RIIKKA PULKKINEN : PARAS MAHDOLLINEN MAAILMA
♥ ( ♥ )
358s.
Otava 2016
Luin Pulkkiselta Iiris Lempivaaran levottoman ja painavan sydämen, ja ihastuin kepeyteen. Uskaltauduin sen jälkeen omasta hyllystäni löytyneen Totta'n pariin, ja rakastuin kieleen ja tarinaan, julistin Pulkkisen yhdeksi lempikirjailijakseni. Sen jälkeen lukaisin läpi Rajan, enkä enää ihan lämmennytkään, mutta ajattelin, että mahtuuhan parhaankin kirjailijan tuotantoon aina teoksia, joille ei välttämättä lämpene, ja olihan kuitenkin kyseessä nuoren kirjailijan esikoisteos. Vierasta en ole ehtinyt vielä lukea, mutta Paras mahdollinen maailma meni suoraan kirjaston varausjonoon, kun sen julkaisusta kuulin. Nyt se luettuna käsissäni olo on varsin ristiriitainen, ja pohdin vakavasti Pulkkisen tiputtamista pois lempikirjailijoideni kuvitteellisesta joukosta, alentamista yhden lempikirjan kirjoittajaksi. Ja kyllä, koko tämä ketju ylistyksistä maan rakoon on tapahtunut vuoden 2016 aikana., jos innostun, niin aina pitää vähän vetää överit. Mutta no, nyt kuitenkin siihen Parhaaseen mahdolliseen maailmaan.
"Me kaikki kannamme mukanamme omaa pimeäämme, kuljemme ympäriinsä outoina sekä itsellemme että rakkaimmillemme. Me toivomme läheisiltämme sitä mitä emme voi itsestämmekään taata: että olemassaolomme jatkuu, että me emme äkkikuole, kuole lainkaan, ainakaan salaa.
Isällä oli taito vihellellä Chopinin Nocture Es-duurissa ja Puccinin Nessym dorma -aaria."
Suuri näyttelijälupaus Aurelia on syntynyt samaan aikaan kuin Berliinin muurin murtuminen toi Eurooppaan vapauden. Hänen isänsä makaa puhumattomana aivoinfarktin jäljiltä vuodeosastolla, äitinsä jatkuviin soittoihin hän ei itse vastaa. Samaan aikaan on tekeillä suurta teatteria, hieman elämääkin suurempaa juuri Berliinin muurista, DDR:n hajoamisesta, historiasta, jota aikalaiset eivät huomanneet eläneensä, ajasta, jolloin Aurelia oli juuri syntynyt. Rooleihin uppoutuminen on Aurelialle luonteenomaista, mutta kuka hänen rinnallaan kulkee lämpimänä sylinä ja miksi?
Ah kuinka arvoituksellista. Tarina kulkee alusta asti kahdessa tasossa, toista kuljettaa Aurelia kaikkitietävän kertojan silmin, toisessa äiti puhuu taas suoraan Aurelialle minä-muodossa. Isä on juuri ennen sairaskohtaustaan ollut kertomassa Aurelialle jotain suurinta mahdollista paljastusta, mutta koska Aurelia ei äidiltään samaa halua kuulla, kertoo äiti tarinansa kirjan sivuilla. Ja siinä missä Pulkkinen tuo oman kauniin kerrontansa kauniisti äiti-osioihin, kuljettaa tarinaa kuin kädestä pitävä ystävä, aiheuttaa Aurelia-osat lähinnä suuren suurta ärtymystä. Vittu paska saatana paska vittu vittu mitä paskaa vittu. Nuoruuden raivo ja eksyneisyyden tunne tungetaan hieman halpamaisestikin VMP:n ylihokemaan, ja silti unohdetaan ratkaisujen keskellä. Alussa hypätään myös omituisesti teini-iän transsukupuolisuuskokemuksiin, ja jätetään yhtä lailla aivan sikseen. Jätkämäinen olemus katoaa, kaikki alun alleviivaava ja aivan, anteeksi kielenkäyttöni, helvetin ärsyttävä hahmon reaktioiden ja ajatusmaailman yksinkertaisuuden korostaminen unohtuu ihan kuin kirjassa olisi mukana alun ja lopun kohdalla aivan eri versiot. Ja kyllä, olin hyvin lähellä lopettaa kesken, ajattelin että yksikin vittu mitä paskaa vielä niin saa seuraava onnellinen kirjastojonottoja pitää teoksen jo hyvänään.
