MAURI KUNNAS : KOIRAMÄEN SUOMEN HISTORIA
81s.
Otava 2017
Mauri Kunnas on aivan mahtava. Fanittelen hänen lastenkirjojaan menemään täysin varauksetta ja yleensä myös erityisen kritiikittä. Rakasta Koiramäki-sarjaa ja Herra Hakkaraista, Koirien Kalevalaa ja Seitsemää koiraveljestä taas olen vuodesta toiseen käyttänyt eskarien kanssa kotimaista kirjallisuutta ja juhlapäiviä sivutessa. Aina on uponnut kuin häkä, ollaan saatu esimerkiksi Koirien Kalevalan avulla sellaisia taideprojekteja aikaan, että oksat pois. Lempparihetki ehkä koko esiopetusurallani oli ihan ensimmäisinä vuosina muun muassa se, kun kulttuurihistoriallisen taideprojektipläjäyksemme päätteeksi kävimme Ateneumissa, ja yksi ryhmäni ihanaakin ihanampi muksu huudahti kovaan ääneen taidemuseon pääsalissa, että "Laura, mitä ihmettä, eikö Väinämöinen olekaan koira?!".
Kunnaksesta on siis todella moneksi. Se hurmaa eskareita vuodesta toiseen, tarjoaa katseltavaa, opeteltavaa, puhuttavaa ja niin mahtavaa pedagogistakin sisältöä, että harva lastenkirja tähän on samalla tavalla työssäni taipunut. Niinpä odotin tätä suurta suomalaista eeposta Kunnakselta erityisen innoissani. Sainkin sen joululahjaksi, mutta aikaa lukemiselle löysin muka vasta nyt. Odotin tietenkin pettämätöntä laatua, ja hykerryttävää huumoria, mutta voi Mauri minkä teit!
Suomen historia on aiheena varsin laaja. Muistan tämän kirjan julkaisuaikoihin lukeneeni jostain päin internetin uutispalveluita artikkelin myös Kunnaksen hieman tuskastelleen sen parissa. Kun historia voi tarkoittaa ihan mitä tahansa, ja se pitäisi typistää yhteen lastenkirjaan, yksien kansien väliin, on näkökulmavalinnalla varsin suuri merkitys. On eri asia toisintaa ja koiramaisesti versioida jo valmiiksi tarinamuotissa olevia kansalliseepoksia kuin kirjoittaa kokonainen historiankirja uudelleen, sen ymmärrän. Mutta, tästä seuraa nyt se aktiivisemmin Mitä luimme kerran -blogia seuranneille todella tuttu mutta.
Mielestäni Kunnaksen näkökulmavalinta ei nimittäin ollut onnistunut. Luen tätä nyt puhtaasti aikuisnäkökulmasta, ja tietenkin myös feministinä, mutta Koiramäen Suomen historiaa enemmän tämä kirja on kyllä luettelo enemmän tai vähemmän Suomen historiaan liittymättömien suurmiesten luettelo. Käytännössä siis ruotsalaisten kuninkaiden. Ja sotaluettelo myös, hei tietenkin. Mikäs sen paremmin kotimaista kulttuuriperintöä kuvaava asia voikaan olla kuin nuijalla toisen päähän lyöminen. Kuten jo Katrikin omassa postauksessa toteaa, Kunnas on unohtanut historiansa naiset aivan kokonaan.
No. Onhan toki suurmiehillä paikkansa historiassa, eipä sillä. Ja jos aikajana osuu Ruotsin ja loppusivuilla myös Venäjän vallan aikaan, tokihan hallitsijoillakin on ollut merkitystä. Mutta valitettavasti se merkitys nivoutui yllättävänkin heikosti sen koiramäkeläisyyden kanssa yhteen nippuun, lomiutui siihen hellyyttävän ihanaan tarinaan, josta Koiramäen hahmot yleensä voimansa saavat. Edes takuuvarmana pitämää huumoriani en tästä oikein löytänyt, nokkeluudet jäivät yllättävänkin vähäisiksi. Toki sivistyin esimerkiksi Hakkapeliitat-nimen synnystä sekä Kreivin aikaan -sanonnan alkuperästä, mutta niidenkin kohdalta aika on tainnut hieman jo ajaa ohi. Ei enää edes minun lapsuudessani asiat tapahtuneet kreivin aikaan, näistä 2000-luvulla syntyneistä nyt puhumattakaan.
