PAUL AUSTER : SATTUMUKSIA BROOKLYNISSA
♥ ♥ ♥ ♥ ( ♥ )
363s.
Tammi 2008
Alkuteos: The Brooklyn Follies (2004)
Suomennos: Erkki Jukarainen
Suomennos: Erkki Jukarainen
Yleensä heti kirjan luettuani minulla on tasan yksi paikka minne rynnätä, oikeastaan suunapäänä, olinpa lukuhetken päätökseen saanut missa tahansa. Ja sehän on tokikin tämä blogi nimittäin. En tiedä onko se aina ihan hyvä asia, että suollan kypsymättömät ajatukseni suoraan lukukokemuksen jälkeen virtuaalipaperille ja julkaisen ne muidenkin luettavaksi, mutta se on minun tapani, ja se on ollut varsin toimiva sellainen. Puran tunteet heti, ja jos joku ajatus muuttuu ajan kuluessa, se jää lähinnä ilahduttamaan itseäni, tai parhaimmillaan kommentteja, joita teidän kanssa postauksen jälkeen aiheesta vaihtelen. Mutta jotain Austerin kirjasta kertoo nyt se, että vaikka sain kirjan loppuun viime torstaina, ja vaikka juu, eihän siitäkään ole kuin kaksi päivää, uskaltaudun palaamaan postauksen muodossa sen maailmaan vasta nyt. Enkä oikeastaan vieläkään tiedä olisinko valmis. Mutta katsotaan.
"Isukki tuli paikalle. Tilanteen tukaluudesta huolimatta minua huvitti kovasti se että partakone surisi ja tärisi veden allakin. Pytystä kuuluva omituinen ja itsepintainen ärsyttävä ääni oli kuin perverssiä säestystä muutenkin eriskummalliselle ja ehkä peräti ennennäkemättömälle ongelmalle. Tuo särinä teki siitä sekä eriskummallisen että hilpeän. Nauroin kun näin mitä oli tapahtunut, ja kun Rachel ymmärsi etten nauranut hänelle, hän nauroi mukanani. Jos joutuisin valitsemaan yhden hetken, yhden päänupissani pysyvän muiston kaikista niistä hetkistä, jotka olen viettänyt hänen kanssaan kuluneiden 29 vuoden aikana, uskon että se olisi juuri tuo."
Nathan Glass muuttaa Brooklyniin, kun kuulee että se on sopiva paikka hänen perimmäiselle tarkoitukselleen. Hänen perheensä on muuttanut sieltä pois hänen ollessaan kolme, ja nyt vajaa kuusikymmentä vuotta myöhemmin se vetää puoleensa magneetin lailla. Nathan on juuri myynyt talonsa avioeron tuoksinnoissa sekä viettää syöpänsä kanssa sitä vaihetta, jossa odotetaan lupausta lopullisesta paranemisesta. Nathan on elämänsä elänyt, hän ei kaipaa asuinpaikaltaan enää mitään muuta kuin että siellä on rauhallista kuolla.
Mutta kuten tästä alkuasetelmasta ehkä jo päätelläkin saattaa, eihän se ihan niin mene. Nathan törmää sattumalta uusilla kotikulmillaan sisarenpoikaansa Tomiin, jonka lupaava tohtorisura kirjallisuuden parissa on kaatunut väitöskirjan myötä kuin tuuleen heitetty paperikasa, ja tuo kolmekymppinen sukulaispoika istuu harvinaisten kirjojen keskellä divarin apupoikana, ajettuaan edelliset vuoden New Yorkin taksia. Asioita mutkistaa Tomin mystisesti ilmestyvän ja katoilevan siskon Auroran tytär Lucy, joka yhtäkkiä koputtaa enonsa ovelle, siihen tuo lisämaustetta kauniit naapurin äiti-ihmiset, joiden eteerisyyttä uskaltaa ihailla vain kaukaa. Kirjakaupan pitäjän, Tomin pomon Harry Brightmanin entiset, ja hieman ehkä nykyisetkin, hämärähommat vetävät koko koplan enemmän tai vähemmän mukaansa, ja yhtäkkiä maailma onkin täynnä elämää, kuhinaa, sattumuksia ja huvittelua, juuri niitä kaikkia, joita Nathan kuvitteli jo pääseensä elämänsä loppusivuilla kokonaan pakoon.
