LUCIA BERLIN : SIIVOOJAN KÄSIKIRJA JA MUITA KERTOMUKSIA

LUCIA BERLIN : SIIVOOJAN KÄSIKIRJA JA MUITA KERTOMUKSIA

293s.

Aula & Co 2017
Alkuteos: A Manual for Cleaning Women: Selected Stories
Suomentaja: Kristiina Drews

Glögiä ja neulasiaan karistavia kuusenoksia, joulu on melkein täällä, vaikka tänä vuonna ei jostain syystä itsestä meinaa siltä tuntua. Vähän tosin pääsin kuitenkin jonkinlaisen joulukiireen makuun, en tosin lahjojen enkä ruokien, vaan Lucia Berlinin Siivoojan käsikirjan kanssa. Odotin sitä nimittäin viikkoja itselleni kirjastosta, ja koska jono on valtaisa, täytyy minun se tänään palauttaa, ettei jää jumittelemaan pöydälle kun itse vaihdan muutamaksi viikoksi paikkakuntaa. Ja kun yleensä vielä tähän alkuun pohjustan hieman sitä, miten milloinenkin kirja on lukuvuoroonsa päässyt,  miksi siitä olen kiinnostunut, niin sanotaan nyt se tämänkin kohdalla: luin tämän, koska Omppu käski. (No ok, kehoitti. Suositteli. Mutta hieman painavasti ainakin.)

"Vinkki siivoojalle: näytä työnantajalle, että teet työsi perusteellisesti. Laita ensimmäisenä päivänä huonekalut takaisin paikoilleen väärin - kymmenen, kaksikymmentä senttiä sivuun tai kokonaan väärään suuntaan. Kun pyyhit pölyjä, käännä siamilaiset kissat toisin päin ja aseta kermakko sokeriastian vasemmalle puolelle. Vaihda kaikkien hammasharjojen paikat."

Lucia Berlin (1936-2004) oli yhdysvaltalainen kirjailija, kirjallisuuden opettaja, neljän pojan yksinhuoltajaäiti ja alkoholisti. Hänen postuumisti julkaistu novellikokoelmansa on valikoima parhaita tekstejä yli 80 kirjoitetun joukossa, ja sen ensimmäinen osa suomennettiin tänä syksynä. (Toinen osa tästä julkaistaan käsittääkseni ensi vuonna.) Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia pitää sisällään 25 tarinaa, novellia, jotka todella elävät. Berlin on elämänsä aikana viettänyt niin etuoikeutettua elämää Chilessä, asunut muun muassa Kaliforniassa kuin Texasissakin kuin työskennellyt sekä opettajana että sairaala-apulaisena, siivoojana ja kääntäjänä.

Ja se todella näkyy. Berlin kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta käsinkosketeltavan todentuntuisesti, herättää tapahtumapaikkansa eloon ja jättää jollain ylimaallisella tavalla niiden tuoksut ja auringon paahteen mieleen kuin lukija olisi todella ollut noissa paikoissa itsekin mukana. Hänen kielensä on korutonta, ja silti täyteläistä, kuivaa ja välillä melankolistakin, mutta silti taustalla piilee jos nyt ei aivan musta, niin ainakin hyvin ilkikurinen pieni huumorinhäivähdys, joka näkyy yksityiskohdissa, siivoojassa makaamassa flyygelin alla lepäämässä, lukijan totaalisessa huiputtamisessa. Berlin saattaa kirjoittaa tunnelmaltaan kepeää ja helppoa tarinaa, ja yhtäkkiä kääntää koko novellin päälaelleen vaihtamalla muutaman sanan toisinpäin, kääntämällä katseen hieman eri näkökulmaan, näyttämällä jotain sellaista, mitä ei itse todellisessa tilanteessa olisi edes huomannut. Hän ammentaa tarinoitaan valtavasta elämänkokemuksestaan, ja vaikka novellit ovat fiktiivisiä, ja niiden päähenkilöt ovat usein eri nimisiä, eri paikoista tulevia, tunnistaa saman tausta, omaelämäkerrallisuuden näistä tarinoista, eikä mikään ole täysin irrallinen tai pois kokonaisuudesta, vaikka jokainen onkin täysin itsenäinen tarina. Muutaman kerran Berlin palaa sivulauseenomaisesti aiempaan tarinaan, tuo jonkun samaistuttavan ihanan päähenkilönsä takaisin, ja tekee sen niin taitavasti, että kaiken ainakin uskoo jollain tapaa olevan totta.

Jäin pidemminkin pohtimaan tätä uskottavuuden tunnetta, ja palasin vahvasti mielessäni Kurton syksyllä julkaistuun esikoisromaaniin Tristaniaan. Sanoin nimittäin tuossa postauksessa, etten oikein uskonut siihen tarinaan, se tuntui kuvitellulta, keksityltä, kulissinomaiselta. Kysehän ei kuitenkaan ole siitä, että kaiken kirjallisuuteen liittyvän pitäisi oikeasti olla tapahtunut, mutta uskottavuuden puuttuminen vie hahmot etäälle, sillä kuka voisi täysin rakastaa kokonaan keksittyjä kohtaloita? Berlinin kohdalla tätä ongelmaa ei todellakaan ollut, mikä oli jollain tapaa jopa yllättävää, sillä en hetkeen muista lukeneeni näin omaleimaista tekstiä, näin mielikuvituksellista ja lennokasta, ja silti sataprosenttisen uskottavaa ja aitoa. Berlin ajattelee, havainnoi ja kuvaa maailmaa niin omalaatuisilla ajatusketjuillaan, että päinvastoin kuin kuvitella saattaisi, näihin samaistui enemmän kuin moneen lähempänä olevaan tarinaan. Alkoholismin vieroitusoireet, aborttimatkat Meksikoon ja hukkumisen tunne meren alla tulivat iholle, menivät jopa täydellisesti sen alle. 

Omia lempinovelleitani kirjassa oli muun muassa avausnovelli Angelin pesula, jossa kirjaimellisesti oltiin pesulassa, pyykkien ja pyykkäävien ihmisten keskellä. Pidin hurjasti myös vain kahden sivun mittaisesta Omasta jockeystani, El Tim'stä, joka oli tarina opettajasta ja pelätystä oppilaasta, sekä täysin päälaelleen kääntyvistä novelleista Hyvistä ystävistä ja Sex Appealista. Eniten minut kuitenkin syystä tai toisesti vakuutti Suru, joka oli kaunis tarina kahdesta lomalla olevasta siskoksesta, siitä, miten heidän surunsa ja välinsä näyttäytyivät muiden lomalaisten silmissä, ja siitä, miten ulospäin näkyvä kuva ei ollut lainkaan sitä, mitä pelkän sivustaseuraamisen perusteella kuvitella voisi. 

Jos kaipaat upeaa ja vaikuttavaa luettavaa, hanki itsellesi oma Lucia Berlin. Mutta älä kiirehdi sen kanssa, sillä tämän kokoelman jokaikinen sana on tarkoituksenmukaisessa paikassaan, ja vaatii lukemista, jotta niiden paikan tärkeyden ymmärtää. Hanki tämä omaksi, nauti ja odota seuraavaa osaa malttamattomana. 

Muissa blogeissa: Lukuisa & Reader, why did I marry him?