TOVE JANSSON : KUUNTELIJA

 

 TOVE JANSSON : KUUNTELIJA 

♥ ♥ ♥ ♥

154s.

WSOY 1971

Alkuteos: Lyssnerskan

Hassua. Tai en nyt tiedä hassuako, mutta voi niin kovin ennustettavissa olevaa.

Se nimittäin, että vielä vuosi sitten, ihan hetki ennen kirjablogini perustamista, aivan tosissani ja käsi sydämellä tai muiden sisäelinten päällä saatoin ihan pokkana väittää, että kirja on hyvä vain jos siinä on yli viisisataa sivua. 

Ja vuosi ja 70 kirjaa myöhemmin sitä yhtäkkiä huomaakin, että rakastaa pienoisromaaneja, novelleja, kahden sivun mittaisia tarinoita, rakastaa niitä niin, että vaikka miten yrittää saada uutta 500-sivuista kirjaa aloiteltua, vetää mieli lyhyempien pariin, ja kun kolmisataasivuinenkin tuntui liian haastavalta, hakee äitinsä kirjahyllystä isoäidin vanhan Tove Janssonin, sukeltaa novellien maailmaan, nauttii tarinoista jotka ovat kahdenkymmenen tai vaikkapa vain kahdenkin sivun mittaisia. 

Ja jälleen kerran saa todeta, että älä nyt hyvä ihminen vanno koskaan mitään. Siihen sinulla ei ole tarpeeksi elämänkokemusta, luettuja kirjoja, koettuja hetkiä. Yhtään mitään. Sillä aika harvalla todellisuudessa niitä vannomista varten on.

"Ehkä sitä ei tule riittävästi seuranneeksi kaikkea, 

mitä lakkaamatta sattuu 

niille joita rakastaa, se on alituista ja aukotonta tapahtumista, 

jonka voivat kaikessa laajuudessaan 

tajuta ehkä vain sellaiset ihmiset kuin esimerkiksi Gerda-täti, 

ennen muuttumistaan siis."

Tove Janssonin Kuuntelija pitää sisällään 18 lyhyttä tarinaa. Novelleja, ovat ne ehkä sitäkin, mutta ennenkaikkea ne ovat pieniä hetkiä, tunnelmia, tunteita, ennakkoluuloja, kohtaamisia tai ajatelmia, sellaisenaan toimivia tai omassa päässään suuremmaksi laajennettavia. On tätejä, jotka ovat olleet maailman parhaita kuuntelijoita, mutta jotka kummasti muuttuvat, on myrskyjä, joiden keskellä toivoisi toisen soittavan, ja kun he soittavat, ei se ollutkaan sitä mitä halusit. Oravia, jotka muuttavat mökkirantaan ja varastavat veneesi. On juuri sellaisia tovejanssonmaisia kuvaelmia, jotka ovat kuin pieniä satuja, mutta silti hetkiä aivan oikeasta elämästä. Rikkiviisaine ajatuksineen, kipeine kohtineen ja silti niin satumaisen tarkkanäköisesti kuvattuina, ettei näitä voi lukea muuten kuin ihaillen.

Aika ehkä näyttää kasvaako näissä mielessä suurempia, sijainti kirjahyllyssä sen, miten usein tulen tarinoihin palaamaan. Mieli tekisi jo nyt, lukea yksi jos toinenkin tarina, novelli, katkelma sieltä täältä uudelleen, huomata vaivihkaisia sanavalintoja ja pieniä sanomia rivien välissä. Ja silti samalla taas jo haluaa lähteä valloittamaan niitä pidempiä tarinoita, kerätä keskittymisensä useamman sadan sivun tarinaan, uppoutua pitkäksi aikaa yhteen maailmaan. Ei tosin nyt noiden keskeneräisten pariin, vaan metsästää jostain lisää Janssonia luettavaksi, ei tässä nimittäin aivan turhaan ole käsillä yksi kaikkien aikojen tärkeimmistä kirjailijoistani. Onneksi tätäkin tuotantoa on vielä lukematta, on jotain mitä odottaa. Ja jotain mitä säästellä hetkille, kun mikään muu kirja ei tunnu miltään.

Ja niin. Samalla muuten pistän käyntiin vuoden 2017 Helmet-lukuhaasteen, jonka kokonaisuudessaan voi käydä kurkkaamassa täältä. Vaikka Reader, Why did I Marry him -blogin novellihaastetta lukuunottamatta en ajatellut juuri mihinkään lukemistani ohjaileviin haasteisiin tänä vuonna lähteä (juu, en tosin vanno, voi olla myös täysin hyvin että loppuvuonna olen lukenut kirjoja yhteensä kuuteentoista eri haasteeseen), ajattelin hieman bingomaisesti täytellä tuota pääkaupunkiseudun kirjastojen lukulistaa, sen verran hauskoilta nuo kohdat näyttävät. Joten, ensimmäinen kohta täynnä, ja Kuuntelijan laitan kohtaan 11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja. Sillä onhan Tove Jansson kuitenkin ennenkaikkea kuvataiteilija, ja varsin lahjakas onkin.