DEBORAH LEVY : UIDEN KOTIIN

DEBORAH LEVY : UIDEN KOTIIN

144s.

Fabriikki kustannus 2016

Alkuteos: Swimming Home (2011)

Suomennos: Laura Vesanto

Deborah Levyn pienoisromaani kuuluu siihen samaan sarjaan kuin edellinen loppuunlukemani romaani, Mabanckoun Pikku Pippuri. Se kiinnosti kun kuulin siitä, menetin kiinnostukseni kun näin kannen. Jos edellinen toi mieleen keskiluokkaisen keittiökirjan chili con carneineen, tästä tulee mieleen jotain hämmentävää historiallisen fiktion ja fantasiafanfictionin väliltä. Eikä se ihan hirveästi mairittele, vaikka tällä kertaa kannen kuva tosin liittyykin jo hieman enemmän tarinaan kuin Mabanckoun teoksessa. Ei ehkä ihan täysin sattumaa, että kumpikin hieman kriittisiä ajatuksia herättävä kansi on saman kustantamon tuotoksia, mutta toisaalta, olenpa oppinut, ettei näitä siis liian heppoisesti pelkän estetiikan takia kannata tuomita. Mikä nyt sinänsä ei ehkä ihan yllätyksenä tässä vaiheessa enää pitäisi tulla, kun kirjallisuudesta kuitenkin on kyse, ei kansitaiteesta.

"Taivas oli tummunut ja meri tuoksui jossain lähellä. Lokit kirkuivat hänen yläpuolellaan. Tien toisen laidan boulangerien makea hiivan tuoksu leijaili yli pysäköityjen autojen. Perheet palailivat rannalta kantaen muovipalloja ja tuoleja ja värikkäitä pyyhkeitä. Boulangerie oli äkkiä täynnä pizzapaloja ostavia teinipoikia. Tien toisella puolella mekaanikko kiihdytteli moottoripyöräänsä voitonriemuisesti. Isabel ei ollut valmis palaamaan kotiin ja jäljittelemään taas jotakuta, joka hän oli joskus ollut."

Levyn pienoisromaani nytkähtelee liikkelle pienen eteläranskalaisen huvilan pihalta, jonka uima-altaassa kelluu punatukkainen nuori nainen. Huvilan arki keskeytyy, ja sen vieraat, kuuluisa englantilainen runoilija, kusipäärunoilija tai ihan vain runoilijamestari Joe, hänen vaimonsa Isabel, 14-vuotias tyttärensä Nina sekä perheen vieraat Laura sekä Mitchell kietoutuvat tarinan edetessä tavalla tai toisella tuon kumman, änkyttävän tytön ympärille. Kaikkien yllätykseksi Isabel kutsuu tytön heidän vieraakseen, ja unenomainen tarina alkaa kieputtaa tietään eteenpäin.

Ihan rehellisesti sanoen olin jostain syystä käsittänyt hieman erheellisesti, että tulossa on murhamysteeri, ja uima-altaassa kelluu ruumis. Kun tuo tyttö varsin vahvasti, tai vahvasti ja vahvasti, kuitenkin eli, oli ja sotki tietyllä tapaa jo ennaltakin määrätyt kuviot, jouduin muuttamaan asennettani tätä kirjaa kohtaan varsin selkeästi. Kun on napannut mielestään dekkarimaisen pienoisromaanin käsiinsä ja saakin jotain ihan muuta, pitää hetki keräillä oman henkilökohtaisen erheensä palasia, jotta pääsi lukemaan tätä niin kuin se tosiaan oli tapahtumassa.

Deborah Levy kirjoittaa unentuntuisesti ja tarkasti, ja vaikka kirjassa on sivuja alle 150, tuntuu kuin olisin lukenut pidemmänkin romaanin. Sen sivuihin mahtui hurja määrä sivujuonteita ja kohtaloita, ja silti se kulki vääjäämättä kohti loppuaan sellaisella vauhdilla, että tätä kirjaa teki mieli säästellä ja lukea pienissä palasissa, kasvatella suuremmaksi ja antaa vaikuttaa. Niin ainakin itse yritin tehdä, ja silti se veti puoleensa jatkuvasti. Niin kuin kirja ja hyvä tarina parhaimmillaan tekee.

Mutta. 

Kun nyt tässä lähiaikoina näitä muttia on kirjojen kanssa riittänyt, tuli tämänkin kohdalle sellainen.  En nimittäin ihan tiedä, mitä tämän kirjan kanssa tapahtui. Oliko kyseessä se, että koska tätä on kehuttu varsin paljon muissa arvostamissani kirjablogeissa, odotin tältä jotain järisyttävän suurta ja sainkin vain tavallisen suurta pienessä mittakaavassa. Vai odotinko koko kirjan verran jotain suurta ja mahtipontista käännettä, ja petyin, koska olin jo alusta asti aavistanut sen loppuvan niin kuin se loppui. En ihan itsekään tiedä, mistä se johtui, todennäköisesti noista kahdesta yhdessä, mutta tässä on kirja, josta olisin ihan valtavasti halunnut pitää, mutten siinä onnistunut. Tai se ei onnistunut minun kanssani, miten päin sen nyt haluaakin sitten ajatella. Hieno se oli, jollain tapaa sellainen tulevaisuuden klassikko, mutta minulle se ei ihan niin auennut kuin olisin toivonut. Harmi. 

Mutta juu. Seuraavaksi luen jotain muuta, ihan joltain muulta kustantajaltakin. Että voisin vaikka vaihteeksi aloittaa postaukseni jotenkin muutenkin kuin tunnustamalla ennakkoluuloisuuteni enemmän tai vähemmän jännittävien kansivalintojen edessä. Ja jospa vielä vaikka löytäisin tähän syksyyn kirjan, jossa ei olisi niin paljon muttiakaan matkassa. Sitä odotellessa. Kokeilkaa te tätä jos on vielä teiltä lukematta, saatatte lukea sellaisen helmen, jonka arvo kasvaa vanhetessaan. Tai ainakin helmen ihan muuten vain. Potentiaalin sellaiseen sentään minäkin tässä tunnistin.