JUAN TOMÁS ÁVILA LAUREL : YÖSSÄ VUORI ROIHUAA

JUAN TOMÁS ÁVILA LAUREL : YÖSSÄ VUORI ROIHUAA

213s.

Fabriikki Kustannus 2017

Alkuteos: Arde el monte de noche

Suomentaja: Laura Vesanto

Kun on syksyn mittaan ensinnäkin löytänyt Fabriikki kustannuksen hienot käännösteokset (Pikku Pippuri, Uiden kotiin & Intohimon saari) sekä onnistunut koukuttumaan itsensä pieniin saariin keskellä valtameriä (Intohimon saari & Tristania), on mahtavaa törmätä taas yhteen kirjaan, jossa kaksi lähiaikojen innostusta kohtaavat toisensa. Tällä kertaa kyseessä on kirjallisuutta Päiväntasaajan Guineasta sekä pieni kyseiseen valtioon kuuluva Annobónin saari Atlantin valtameren ympäröimänä. Joten suuret ovat toiveeni, vahvat odotukseni.

"'Toma suguewa' tarkoittaa 'vetäkää', mutta yhtä hyvin se voisi olla myös 'vedä' tai 'vetäkäähän nytä tai jopa 'vetäkää, hyvät herrat''. Tiedättekö, miksi sanat voi kääntää niin monella tapaa? Siksi että sillä kielellä, jolla laulua lauletaan, ei voi teititellä, mutta mestari puhuttelee kaikkia niin kunnioittavasti, että on kuin hän teitittelisi. Ja koska hän pyytää niin kunnioittavasti, miehet vetävät. Hän pyytää laulaen, ja minusta se on maailman kaunein laulu, sillä kun sen kuulen, palaavat muistot mieleeni, haikeat muistot kotimaasta."

Yössä vuori roihuaa on romaani, jossa suullinen tarinankerronta perinne yhdistyy kirjoitettuun kieleen, ja kertoja tuntuu aidosti kertovan, ei kirjoittavan tarinaansa sen loputtoman tuntuisilla sivuilla. Pieni saari on eristynyt ja kaukana mantereesta, sen vesissä ui valtava määrä kaloja, joita ryöstävät niin ystävävaltiot kuin rosvoavatkin maat, mutta välillä itse saarelaisten on mahdotonta kalastaa, koska kaikki muoviroskatkin on jo sidottu siimoiksi ja aikoja sitten käytetty loppuun. Saaren elämä pyörii paitsi kalastukset, myös maanviljelyn ympärillä, ja kun eräänä päivänä huolimattomuus kohtaa kuivan maan, tuhoaa metsäpalo ensin viljelykset ja sen jälkeen koleraepidemia kaataa valtavan määrän koko saaren väestöstä. Ja koska taikausko ja usko tietynlaiseen tapahtumaketjujen tarkoituksellisuuteen vallitsevat pienessä yhteisössä, on jokainen tapahtuma enne tai rangaistus jostain.

Jos kaipaat kepeää ja helppoa kirjallisuutta, ei ehkä siinä tapauksessa kannata ainakaan heti tarttua Ávila Laurelin käännösteokseen. Kerronta on poukkoilevaa, ja se tosiaan etenee kuin allekirjoittaneen puhe; se aloittaa jostain, kertoo toisen jutun välissä, siitä tulee mieleen kolmas, jonka kautta ehkä päästään palaamaan toiseen ja kun itse olit jo unohtanut, mistä tarina alunperin lähti liikkeelle, palaa se siihen vaivihkaa. Ja samalla kun se tuntuu kutkuttavan tutulta ja omaleimaiselta, se myös vaatii paljon, vaatii keskittymään ja paneutumaan kirjaan, johon ei olla edes lukuja tai varsinaisia kappalejakoja laitettu. Vaikka tämä teos oli vain 213 sivua pitkä, se tuntui huomattavasti sivujaan pidemmältä ja vaativammalta. 

Ja silti siinä oli jotain taianomaisen koukuttavaa, etten osannut laskea sitä käsistäni kun kerran olin aloittanut. Alku kuvaa saaren kanootinveistoperinnettä niin, että tuntuu, kuin olisin mukana raahaamassa valtavaa kanoottia itsekin viidakosta lähimpään, tosin silti kovin kaukana olevaan, rantaan. Se todella herättää saaren ja sen yhteisön eloon, tuo eteen taas kerran sellaisen maailman, johon ilman kirjallisuutta ei millään tapaa olisi mahdollista päästä osalliseksi. Ja vaikka se on ehkä omalta osaltaan hieman haastavakin, on sen loppuun saaminen sitäkin palkitsevampaa. Ja vaikka täytyy myöntää, että ilman marraskuista lue 30 sivua päivässä -haastetta tämä olisi todennäköisesti tullut päätökseensä vasta jouluna, oli jokainen tietoinen päätös lukea tätä oikeasti pienen vaivan arvoista. 

Jos kiinnostuit tästä, mutta tuntuu hieman raskasvetiseltä, kokeile Chigozie Obioman Kalamiehiä. Siinä yhdistyy hieman samanlainen kerronta enemmän juonivetoiseen tarinaan, mikä tekee seuraamisesta helpompaa. Kalamiehet on hieno teos, valitsinpa sen itse viime vuoden vahvimmaksi käännöskirjaksikin. Ja jos taas kiinnostuit tästä, eikä tunnu lainkaan raskasvetiseltä, lue tämä. Ja lue sen lisäksi Tsitsi Dangarembgan Tambu, siinä on paljon samaa vahvuutta kuin tässä. 

Yössä roihuava vuori muissa blogeissa: Pieni Kirjasto, Lukuisa, Mummo matkalla & Kirjapolkuni