KARRI PALEFACE MIETTINEN : VIIDES MAAMME-KIRJA

KARRI PALEFACE MIETTINEN : VIIDES MAAMME-KIRJA

246s.

Like 2017

Like on kunnostautunut tänä vuonna vahvojen esseekokoelmien julkaisussa. Ensin luin Gayn Bad Feministin toukokuussa, sitten Hubaran Ruskeat Tytöt syyskuussa. Kun lokakuussa bongailin ennen kirjamessuja Paleface-räppärinäkin tunnetun Miettisen Viidennen Maamme-kirjan julkaisu-uutisen, kiinnostuin välittömästi. Hetken sain tätä kirjastosta jonotella, mutta varsin pian tämän pääsen palauttamaan vuoroon jo seuraavalle, sillä alle vuorokaudessa se tuli lopulta luettua läpi.

"Käynnissä ei ole pakolaiskriisi vaan empatiakriisi. Nyt jos koskaan tarvitaan ihmisarvonpuolustajia, ihmisluonnonsuojelijoita (ⓒ Mikko Salmi). Ongelma on laajempi. Tehtiin kuntauudistus. Seuraavaksi tarvitaan ihmiskuntauudistus."

Miettisellä on paljon asiaa, sen olen huomannut jo häntä sosiaalisessa mediassa seurattuani. Paleface on mielipidevaikuttaja, rohkea esiintulija, joka ei pelkää räpätä marginaalista, olla pienempien puolella, puhua (mielestään) järkevämmän päihdepolitiikan puolesta, kritisoida öyhöttävää "maahanmuuttokriittistä" porukkaa kun tarve vaatii. Palefacen Me emme suostu pelkäämään -Youtube-videolla on lähes 800 tuhatta katsojaa, ja sanoma on selvä: meitä ei pelotella maahanmuuton vastustamiseen käytetyllä, lähempää tarkastelua kestämättömällä rummutuksella, meihin ei vastakkainasettelun tematiikka tehoa. Ja kuten odottaa saattaa, Miettisen kirjoittaessa tiivistä pamflettiaan, saa kaikki ylläkin mainitut näkökulmat vielä tarkempaa tarkastelua räppärin ja yhteiskuntavaikuttajan terävän kynän alla.

Viides Maamme-kirja on asiallinen ja anteeksipyytelemätön katsaus Suomeen, vähän sen historiaankin, mutta ennen kaikkea nykytilaan ja siihen miten tähän ollaan tultu. Miettinen ruotii niin poliisien asemaa yhteiskunnassa, maahanmuuttoa, Natoa kuin omaa asemaansa Suomi 100 -hankkeen hallituksessakin, juuri siinä samaisessa, josta eräänkin hallituksesta taannoin pudonneen puolueen uusi keulahahmo koki tarpeelliseksi tehdä oikein virallisen valituksen, eihän nyt herranjestas väärin ajatteleva ihminen voi olla näin isäm maallisessa hankehallituksessa mukana! Ja mainion sanavalmiisti Miettinen asioihin kantaa jälleen ottaakin, omasta vasemmistolaisemmasta näkökulmastaan, monipuolisesti ja helppolukuisesti, verrattomasti puhe- ja kirjakieltä yhdistellen. 

Olen Palefacen kanssa monistakin asioista hyvin samoilla linjoilla, pyörin samojen some-kuplien reunamilla, tunnen samat tyypit ja kohua herättäneet gatet Per natsi -kampanjoista tämänvuotisiin alpakoihin. Se osoittautui kirjan kannalta ehdottomaksi eduksi noin itseni kannalta, mutta hieman pohtisin vielä tarkemmin sitä, mitä tämä antaa niille, joille päivystävä anarkisti Suvi Auvinen ei ole nimenä tuttu tai joka ei tiedä mihin Eilen me naura -otsikko viittaa. Toki Google on keksitty, ja lukija voi ottaa itsekin selvää, mutta välillä taustoittamatta jättäminen, ihan vain olettaminen, että muut tietää koska mäkin tiedän, jätti kuitenkin vähän etäisen fiiliksen käsiteltävää asiaa kohtaan. Kun esimerkiksi vihapuhetta tökkinyt #suvakkihuora-luku jäi hieman valjuksi, puolivillaisella sörkätyksi muurahaispesäksi, tuli luvun luettua päällimmäiseksi olo, että vihapuheen saaja on itse vastuussa saamastaan "palautteesta", jos julkisesti asioihin kantaa ottaa. En usko, että Miettinen tätä ihan näinkään tarkoitti, mutta vaikka hän itsekin internetissä sitä luokattominta kuraa niskaansa saa, huomasi tekstistä, ettei oma kokemus silti ihan tavoittanut esimerkiksi todella tärkeän Vihan ja inhon internet -sarjakuvateoksen diskurssia aiheen ympäriltä. Tai ainakaan se ei valitettavasti tekstistä lukijalle asti tarpeeksi voimakkaasti välittynyt. 

Kriittinen ja ajankohtainen tämä teos oli olematta kuitenkaan provosoiva. Miettinen perustelee, laajentaa ja esittelee asiat rauhallisesti, ja vaikka osaa hänen mielipiteistään en itse allekirjoita tällaisenaan, koin saavani lukea rauhassa ilman vastakkainasettelua hyviksistä ja pahiksista. Sillä olisi ollut potentiaalia hivenen suurempaan paneutumalla enemmän muutamiin vähän hätäisesti käsiteltyihin asioihin paremmin ja toisaalta taas tiivistämällä jokusta name droppailulta vaikuttavaa lukua, jotka istuivat kokonaisuuteen vähän muita teemoja kankeammin, mutta oli se näinkin todella paikallaan. En ainakaan vielä ole tähän muissa kirjablogeissa törmännyt, mutta toivottavasti törmään jatkossa. Näitä ajatuksia ja niistä heräävää keskustelua olisi mielenkiintoista käydä muuallakin kuin Twitterissä.

(PS! Karri & co! Pilkkusäännöt! Jos jokaisesta tässä teoksessa esiintyvästä väärässä ja aivan ylimääräisessä välissä olleesta pilkusta annettaisiin euro Per natsi -tyyliseen kampanjaan, olisi loppusumma jo seuraavalla sadalla tuhannella! Yksi oikolukukerta lisää olisi todennäköisesti muutenkin tehnyt tämän kirjan kanssa vielä ihmeitä.)