No, Aurelia rauhoittui, ja muutamaa pakotettua VMP:ta lukuunottamatta palasi ehkä ruotuun. Tarina alkoi kiinnostaa, mutta aika pian aloin jo aavistella, että tämä "suuri paljastus" saattaa ehkä lässähtää jossain kohti. Ja niin se tekikin. Keskinkertainen juonenkäänne tarjoiltiin jo yllättävänkin pian, kirjan puolivälin paikkeilla, ja sitten loppu keskityttiin tallaamaan yhtä ja samaa. Tyylilaji tuntui vaihtuvan vähän utopistisemmaksi, ihan kuin tässä olisi tavoiteltu maagista realismia siinä onnistumatta. Osat II sekä III jauhoivat kuitenkin vain samaa purkumia, josta maku katosi jo ensimmäisen osan jäljiltä, eikä niiden "uudet" tasot enää tarjonneet yhtään mitään uutta.
Oli tässä muutamia kohtia, joista ihan pidinkin. Aurelian vanhempien tarina oli kaunis ja haikea, samoin taustalla koko ajan kulkeneen teatterinäytelmän ohjaajan Joachimin tarina Frieda-siskostaan kiinnosti. Ne olivat kuitekin kokonaisuuden kannalta vain pieniä levottomia sivujuonteita, ja kun kirja 99%:sti lähinnä puudutti, on pakko sanoa, että alan aika täysin ymmärtää ristiriitaisen suhtautumisen mitä Riikka Pulkkisen tuotanto tuntuu kirjablogeissakin herättävän. En voi rakastaa, kun tässä, kuten Rajassakin, ei osata päättää mistä kirjoitettaisiin, joten kirjoitetaan kaikesta, muttei mistään kunnolla. Ei tämä ihan yhtä heikko ollut kuin Pulkkisen esikoinen, onneksi ei, koska muuten minulla ei tästä olisi ollut hirveästi muuta sanottavaa kuin, kirjailijaa itseään lainaten, VMP.
Voi ei! Pulkkinen on yksi suosikeistani. Täytynee lähteä lukumatkalle ilman ennakkoajatuksia.
VastaaPoistaJuu eipä ne muiden ajatukset vielä mitään omasta kerro, on tätä onneksi kehuttukin myös paljon :)
PoistaNäin se voi mennä: saman kirjailijan tuotannossa on ihastuttavaa ja sellaista, josta ei pidäkään. Minä pidin tästä, en niin paljon kuin Totasta tai Iiris Lempivaarasta, mutta enemmän Rajasta tai Vieraasta. Alun VMP kyllä tuntui päälle liimatulta, mutta melko pian pääsin sisälle kerrontaan ja nautin paljosta tässä.
VastaaPoistaVoi mennä, ja sitten taas toisaalta se voi olla osoitus myös kirjailijan epätasaisuudesta, eikä ainoastaan omista mieltymyksistä. :) Luulen, että hiotummalla, kauniimmalla ja tarinaan sopivammalla alulla olisi pelastettu tätä tarinaa jo paljon, mutta toisaalta en taas tiedä olisiko sekään riittänyt, kun mikään ei syventynyt eikä mitään uutta näkökulmaa asioihin lopulta osattu löytää, kurkittiin niitä lopussa mistä suunnasta tahansa. No, tämä ei ollut minun kirjani, mutta on sekin näemmä yleisönsä löytänyt. :)
PoistaVoi ei... itse jätin kirjan alun jälkeen kesken, sillä laina-aika oli loppumassa, enkä vain päässyt eteenpäin. Olin kuitenkin kuuntelemassa Pulkkisen haastattelua kirjamessuilla ja kiinnostuin kirjasta uudelleen ajatellen antaa sille toisen mahdollisuuden. Vaan enpä tiedä. Minulle Vieras on ollut paras kirjailijalta, muut jättäneet toivomisen varaa.
VastaaPoistaAnna ihmeessä, on tätä niin monet kehuneetkin, että ehkä löydät siitä sen, mikä minulta jäi saavuttamatta. :) Pulkkisen omat ajatukset ja näkemykset voivat auttaakin, ja toisaalta jos sinulla ei ole odotuksia samalla tasolla, odotuksia lempikirjailijan uudesta teoksesta, sekin on varmasti jo paljon :D
PoistaKiitos tästä, nyt tiedän varmaksi etten kirjaa aio lukea :) Suhteeni Pulkkiseen on muutenkin ollut aina vaikea, enkä saa otetta kirjoista. Raja oli... Noh, en ymmärrä miten se aikanaan oli niin kehuttu. Mutta kaikki kirjat eikä kirjailijatkaan ole kaikille, joten Pulkkinen jää jatkossakin muiden luettavaksi.