Sattumuksia Brooklynissa on kepeän hauska. Sen eteneminen tuo jotenkin kaukaisesti mieleen toisen suosikkikirjailijani Murakamin, ei tosin outouden tai tyylin perusteella ehkä niinkään, vaan enemminkin sen tunteen, joka näiden kahden miehen kirjoja lukiessa mielen valtaa. Niiden parissa kun tuntee vähän niin kuin kliseisesti olevansa kotona. Ihan hirveästi ei tapahdu, ja silti tapahtuu enemmän kuin yhteen kirjaan uskoisi mahtuvan, mutta kaikki tuo tarjoillaan niin mukavan sopivassa paketissa, että on vaikea kuvitella hetkeä, johon tämä kirja ei sopisi. Sattumukset tapahtuvat niin kuin oikeassa elämässä, ja vaikka mukana on ihanan kirkkaita värikyniä ja sopivaa saippuaoopperaa, ei tarina silti sorru liika liioittelun puolelle. Se tuntuu helpolta ja varmalta, ja juuri ennen loppua ehkä sitten kuitenkin hieman liiankin. Tätäkö tämä nyt oli, näin ennalta-arvattavastiko tämä kaikki nyt sitten lopulta kääntyi? Ihmissuhteita ja yhteisön tilaa kuvatessa on toki vaikea keksiä aina mitään kovin mullistavaa, mutta näinkö idioottivarmoihin happy ending -ratkaisuihinko tämä todella sortuu? Yhtäkkiä alkaakin ärsyttää kirjassa kaikki, stereotypiset henkilöhahmot, se, etten lukenut kirjaa englanniksi, koska moni pakolla suomennettu vitsi ei vain toiminut käännettynä, liiallinen sanoilla kikkailu, koska voisiko joskus sanoa ihan vain ravintola paikallisen ravitsemusalanliikkeen sijaan, päähenkilön miehisen pateettinen pöyhkeilevyys. Apua.
Ja sitten. Tulee sydänkohtaus, tai oikeastaan ei. Mutta sairaalareissu kuitenkin, kuoleman hipaisu, ne tyypillisimmät hetket, jolloin tajuaa ehkä vastentahtoisestikin olevansa elossa, onnellisempi kuin kukaan joka on ikinä elänyt. Ja se tapahtuu juuri ennen kuin lopusta jollain kumman tavalla tuleekin yhtäkkiä taas alku. Mutta millainen alku, se tässä ehkä sitten lopulta vetikin itseltäkin jalat alta.
