RIITTA JALONEN : KIRKKAUS
♥ ♥ ♥
352s.
Tammi 2016
Arvostelukappale
Kirkkaus on yksi viime vuoden tasaisimmin kehuttuja kirjoja, ainakin jos kirjablogisfääreihin on uskomista. Se on tullut vastaan joka paikassa, ollut upea, tajunnanräjäyttävä, hieno ja vuoden paras kirja, ja nappasipa se itseasiassa eilisessä Blogistanian Finlandia-äänestyksessäkin toisen paikan vuoden 2016 kotimaisten kirjojen sarjassa. Itse sain sen käsiini jo lokakuussa, mutta kuten usein niiden kaikkein kehutuimpien kanssa, en osannutkaan tarttua siihen heti. Ensin säästin ihanimpaan mahdolliseen hetkeen, sitten en uskaltanutkaan aloittaa sitä. Suuret odotukset kauneuden suhteen ei koskaan ehkä ole se kaikkein paras asia, ja jostain syystä tuo pieni ennakkoaavistus osui oikeaan, tällä kertaa.
"Hämärä tulee ympärilleni niin kuin se olisi yllätys, jonka en muistanut toistuvan talvipäivä toisensa jälkeen. Se suurentaa lumihiutaleet, irrottaa ne toisistaan, tekee niistä pienen pieniä tähtiä. Odotan puun alla, että totun lumen valoon, ja vasta sitten lähden kotiinpäin"
Kirkkaus on Riitta Jalosen tuorein romaani, fiktiivinen elämäkerta todellisesta henkilöstä, uusiseelantilaisesta kirjailijasta Janet Framesta, joka viettää elämänsä parhaat vuoden mielisairaalassa skitsofreenikkona hoidettuna. Framen elämässä on kuitenkin pimeyttäkin suurempi lahja, kyky kirjoittaa. Ja se kyky on se valo, se mustan kankaan läpi kuultava kirkkaus, joka pelastaa. Se pelastaa uppoamasta liian syvälle, sadoilta sähköshokeilta, lobotomialta, muiden sanoilta ja ajatuksilta. Se on pako todellisuudesta, ulkomaailmasta, se on niin suurta sisäistä ääntä ja maailmaa, että kaikki muu on sen rinnalla merkityksetöntä.
Ihan aiheetta Kirkkautta ei ole blogimaailmassa kehuttu. Se on kaunis, ja tunnistan sen voimakkuuden, jos sen sisällä osaisi elää. Jalosen lauseet tippuvat eteen vaivattomasti, niissä ei ole mitään liikaa, ja silti ne ovat kauniita kuin jokainen erikseen merenpohjassa sileiksi hiottuja. Vaikka konseptina fiktiivinen elämäkerta, etenkin näin sisältäpäin kirjoitettuna on ehkä hieman kyseenalainen, antoi sen tässä anteeksi jo pitkälti siksikin, koska ei kyseistä Janet Framea itse etukäteen lainkaan tuntenut. Erilaisuuden tematiikka on osuva, olen itsekin pysähtynyt lähiaikoina pohtimaan hurjasti sitä Jalosen kuvaamaa harpilla piirrettyä ympyrää, jonka sisälle me vaadimme kaikkia mahtumaan. Sieltä saattaa joku yrittää kurkottaa pois, mutta koska se on automaattisesti väärin, erilaisuus on vääränlaisuutta, kiskotaan se toinen heti takaisin, kiskotaan, vaikka kustannuksena olisikin jauhaa koko ihmiskunta saman lihamyllyn läpi saaden aikaan vain harmaata massaa ilman minkäänlaisia vivahteita. Mikä siinä onkin, että meidän normaalimme on niin järjettömän kapea, me vaadimme ihmisemme, taiteilijamme, lapsemme luokissamme istumaan kuten on toivottu, oppimaan kuten on tahdottu, käyttäytymään kuten aikuisen ihmisen pitää. Kaikki outo ja erilainen on vinksahtanutta, ja vaikka me miten uuvumme sen yhden ainoan muottimme kanssa heiluessa, emme osaa lopettaa ennen kuin kaikki on yhtä ja samaa, harmaamielistä massaa. Se puhuttelee, niin tässä kirjassa kuin sen kansien ulkopuolellakin.