Tää on niin tätä, että miehet sitä ja miehet tätä, ja sillä välin kotona joku saattoi olla jotain muuta, mutta mitäs niistä, kun ei meidän historiankirjoitus juuri naisia hei tunne. Tämä näkökulma on jo niin kulunut, käytetty ja jo vähän väsynytkin, että olen kyllä kieltämättä pettynyt, kun Kunnas päätyy toisintamaan jo miljoona kertaa kerrottua. Joku saattaisi tähän väliin väittää, että no näytä sitten ne historiassa vaikuttaneet naiset, jos niitä kerran on! Onneksi minun ei siihen nyt tässä tarvitse ryhtyä, sillä syksyllä jopa kolme upeaa kotimaista teosta (lisätietoa saat sekä Sankaritarinoita tytöille -projektista että Kustantamo S&S:n tärkeistä kirjoista edellä olevista linkeistä) tekee sen puolestani. Jossain vaiheessa jo pohdin, onko tästä naisten kautta sankaripalvonnan jatkamisesta nyt varsinaisesti hyötyä tasa-arvoasioissa, mutta niin kauan kuin lapsille myydään Koiramäen Suomen historian kaltaisia kirjoja tietokirjoina, tasan on.
Helmet-haaste 2018: 04. Kirjan nimessä on jokin paikkaKunnaksen uusimmasta muissa kirjablogeissa: Kirja vieköön!, Yöpöydän kirjat, Luetaanko tämä? & Pieni kirjasto
Kiitos tästä postauksesta! Vähän tuli itsellenikin sellainen olo, kun teosta luin, että onko tämä kirjoitettu vähän lukevat pojat mielessä: esitetään kaikki sotaisat ja miehiset tarinat historiasta, ja tadaa - Kunnas on saanut lapset lukemaan! Kuvituksen ihanuutta ei voi kiistää, mutta kai meidän historiaamme mahtuu muutakin kuin maskuliinisia sotia. Huippua, että olet lukenut teosta vastakarvaan ja annat sille sen ansaitseman kritiikin. On hyvä, että nykyään pysähdytään miettimään, millaisia kuvia lastenkirjallisuus välittää.
VastaaPoistaKiitos itsellesi tästä kommentista!
PoistaNoista sodista nyt olisi voinut jatkaa vielä vaikka miten pitkälle, mutta onhan se kieltämättä hieman erikoista, että nekin mainitaan lastenkirjallisuudessa jonkinlaisina hupiretkinä, joissa aito miehisyys mitataan. Harmittaa nyt tämä Kunnaksen näkökulmavalinta tämän kanssa, olisi meidän historiassamme ollut hurjasti ainesta muuhunkin!
Minäkin annan paljon arvoa Kunnakselle, mutta tämä kirja oli jopa tylsä. Toki aikuisena, jolle suurin osa jutuista oli tuttuja, ei ehkä pitäisikään odottaa oppivansa jotain uutta historiasta lastenkirjasta. Tässähän nyt oli pitkästä historiasta aika hyvin perusjuttuja ja pääkohtia, ja tuskin paljon enempää kirjaan olisi voinut laittaa ilman, että se olisi venynyt liian pitkäksi. Mutta niin, naiset puuttuivat ja näkökulma oli tikulleen sama, kuin aina. Kunnas meni niin tuttua ja turvallista polkua, että tästä sai irti oikestaan vain näiden miesten nimien kertauksen...
VastaaPoistaHUOH.
Lisää ei ehkä tosiaan tähän kirjaan olisi mahtunut, mutta aika monenkin suur-ukkelin olisi kyllä mielestäni voinut vaihtaa johonkuhun muuhun tai jättää jopa kokonaan pois niin, että se historian arki olisi vaikkapa ulottunut paremmin sinne Koiramäkeen ja tavallisten kansalaisten arkeen. Jos ainoat jutut olivat, että kuningatar voi vahingossa jotakuta luudalla päähän ja kuhmua ihmetteli sitten kaikki, jäi se osuus varsin laihaksi.. :D
PoistaJa kyllä, liian tuttua ja turvallista tosiaan. Toki kaiken asiantuntija ei kukaan voi olla, en silti oikein ymmärtänyt tämän kirjan perimmäistä paikkaa historian kuvauksenakaan.
Kirjoitit sanat suustani! Mäkin fanitan suunnattomasti Kunnasta ja rakastan hänen kuvituksiaan, mutta tämä oli kyllä näkökulmavalintansa puolesta huti ja pettymys. On todella masentavaa, että historiaa edelleen käsitellään vain jonakin suurmiesten luettelona - sehän olisi niin paljon muutakin.
VastaaPoistaMasentavaa, nimenomaan! Mun mielestä tämä on jo pieni loukkaus historialle ylipäätään typistää se näin yksioikoiseen muottiin, ei pelkästään sille, että sieltä jälleen kerran ne naishahmot puuttuvat. En toki historoitsija itse ole, mutta jollain omalla käsitykselläni asiasta väittäisin, että oli niitä yksittäisen Koirakylän ja koirasuvun kannalta merkittävämpiäkin historiallisia hahmoja kuin suurmiehet ja kuninkaat.
Poista