JOHN WILLIAMS : BUTCHER'S CROSSING

JOHN WILLIAMS : BUTCHER'S CROSSING

♥ ♥ ♥ ♥ ( ♥ )

334s.

Bazar 2016

Alkuteos: Butcher's Crossing, 1960
Suomennos: Ilkka Rekiaro

Williams on yksi parhaita kirjailijalöytöjä, johon muiden kirjablogien avulla olen tutustunut. Noin vuosi sitten lukemani Stoner ihastutti jo lukiessa, mutta on ennenkaikkea kasvanut suuremmaksi romaaniksi, yhdeksi parhaista, ajan kuluessa. Maaliskuussa luettu Augustus taas nousi kaikkien luettujen kärkeen jo ennen kuin viimeiset sivut oli kirjasta saatu kahlattua. Jäljellä oli enää Butcher's Crossing, lännenromaani 1800-luvun Amerikasta, hupenevista biisonilaumoista ja ihmisen kyltymättömästä ahneudesta ja mielen nyrjähdyksistä kaiken käsittelemättömän keskellä.

"Hän oivalsi, ettei ollut kääntänyt biisonille selkäänsä siksi, että olisi tuntenut naismaista pahoinvointia kohdatessaan verta, löyhkää ja sisälmyksiä; hän oivalsi, että oli pahoinvoivana kääntynyt pois, koska häntä oli järkyttänyt se, miten biisoni oli hetkeä aiemmin ollut ylpeä, jalo ja täynnä elämän arvokkuutta mutta sitten alaston ja avuton, untelo riippuva ruho, minuutensa menettänyt, tai käsityksenä omasta itsestään menettänyt, ja irvokas, pilkkaavana huojuva hänen edessään."

En ole koskaan ymmärtänyt täysin ihmisiä, jotka jättävät kirjoja lukematta siksi, ettei niiden aihe lähtökohtaisesti kiinnosta. No juu, toki itsekin saatan pokkana vältellä aivan samasta syystä tiettyjä genrejä, mutta ymmärtämiseni hieman vähenee siinä vaiheessa, jos rakastaa kirjailijan muuta kirjallisuutta, mutta yhtä välttelee epämielenkiintoisen aiheen äärellä. Ehkä tässä tullaan hieman siihen, että kuten elämä noin ylipäätäänkin, on lukemisenkin tapana välillä kuplautua. Ja jos sieltä omasta mukavuuskuplastaan, lempiaiheistaan ja valmiiksi tutuista ympyröistä ei välillä poistu, ei hirveästi pysty uuttakaan kokemaan. Ja näinpä, näennäisesti hieman kaukaisesta ja mielenkiintoa herättämättömästä aiheestaan, länkkäriromaanista ja puhvelinmetsästyksestä, huolimatta itse tartuin tähänkin Williamsiin varsin suurin odotuksin, hienot kirjailijat kun pystyvät kirjoittamaan vaikkapa muurahaisten polkujärjestelmästä mielenkiintoisesti niin halutessaan, joten miksei Williams pystyisi siihen myös biisonien äärellä.

Romaani lähtee käyntiin kun nuori Will Andrews jättää yliopisto-opintosa Bostonissa kesken ja saapuu pieneen Butcher's Crossingin kylään etsimään täydellistä kosketusta luontoon, siihen aitoon ja alkuperäiseen. Hän etsii käsiinsä isänsä vanhan tuttavan herra McDonaldsin, joka toimii vuotatukkurina lännen preerioilla, jossa monituhatpäiset biisonilaumat on metsästetty jo lähes olemattomiin, mutta siisti kirjanpitotyö ei ole sitä, mistä hän tyydytystä itselleen etsii. McDonaldsin neuvojen saattelemana Andrews tutustuu pian Milleriin, mieheen, joka on lähes vuosikymmen sitten törmännyt Coloradon vuoristossa valtavaan biisonilaumaan, ja on jo siitä asti haaveillut pääsevänsä käsiksi tuohon käsittämättömään määrään ensiluokkaista biisoninnahkaa. Andrewsin rahoilla saadaankin kasaan neljän miehen retkikunta preerian halki, mutta raskaan matkan täyttymys saa valloilleen sellaisen ahneuden, että sen seuraukset kantavat pidemmälle kuin kukaan uskalsi edes pelätä.

Williamsin viipyilevä ja pelkistetty kerronta tekee kunniaa tarinalle, jossa ihmisen ahneus ja käsittämätön omistamisen oikeus kaikkea luonnossa liikkuvaa kohtaan ottaa päähenkilöistä vahvan niskaotteen. Tarina lähtee Williamsille tyypilliseen tapaan verkkaan liikkeelle, mutta tiivistyy loppua kohden niin, ettei sitä meinaa malttaa laskea käsistään. Siitä tulee mieleen hieman Hemingwayn Vanhus ja meri kaiken sen keskittyneisyyden ja luonnonarmoilla olemisen keskellä, ja sen retkikunnan kohtalo on taas kuin Uusman Naparetken henkiinherätys. Henkilöhahmot ovat vahvoja, inhimillisiä ja realistisia, ja heidän parissaan huomaakin värjöttelevänsä biisoninnahkojen välissä lumimyrskyltä pelastuakseen, kulkevan laaksoa pitkin vahvan mädäntyneen lihanhajun keskellä ja puistellen parrastaan niitä pieniä loiseläimiä, joita turkit ovat tartuttaneet mukanaan. Williams kertoo jälleen tarinaansa rauhallisen kiihkottomasti ja mitään alleviivaamatta, ja saa silti lukijansa tuohtumaan sen vahvimman oikeuden äärellä, jolla ihminen luontoa itselleen on jo vuosisadan riistänyt.

Kirja oli siis todella hieno ja ehjä lukukokemus. Se oli niin tarkkanäköinen ja vaikuttava, ettei sen äärellä miettinyt hetkeäkään kiinnostaako aihe vai ei, ennemminkin sivuja käänsi eteenpäin vauhdilla ja hiljaisela kunnioituksella sitä kohtaan, miten näinkin inhimillisesti voi joku tätä tarinaa kirjoittaa. Williams on ollut hurjan monipuolinen, taitava ja upea kirjailija, ja vaikka on toki hienoa, että nämä kirjat ovat viimein nyt yli 20 vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen viimein saavuttaneet ansaitsemaansa kansainvälistä huomiota, olisi näille sitä aikanaankin jo suonut enemmän. Nyt suljen jälleen kerran yhden kirjan takakannen sivujensa päälle huomatakseni kartuttaneeni lempikirjojeni listaa, ja en voi kuin kirjan voimakkaan tunteen jälkeen ihmetellä, mitä ihmiselle on oikein tapahtunut? Missä välissä tapahtui se naksahdus, jolloin luonnon kanssa ei enää elettykään symbioosissa, otettu sitä mitä tarvittiin, vaan riistettiin kaikki loppuunasti, vietiin asiat niin käsittämättömiin mittasuhteisiin, että ne kaatuvat väistämättäkin omaan mahdottomuuteensa? Mistä kumpuaa se kapitalismin alkujuurien ahneus saada kaikki ja hallita kaikkea, se nyrjähdys, jonka tie näyttää varsin aukottomasti tuhoontuomitulta? Sitä on tuntunut ihmettelevän Williams jo 1960-luvulla, ja sitä ihmettelen minä lähes 60 vuotta myöhemmin.

Helmet-haaste 2017: 05. Kirjassa liikutaan luonnossa