On olemassa kirjailijoita, ja sitten on Kirjailijoita. Toki nämä kirjailijat ja Kirjailijat ovat varsin subjektiivinen tuntemus, mutta ehkäpä tiivistän oman kokemukseni siitä näin: aika moni pystyy kirjoittamaan vetävän tarinan, ja parhaillaan sekin toki vetoaa tunteisiin ja muuttaa maailmankatsomusta. Tarjoaa sellaisia maailmoja, johon ei muuten pääsisi, ei ainakaan ellei viettäisi vuodestaan vähintään puolta elämällä aivan toisissa kulttuureissa, jotenkin niin sisällä päin, etten edes tiedä miten se on mahdollista. Tavallisesti niissäkin kirjoissa puhuu joko tarina tai sitten soi sanat niin kauniisti, että sen lukemisesta nauttii, usein ne ovat tietenkin kirjoittajistaan kiinni, mutta silti jotain sellaista, että kirjan loputtua voit lopulta hymähtää, syventyä hetken ja tarttu sitten taas seuraavaan. Ja sitten on ne minun Kirjailijani. Niitä on ollut nyt lähiaikoina monta, se paljon jankattu Statovci, Hemingway, Kettukin. Ja nyt Auster. Nimittäin jos osaa yhdellä ainoalla kappaleella, kirjan viimeisessä luvussa, juuri ennen niitä viimeisiä sanoja, kääntää koko tarinan päälaelleen, antaen ensin ymmärtää, että lukija luulee koko ajan lukevansa kepeää ihmissuhderomaania, mutta tekeekin tavallaan täyskäännöksen ja napauttaa koko kirjan täysin ympäri ja uuteen uskoon, nousee silmissäni varsin korkealle. Sellaiselle tasolle, ettei tästä kierrätyskeskuslöydöstä edes tarvitse haaveilla koskaan luopuvansa. Sydämeni on kirjoille näemmä hieman pohjaton, mutta silti, tervetuloa Sattumukset Brooklynissa muiden lempikirjojeni joukkoon. Siellä on hyvä pysyä.
"Isukki tuli paikalle. Tilanteen tukaluudesta huolimatta minua huvitti kovasti se että partakone surisi ja tärisi veden allakin. Pytystä kuuluva omituinen ja itsepintainen ärsyttävä ääni oli kuin perverssiä säestystä muutenkin eriskummalliselle ja ehkä peräti ennennäkemättömälle ongelmalle. Tuo särinä teki siitä sekä eriskummallisen että hilpeän. Nauroin kun näin mitä oli tapahtunut, ja kun Rachel ymmärsi etten nauranut hänelle, hän nauroi mukanani. Jos joutuisin valitsemaan yhden hetken, yhden päänupissani pysyvän muiston kaikista niistä hetkistä, jotka olen viettänyt hänen kanssaan kuluneiden 29 vuoden aikana, uskon että se olisi juuri tuo."
Nathan Glass muuttaa Brooklyniin, kun kuulee että se on sopiva paikka hänen perimmäiselle tarkoitukselleen. Hänen perheensä on muuttanut sieltä pois hänen ollessaan kolme, ja nyt vajaa kuusikymmentä vuotta myöhemmin se vetää puoleensa magneetin lailla. Nathan on juuri myynyt talonsa avioeron tuoksinnoissa sekä viettää syöpänsä kanssa sitä vaihetta, jossa odotetaan lupausta lopullisesta paranemisesta. Nathan on elämänsä elänyt, hän ei kaipaa asuinpaikaltaan enää mitään muuta kuin että siellä on rauhallista kuolla.
Mutta kuten tästä alkuasetelmasta ehkä jo päätelläkin saattaa, eihän se ihan niin mene. Nathan törmää sattumalta uusilla kotikulmillaan sisarenpoikaansa Tomiin, jonka lupaava tohtorisura kirjallisuuden parissa on kaatunut väitöskirjan myötä kuin tuuleen heitetty paperikasa, ja tuo kolmekymppinen sukulaispoika istuu harvinaisten kirjojen keskellä divarin apupoikana, ajettuaan edelliset vuoden New Yorkin taksia. Asioita mutkistaa Tomin mystisesti ilmestyvän ja katoilevan siskon Auroran tytär Lucy, joka yhtäkkiä koputtaa enonsa ovelle, siihen tuo lisämaustetta kauniit naapurin äiti-ihmiset, joiden eteerisyyttä uskaltaa ihailla vain kaukaa. Kirjakaupan pitäjän, Tomin pomon Harry Brightmanin entiset, ja hieman ehkä nykyisetkin, hämärähommat vetävät koko koplan enemmän tai vähemmän mukaansa, ja yhtäkkiä maailma onkin täynnä elämää, kuhinaa, sattumuksia ja huvittelua, juuri niitä kaikkia, joita Nathan kuvitteli jo pääseensä elämänsä loppusivuilla kokonaan pakoon.