VastaaPoistaMinä en myöskään Rajasta saanut yhtään kiinni sitä hypetyksen aihetta, mutta toisaalta, se oli kuin maailman perinteisin suomalainen elokuva: hirveästi tapahtumia, jotka pakotetusti tungettiin yhteen. Vain imurilla tapahtunut murha Pahan maan tyyliin puuttui. :D Ja kyllähän niitäkin joku ilmeisesti katsoo, että.. Tässä oli paljon samaa kuin Rajassa, oli se hiotumpi ja parempi, muttei minun kirjani sitten lainkaan. Että et ehkä menetä mitään kovin suurta jos tämä jää lukematta :D
PoistaKiva kun kirjoitit tästä! Uusi Pulkkinen kiinnostaa, vaikka suhteeni Pulkkisen kirjoihin on todellakin ollut ristiriitainen. Luin Rajan ja Tottan peräkkäin, ja niissä alkoi todella nyppiä teemojen samankaltaisuus: nuori, eteerinen nainen, kielletty rakkaus, sukusalaisuus tai muu menneisyyden taakka ja kaunis kieli, joka on no, kaunista, mutta jättää hahmot jotenkin etäisiksi tai liian täydellisiksi, kiiltokuviksi. Ilmeisesti tässäkin on siis luvassa nuoren ihmisen kasvukipuja ja perhedraamaa?! No, utelias kun olen, taidan tämänkin lukaista :D
VastaaPoistaOi kyllä, juuri tuon saman ikiteeman ympärillä tässäkin pyöritään. Enpä ollut edes tullut itse ajatelleeksi miten samaa kaavaa nämä Pulkkisen romaanit menevät, kiitos terävästä huomiosta :D
Poistahuuu, meinasin ostaa tän itselleni synttärilahjaksi, mutta ostinkin minna rytisalon. intuition perusteella sanoisin, että oikea päätös :)
VastaaPoistaRytisaloa olisin itsekin ehdottomasti suositellut! Lempi oli ihana!
PoistaItselläni tämä on kirjaston varausjonossa ja ristiriitaisten arvostelujen perusteella jännityksellä odotan, mitä mieltä itse olen tästä kirjasta. En ole vielä muuten Pulkkista kerennyt lukea, joten saa nähdä millainen ensikosketukseni tämän kirjailijan kirjoihin tulee olemaan.
VastaaPoistaPulkkinen on kyllä tutustumisen arvoinen kirjailija ehdottomasti, jännä kuulla mitä pidät tästä ja tyylistä ylipäätään tällä kirjalla aloittaen! :) Minä luin ihan ensimmäisenä tosiaan tuotannon hömpimmän kirjan ja ihmeekseni ihastuin, Pulkkinen on joko epätasainen tai monipuolinen kirjailija, riippuu vähän näkökulmasta :D
PoistaEn ole lukenut mitään Pulkkiselta, mutta hän näkyy vilahtelevan useinkin kirjablogeissa. Korjaa jos olen väärässä, mutta vähän vaikuttaa bloggauksia luettuani siltä, että kun on lukenut Pulkkiselta yhden, on lukenut kaikki. Ehkä pitänee joskus lukea silti edes yksi, jos tulee joskus ajankohtaiseksi. Olisiko suosituksesi tuo Totta?
VastaaPoistaSisäinen pilkunviilaajani ei myöskään vakuutu siitä, että sekä Chopinin Nocturne että Puccinin Nessun dorma on kirjoitettu väärin. Oikolukijan vapaapäivä, ehkä.
Eiköhän ne ole kuitenkin ihan allekirjoittaneen omia typoja. :)
PoistaJa en nyt ehkä niin sanoisi, kyllä Pulkkisella tietynlaista monipuolisuutta on. Itselle ongelma on enemmän ehkä siinä, että hän häilyy hieman viihteellisen ja älyllisesti laadukkaamman kirjallisuuden rajamailla, mutta rahkeet ei ehkä ihan riitä jälkimmäiseen. Liikaa särppimistä vähän joka suuntaan, ja ydinosaamiseen saisi keskittyä enemmänkin. Totta oli minulle kyllä se tärkein Pulkkisen kirja, mutta tiedä sitten miten se kestäisi kriittisempää tarkastelua lopulta sekään. Minulle se vain osui niin henkilökohtaisella tasolla, ettei ole ollut tarvettakaan sen analyyttisemmin sitä lähteä purkamaan.
Aivan. Pitänee ehkä vielä kuulostella lisää, mitä Pulkkisen teoksista sanotaan. Toisaalta luonnehdintasi jättää pohtimaan, ovatko nämä alkuunkaan minulle. Näyttää sillä lukijoita olevan ilman minuakin, ja hyvä niin.
Poista