PUOLI VUOTTA KIRJABLOGGAAJANA

Puoli vuotta, se on ehkä lyhyt aika koko bloggaajaurallani, mutta pitkä aika se tuntuu tämän nimenomaisen blogin seurassa olevan. Se tuntuu pitkältä, koska kirjojen parissa teen todella jotain mistä nautin, ja se tuntuu pitkältä, koska tähän väliin on mahtunut jo 71 postausta ja nelisenkymmentä luettua kirjaa. Eli enemmän kuin jonain aikaisimpina aikoina kahtena vuonna yhteensä. Mutta koska mikäpä sen parempaa kuin blogien pienimuotoiset merkkipäivät, kirjoittelin hieman ylös asioita, jotka lukemiseni kannalta ovat muuttuneet, kiitos kirjabloggaamisen.

Luen hurjasti enemmän ja se näkyy. Vuosina '14 ja '15 luin kumpaisenakin 31 kirjaa, nyt ollaan menossa jo 50. parissa. Tekee mieli lukea, kun sille oikeasti on aikaa, mutta tekee mieli lukea, koska luetusta kirjasta seuraa myös keskustelua, ajatustenvaihtoa ja oman lukemisensa jäsentelyä.

Luettavien pino on kasvanut loputtomaksi. Tämä tuntuu välillä ihan mahdottomalta, mutta kaukana on ajat, jolloin haahuilin kirjastohyllyjen välissä miettien mitähä ihmettä lukisin seuraavaksi. Kirjablogeista bongaa jatkuvasti uusia lukusuosituksia, kirjoja, joihin tekee mieli tarttua ihan heti. Samalla sitä huomaa löytäneensä itselleenkin myös ne uudet lempikirjailijat, ja jos ei muuta keksi, voi aina tarttua Alice Munroon tai Tove Janssoniin, ja lukujumitkin ennaltaehkäistyy kun tietää yhden luettuaan pääsevänsä pian jo seuraavan hyvän pariin.

Luen enemmän tuoretta kirjallisuutta. Muistan alkuvuodesta silmäilleeni Helmet-kirjastojen lukuhaastetta ja pohtineeni mistä ihmeestä saan tietoa muka tänä vuonna julkaistusta kirjallisuudesta. Ja yhtäkkiä huomaan että luen jo kahdeksatta tänä vuonna ilmestynyttä teosta. Ilman kirjablogeja uutuudet menivät ehkä enemmän ohi, mutta nyt huomaan hurjalla innolla selailevani kustantajien katalogeja, etsiväni tietoa uusista, odottavani esikoisteoksia ja vanhojen lemppareiden uutuuskirjoja.

Luen parempia kirjoja kuin ennen. Ehkä olen tutustunut paremmin omaan kirjamakuuni, mutta olen vuoden mittaan tarttunut varsin hyvin hyvien kirjojen selkämyksiin ja siirtänyt ne kirjanmerkkeineen kangaskassiini, joka kulkee mukanani töiden ja kodin väliä. Muiden bloggauksista, niin kehuvista kuin kriittisistäkin saa myös hurjan hyvää esimakua siitä tykkääköhän jostan yhtään vai ei, toisaalta taas syksyn uutuuksien kanssakin on käynyt hyvä tuuri, olen enemmän tai vähemmän tainnut rakastaa niitä kaikkia. Tiedän paremmin mikä minulle toimii, ja jätinpä tässä kuussa oikeasti jo yhden kirjan keskenkin, kun ei vain alkumetreillään napannut. Ja se on varsin historiallista, se oli nimittäin ensimmäinen kirja viiteen vuoteen, jota en jatkanut alkua pidemmälle. Ja ehkä ensimmäinen ikinä, jonka tietoisesti keskeytin, muut ovat vain yrityksistä huolimatta unohtuneet, jääneet muiden jalkoihin.