Sattumuksia Brooklynissa on kepeän hauska. Sen eteneminen tuo jotenkin kaukaisesti mieleen toisen suosikkikirjailijani Murakamin, ei tosin outouden tai tyylin perusteella ehkä niinkään, vaan enemminkin sen tunteen, joka näiden kahden miehen kirjoja lukiessa mielen valtaa. Niiden parissa kun tuntee vähän niin kuin kliseisesti olevansa kotona. Ihan hirveästi ei tapahdu, ja silti tapahtuu enemmän kuin yhteen kirjaan uskoisi mahtuvan, mutta kaikki tuo tarjoillaan niin mukavan sopivassa paketissa, että on vaikea kuvitella hetkeä, johon tämä kirja ei sopisi. Sattumukset tapahtuvat niin kuin oikeassa elämässä, ja vaikka mukana on ihanan kirkkaita värikyniä ja sopivaa saippuaoopperaa, ei tarina silti sorru liika liioittelun puolelle. Se tuntuu helpolta ja varmalta, ja juuri ennen loppua ehkä sitten kuitenkin hieman liiankin. Tätäkö tämä nyt oli, näin ennalta-arvattavastiko tämä kaikki nyt sitten lopulta kääntyi? Ihmissuhteita ja yhteisön tilaa kuvatessa on toki vaikea keksiä aina mitään kovin mullistavaa, mutta näinkö idioottivarmoihin happy ending -ratkaisuihinko tämä todella sortuu? Yhtäkkiä alkaakin ärsyttää kirjassa kaikki, stereotypiset henkilöhahmot, se, etten lukenut kirjaa englanniksi, koska moni pakolla suomennettu vitsi ei vain toiminut käännettynä, liiallinen sanoilla kikkailu, koska voisiko joskus sanoa ihan vain ravintola paikallisen ravitsemusalanliikkeen sijaan, päähenkilön miehisen pateettinen pöyhkeilevyys. Apua.
Ja sitten. Tulee sydänkohtaus, tai oikeastaan ei. Mutta sairaalareissu kuitenkin, kuoleman hipaisu, ne tyypillisimmät hetket, jolloin tajuaa ehkä vastentahtoisestikin olevansa elossa, onnellisempi kuin kukaan joka on ikinä elänyt. Ja se tapahtuu juuri ennen kuin lopusta jollain kumman tavalla tuleekin yhtäkkiä taas alku. Mutta millainen alku, se tässä ehkä sitten lopulta vetikin itseltäkin jalat alta.
On olemassa kirjailijoita, ja sitten on Kirjailijoita. Toki nämä kirjailijat ja Kirjailijat ovat varsin subjektiivinen tuntemus, mutta ehkäpä tiivistän oman kokemukseni siitä näin: aika moni pystyy kirjoittamaan vetävän tarinan, ja parhaillaan sekin toki vetoaa tunteisiin ja muuttaa maailmankatsomusta. Tarjoaa sellaisia maailmoja, johon ei muuten pääsisi, ei ainakaan ellei viettäisi vuodestaan vähintään puolta elämällä aivan toisissa kulttuureissa, jotenkin niin sisällä päin, etten edes tiedä miten se on mahdollista. Tavallisesti niissäkin kirjoissa puhuu joko tarina tai sitten soi sanat niin kauniisti, että sen lukemisesta nauttii, usein ne ovat tietenkin kirjoittajistaan kiinni, mutta silti jotain sellaista, että kirjan loputtua voit lopulta hymähtää, syventyä hetken ja tarttu sitten taas seuraavaan. Ja sitten on ne minun Kirjailijani. Niitä on ollut nyt lähiaikoina monta, se paljon jankattu Statovci, Hemingway, Kettukin. Ja nyt Auster. Nimittäin jos osaa yhdellä ainoalla kappaleella, kirjan viimeisessä luvussa, juuri ennen niitä viimeisiä sanoja, kääntää koko tarinan päälaelleen, antaen ensin ymmärtää, että lukija luulee koko ajan lukevansa kepeää ihmissuhderomaania, mutta tekeekin tavallaan täyskäännöksen ja napauttaa koko kirjan täysin ympäri ja uuteen uskoon, nousee silmissäni varsin korkealle. Sellaiselle tasolle, ettei tästä kierrätyskeskuslöydöstä edes tarvitse haaveilla koskaan luopuvansa. Sydämeni on kirjoille näemmä hieman pohjaton, mutta silti, tervetuloa Sattumukset Brooklynissa muiden lempikirjojeni joukkoon. Siellä on hyvä pysyä.