Ja silti. Silti jotenkin tämä kirja ei ollut jotenkin lainkaan minulle. Minun sydämeni kirja. Sellainen kuin sen ehkä odotin ja toivoin olevan. Tunnistan sen voiman, jota tässä rakastetaan, mutta en saa siitä itse kiinni. Huomaan haikeuden, herkkyyden ja aistivoimaisuuden, mutten tunne sitä. Ymmärrän laadun, mutten saa siitä mitään irti.
Kauniin kylläiset lauseet, sellaiset juuri kuin tässä kirjassa, tuntuvat hyvin turhauttavilta, jos ne eivät vie mihinkään. Se ei ollut Kirkkaudessa onneksi ongelma, lauseet eivät olleet lauseita vain lauseiden takia, vaan ne veivät tarinaa yhtäaikaa eteen- ja taaksepäin kuin runsaasti rönsyillen sivuillekin, mutta aina niin, että niistä sai kiinni, ne ymmärsi hieman ajatuksenvirtamaisina, mutta silti taitavina rakenteina. Eivätkä ne monien kauniiden sanojen lailla olleet itsetarkoituksellisiakaan, ne tulivat selvästi suoraan sydämestä. Mutta ehkä juuri siinä piileekin se suurin ongelma: minun sydämeni ei lyö Kirkkauden kanssa samaan tahtiin. Sykkeemme eivät kohtaa ja tunnen itseni niin ulkopuoliseksi, etten saa tartuttua kiinni edes reunasta, otettua irti sitä, mitä tässä on tahdottu tarjoilla. Kirja on toki omalla ainutlaatuisella tavallaan aivan varmasti upea, mutta minulle se aukeni vain keskinkertaisella voimalla. Hieman omivana, irrallisena ja puuduttavanakin, ja vaikka olen enemmän tyytyväinen sen lukemiseen kuin tilanteeseen, jossa en siihen olisi edes tarttunut, ei se minulle ole yksi viime vuoden kirjoista. Se on vain yksi hieman keskiverto muiden joukossa, se sellainen, jonka sydän lyö täysin muille ihmisille.
Helmet-haaste 2017: 02. Kirjablogissa kehuttu kirja
Aika samat ennnakko-odotukset ja kokemukset tästä. Hieno romaani: hyvin kirjoitettu, kiinnostava, moniulotteinen, kaikin puolin taidokas, mutta minunkaan kirjani Kirkkaus ei ollut.
VastaaPoistaJännä miten se jäikin niin etäälle, yleensä yhtälö kiinnostavan tarinan ja kauniin kielen kanssa saa minut jo automaattisesti puolelleen.
PoistaOn helppo arvata, että Kirkkaus jakaa mielipiteitä. Minun makuuni romaani oli, pidin siitä todella paljon. Ilahduin siis Blogistanian Finlandia-äänestyksen kakkossijasta.
VastaaPoistaVaikka ei se edes hirveästi ole jakanut, vaikea tästä on ollut kovinkaan kritisoivaa arviota mistään löytää.. :)
PoistaOlen päättänyt lukea Kirkkauden joskus, mutta luulen että se hetki ei ole ihan vielä. Vähän tuntuu ettei se varmaan ihan mun juttu olisi. Välillä on hyvä kuitenkin kokeilla. Kirjan tausta sinällään kyllä kiinnostaa :)
VastaaPoistaTiia
Kannattaa tälle mahdollisuus antaa, ei lukukokemus missään nimessä hukkaan mennyt. :)
PoistaEhkä itse tykkäsin, koska ajattelin, etten tykkäisi. Ei ollut suuria odotuksia. Ajattelin, että tämä on vain yksi kaunis kirja monien kauniitten joukossa, eikä jäisi mieleen. Onneksi sitten kävi ihan toisenlaisesti, ja tykkäsin tosi paljon.
