat, kuten Kafka rannalla on erityisen suositeltava myös!
PoistaVaikka aina hannaan Murakamia vastaan, muistan että tästä oisin tykännyt jollain lailla kuitenkin ja se oli ainut Murakami, jota en siivonnut hyllystä pois. Ihanalla tyylillä kirjoitit tästä, sun postaukset on kyllä parhaita. Mulla on ollut valitettava blogien lukemistauko meneillään, mutta nyt alan skarpata! :D
VastaaPoistaKiitos muru! Ja et ole ainoa, harvalla taitaa näin kesähelteillä olla suurempaa intoa istua ja lukea blogitekstejä - ei minulla itsellänikään haha :D
PoistaVoihan Murakami. Olen lukenut häneltä vasta kaksi kirjaa ja niiden jälkeen jäi erittäin ristiriitaiset fiilikset; Rajasta etelään, auringosta länteen oli floppi, mutta Norwegian Woodista pidin tosi paljon. Täytyy siis vielä antaa ehkä muutamakin tilaisuus miehelle.
VastaaPoistaSuosittelen, on hänen runsaassa tuotannossaan kuitenkin varsin paljon muitakin helmiä kuin Norwegian wood!
PoistaNautittavaa luettavaa, sekä tämä Murakamin paksukainen että sinun mietteesi siitä. Olen samaa mieltä, että Murakami on jossain määrin seksistinen setämies - vähän kuin amerikkalainen John Irving, jonka tuotantoa Murakami on japanintanut. Molemmille on yhteistä loistava taito kertoa tarinaa, katsoa naisia vähän esineellistäen, mutta silti kirjoittaa sydän jotenkin paikallaan.
VastaaPoistaMutta siis, olen lukenut suurimman osan Murakamin kirjoista suuresti nauttien. Muutama poikkeus on, mutta niin kai (lähes) jokaisen kirjailijan kohdalla.
Tietynlainen sydämellisyys ja pahaatarkoitamattomuus näistä tosiaan paistaa läpi, mutta näin pitkällisenä ja ikuisena toistona tuohon seksismiin todella alkaa jo väsyä.
PoistaMutta kyllä, itsekin olen oikeastaan kaikista Murakameista tätä lukuunottamatta nauttinut, pitänee nyt pitää taas hetki taukoa, ja lukea vuoden, parin päästä taas jotain lisää, katsoa säilyykö taika 1Q84:sta huolimatta. :)
Hah, kävin katsomassa mitä olen tästä kirjoittanut - olenpa harrastanut lyhyitä bloggauksia :) En minä tästä paljonkaan enää muista, mutta näytin pitäneen. Kyllä, seksistinen setämies on. Mieleeni on jäänyt varmaan kirkkaimmin kiiltelemään Suuri lammasseikkailu Hokkaidon vuoksi. Murakamimaisen ufohan sekin oli. Olen tainnut lukea kaikki muut suomennetut, paitsi juoksukirjaa.
VastaaPoistaTäytyy itse taas viettää hieman Murakami-lomaa ennen kuin jatkan seuraavaan - ellei tuo setämiehisyys nyt ole lopullisesti minulta Murakamia pilannut!
Poista1Q84 oli ensimmäinen Murakami, jonka luin. Siksi en osannut lukea sitä Murakamin maneereja tai setämieheilyä vasten, mutta nyt kun nostat näitä esiin, ne tuntuvat hyvin tunnistettavilta. Itse nautin teoksessa erityisesti todellisuuden hienovaraisesta nyrjähtämisestä: miten todella pieniltä tuntuneet muutokset saattavat yhdessä johtaa isoihin lopputuloksiin, ihan yhteiskunnallisella tasollakin. Yleisesti ottaen pidin kirjasta todella paljon, mutta muistan, kuinka minua häiritsi Aomamen esineellistäminen ja naisten kuvaaminen kehojensa kautta, ja tekstisi sai oivaltamaan, että sehän oli pitkän linjan setämieheilyä! No, tulipahan todistettua, että hyvä kirja synnyttää ajatuksia vielä pitkään lukemisen jälkeen :)
VastaaPoistaMurakami on kieltämättä parhaimmillaan niissä kirjoissa, jotka häneltä ensin lukee! Tuotanto on (ainakin omasta mielestäni :D) sen verran tasalaatuista, että aika sama mistä aloittaa, kunhan aloittaa. Harmi vain kun herra on sen verran maneereidensa orja, että ne jo lopulta vähän latistaa myöhempiä lukukokemuksia,mutta toisaalta voihan sitä jossain vaiheessa vain lopettaa Murakamin lukemisen, niin säilyy ensimmäisten taika, hahah. :D
Poista