Helmet-haaste 2017: 14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella
Keltainen kirjasto on aikomuksena lukea kokonaan (ikuisuusprojekti...) mutta postauksesi perusteella tässä olisi kirja jota voisi kokeilla ensitilassa.
VastaaPoistaMun on joskus hankala sanoa heti, onko kirja lemppari. Annan sen hautua. Siksi en anna viittä tähteä millekään suoralta kädeltä.
Ihana postaus! Kuva hymyilytti ! (:
Joo olen minäkin julistanut montakin kirjaa ennen aikojaan lemppariksi, ja sitten vähin äänin käynyt poistamassa yhden tähden tai kirjan lempikirjaluettelosta. Mutta toisaalta, onpa ainakin nyt kovin vahva maku, ja toivottavasti sellaisena pysyykin, on se ensifiilis monesti oikeaankin osunut. :)
PoistaKeltainen kirjasto pitää kieltämättä hurjan laadukkaita ja hienoja kirjoja sisällään! Ja tämän kevään uutuuksista nyt puhumattakaan, sieltä on tulossa vaikka mitä ihanaa lisää. Austeriakin!
Ja kiitos, kommenttisi hymyilytti myös. Ihanaa viikonloppua :-*
Minäkin pidin aikoinani tästä todella, todella paljon. Muistan vieläkin muutaman lempikohtani kirjasta. Mutta kun myöhemmin yritin toista Austeria, se jäi kesken ja sitten annoin tämänkin eteenpäin (tai ainakaan en löytänyt sitä enää kirjahyllystäni). Mutta aion edelleen lukea Austeria, matalammilla odotuksilla vain :D
VastaaPoistaKun minä perustin blogini, niin tein samaa kuin sinä, eli kirjoitin aina heti kirjasta blogiin kun olin saanut sen päätökseen. Niin, että teksti vielä suurin piirtein sauhusi tunteista. Halusin vangita sen lukuhetken blogiin ja ne fiilikset, koska niin usein ne haalenevat. Tekisin samaa edelleen, jos ehtisin :D Tai jos en lopettaisi melkein jokaista kirjaa keskellä yötä... Mitä sen väliä, että mielipide muuttuu? Vaikka nykyään kirjoittelen kirjoista viiveellä, niin usein sen jälkeenkin se mielipide vielä muokkautuu. En usko, että kirjojen kohdalla edes voisi kirjoittaa jonkin pysyvän, muuttumattoman totuuden ylös. Ainahan ne on fiiliksiä, jotka heijastelee omaa itseä, sen hetkistä elämää ja kaikkea, ja tietysti ne muuttuvat! :)
Siinä käy usein niin, että jos hullaantuu ensimmäisestä teoksesta, jonka joltain kirjailijalta sattuu lukemaan, on hieman vaikea dottaa mitään järkevissä mittasuhteissa olevaa enää seuraavaltakaan. :D Mutta jospa löytäisin vielä Austerilta jotain muutakin mistä pidän!