VastaaPoistaMietin itsekin, että enkö pitänyt, koska ajattelin että tykkäisin.. :D Lähdin ehkä tosiaan vähän liian korkeilla odotuksilla liikkeelle, koska en löytänyt tästä mitään kovin ihmeellistä, sitä, minkä vastaantulosta muut ovat olleet ehkä iloisestikin yllättyneitä. Mutta onneksi on myös ihailijansa tällä kirjalla, on se sen ehdottomasti ansainnut. :)
PoistaJos kirja ei onnistu koskettamaan sitä omaa "henkilökohtaista aluetta", niin aika vaisuksihan se jää, vaikka hyvä olisikin. Näin itselleni on käynyt monien kirjojen kanssa. Vaikka tunnistaa tavallaan sen hienouden, niin siitä jää paljon puuttumaan, jos yrittää saada väkisin kiinni jostain, mikä ei vaan kosketa. Tai kosketa tarpeeksi.
VastaaPoistaMinä pidin tästä. En tiedä jos olisin lukenut tämän kaiken hekuman jälkeen, että olisiko suuret odotukset tehneet hallaa. Ehkä, ehkä ei. Mutta tärkeintä oli kuitenkin se, että tässä oli jotain, joka iski kovaa. Ei ollut viime vuoden paras, mutta parhaita ehdottomasti.
Blogistaniassa tämä on tainnut saada aika tasaisesti tosiaan kiitosta, mutta muutaman ei-bloggaajan kanssa kun olen keskustellut, niin on tullut mielipiteitä, ettei ole tälle syttynyt. Että jakaa kuitenkin mielipiteitä, vaikka ei ehkä niin selvästi täällä blogistaniassa.
Hmm, totta varmasti! Minä en tähän juurikaan ole blogimaailman ulkopuolella törmännyt, elelen vain onnellisesti tässä omassa kuplassa :D Mutta niinhän se menee, lempikirjaksi tarvitaan muutakin kuin hienosti hiottu kirjallinen kokemus, sen pitää myös osua tunnetasolla, jotta siitä saa irti jotain. Etäisyydestään huolimatta voisin silti suositella tätä eteenpäin, on sillä potentiaalinsa tulla muille suuremmaksi kuin minulle.
PoistaMinullakaan ei ollut kovin suuria odotuksia tämän kirjan suhteen. Ihastuin siihen, miten Jalonen sitä bloggariaamiaisella esitteli, mutta en ollut lainkaan varma siitä, että se olisi minun kirjani. Se, että kirja lopulta kosketti syvältä, oli suuri yllätys!
VastaaPoistaIhana, että kosketti! Tuolla samaisella aamiaisella olin itsekin, ja luulen että se Jalosen puheenvuoro auttoi kyllä ymmärtämään tämän hienoutta, ilman sitä olisin saattanut pitää ehkä hieman vähemmän.. :) Jotenkin sen tunteenpalon tunnisti rivien välistä, sen syvällisen uppoutumisen kirjaan, vaikka samalle tasolle en itse päässytkään tällä kertaa.
PoistaVoi ei! Sinulle kävi tämän kanssa näin. Mutta tämä on kyllä sellainen kirja ettei ole kaikille. Aloin lukemaan kirjaa silloin kun kirjaa ei oltu vielä hehkutettu missään, joten lopputulema kirjan suhteen (jonka meinasin jättää aluksi kokonaan lukematta) olikin sitten mielettömän ihastunut.
VastaaPoistaTää ois ehkä saanu hetkeks unohtua multa kokonaan, oisinkohan ehkä osannut lukea pienemmin odotuksin jos se ei muuten olisi ollut niin pinnalla. Ja jo lukenut jo ennakkoajatuksella "yksi vuoden parhaita". Tiedä häntä, mutta onneksi tämä nyt ei mitään valtavaa pettymystä kuitenkaan auttanut. :)
Poista