PoistaJa absoluuttista totuutta kirjasta tuskin voi koskaan kirjoittaa, sekin on totta. :) Tuoreeltaan näistä on kyllä ihana kirjoittaa, ja jospa tätä tapaa voisi vielä pitkään jatkaakin, ei tulisi muuta elämää bloggaamisen tielle. :D
Ihana postaus! Olen ihan samaa mieltä Sattumuksia Brooklynissä -kirjasta! Luin sen vuosia sitten, ja se nousi heti suosikkeihin ja on edelleen mielessä silloin tällöin. Jotakin todella syvästi vaikuttavaa siinä oli, kaiken sen kepeän ja humoristisen alla. Myös Austerin Sunset Park on mainio, suosittelen!
VastaaPoistaKiitos! Ja kiitos myös vinkistä, en millään haluaisi pettyä seuraavaan Austeriin :D Vaikea vain valita mistä lähteä liikkeelle, mutta toisaalta tämä mitä kierrätyskeskukselta vastaan sattuu tulemaan -valintatapakin on ollut kyllä vallan mainio. :)
PoistaEnsifiiliksen kirjoittelu on varmasti kätsy tapa, saa heti tuoreeltaan ajatukset ylös ja kirjaa läpikäytyä. Mulla vaan yleensä tulee pari kirjaa jäljessä postaukset :D Mukava postaus, lisään tämän lukulistalle! /Tiia
VastaaPoistaLisää ihmeessä. :) Minun on vaikea saada enää kirjan fiiliksestä kiinni, jos olen ehtinyt lukea muuta väissä!
PoistaOlen jotenkin aina ajattellut että Auster on vaikea luettava, enkä todellakaan tiedä miksi. Tällaisen postauksen jälkeen kuitenkin tekee heti mieli kaivaa Sattumuksia Brooklynista jostain lukuun! Varsinkin tuo pieni viittauksesi Murakamiin, siitä samasta tunteesta minäkin nautin lukiessa suunnattomasti :) Minäkin muuten ennen pyrin kirjoittamaan luetuista kirjoista heti blogiini, enkä siksi esimerkiksi koskaan lukenut kirjaa loppuun yöllä koska silloin olisi pitänyt avata tietokonekin :D Nyt lukuaikaa on aina miten sattuu, samaten aikaa avata läppärikin, että saattaa mennä pitkäkin tovi kun kirjasta pääsee kirjoittamaan. Ja mielipiteetkin heittelevät siinä matkalla ;)
VastaaPoistaOnneksi se heittely on ihan sallittua, kuten Katri tuolla ylläkin sanoo, on täysin muuttumatonta ja pysyvää mistään kirjasta mahdoton kirjoittaa. :D Ja pääasia että ylipäätään jossain vaiheessa bloggaa!
PoistaJa lue ihmeessä, ei ollut vaikea! Olen itsekin näitä kirjallisuuden ns. suurnimiä aina vähän kauhistellut, mutta sitten tutustuessa taas huomaakin, että eivät he pinnalle ole ihan syyttä suotta nousseet.. :D
Minulla odottelee parikin Austeria hyllyssä, mutta olen ollut jostain syystä arka niitä aloittamaan. Tämän postauksen jälkeen voisinkin uskaltaa tarttua toiseen:)
VastaaPoistaTartu ihmeessä! Pitää itsekin pitää kierrätyskeskuksilla silmät auki jos näitä vaikka sattuisi tulemaan vastaan useamminkin. :)
PoistaSain juuri luettua sattumuksia Brooklynissä kirjan. Hienoa lukea, että elämällä oli vielä muutama yllätys annettavanaan, vaikka Nathan ajatteli että se on siinä, erakoidun kokonaan. Elämässähän ei ikinä tiedä mitä kulman takana luuraa. Tavallaan voisi jopa ajatella, että saat sen mistä luovut. Nathanin tarkoituksena oli luopua maailmasta, elämästä. Mutta hän sai maailman ja elämän.
VastaaPoista