Luen jostain syystä enemmän kotimaista kuin koskaan aikaisemmin. Tänä vuonna viidestäkymmenestä luetusta tai luettavasta kirjasta 29 on ollut kotimaisia, ja vaikka luulin aina lukeneeni paljon suomalaista kirjallisuutta, pieni kurkistus Goodreads-tilastoihin näytti täysin muuta. Olen sitä toki aina lukenut, mutta reilusti enemmän silti käännöskirjallisuus on ollut hyllyssäni edustettuna. Nyt kotimaiseen on kuitenkin hurahtanut, olen rakastunut siihen, että luen kielellä, jolla kirja on kirjoitettu. Sen kauneus, sanojen käyttö ja lauseiden rakenne tuntuu ihan toiselta, kun välissä ei ole kirjailijan ja lukijan välillä ketään, ajatus tulee suoraan sellaisena kuin se on eteeni rakennettu. Käännöskirjallisuuden kanssa tulee eteen myös jostain syystä enemmän huteja, mutta mistä se johtuu, en ole aivan varma. Kuvittelisi, että käännettäviksi ei ne suurimmat flopit pääse, mutta sitten taas toisaalta taidan tuntea genreni ulkomaisen kirjallisuuden parissa huonommin, tartun herkemmin vahingossa liian viihtellisiin tai kliseisiin kirjoihin. Ja luota liikaa Goodreads-tähtiin, ne kurjat kun esimerkiksi veivät minut Kaiken sen valon jota emme näe pariin, ja noitakaan tunteja elämästäni en enää koskaan takaisin saa, hah.

Kulutan kirjastopalveluita varsin hurjaan tahtiin. Tällä hetkellä varausjonossa on 12 kirjaa, tänä vuonna ehdottomasti suurin osa luetuista on kirjastosta. Opettelin viime syksynä lainaamaan vain yhden, maksimissaan kaksi kirjaa kerrallaan ja opin eroon ikuisista myöhästymismaksukierteistä. Ja suuri kiitos Helmet-kirjastojen maksuttomalle varauspalvelulle, ilman sitä uutta  ja puhuttavaa kirjallisuutta tulisi luettua huomattavasti vähemmän.

Olen tarttunut useammin myös tietokirjoihin. Ihmettelin vielä vuosi sitten Meksikossa siskoni poikaystävän lukuvuorossa ollutta talouspoliittista kirjaa ja mietin kuka ihme lukee tietokirjallisuutta vapaaehtoisesti, ja vielä matkalukemisenaan. Minä, vuoden päästä tuosta hetkestä.

Saatan lukea uudelleen jo aiemmin lukemani kirjan. Kun lukee paljon, ei tunne enää niin vahvasti, että kaikki jo kertaalleen luettuihin käytetty aika olisi uudelta pois. Haluaisin lukea vanhoja lempikirjoja vielä enemmänkin uudelleen, ehkä sitten kun tämä syksyn uutuuskirjojen kirjastopino pienenee ja voin syventyä enemmän taas oman hyllyn teoksiin. Ehkä luen viimein Täällä Pohjantähden alla -trilogian loppuvuonna uudelleen, siitä olen haaveillut kuitenkin vasta viimeiset viisi vuotta.

Keskustelen kirjoista enemmän, luonnollisestikin. Mutta sen lisäksi, että keskustelen silloin tällöin omassa kommenttiboksissa ja sitä hieman useammin muiden, tulee kirjoista puhuttua myös enemmän vapaa-ajalla ja internetin ulkopuolella. Kyllä, varsin erikoista sinäänsä, jos käyttää kuussa keskimäärin kolmevuorokautta lukemiseen, että siitä vielä sitten puhuukin. Jännä.

Luen kriittisemmin. Vaikka yritän edelleen pitää vahvasti kiinni siitä, ettei lukeminen ole minulle tavoitteellista toimintaa, vaan rakas harrastus, huomaan pohtivani jo lukiessa enemmän mitä tästä haluan sanoa blogissani. Jos jostain kirjasta ei pidä, on tärkeää tiedostaa miksei, mutta lähiaikoina olen yrittänyt löytää myös hyvistä kirjoista enemmän syitä miksi niitä rakastan. Enää ei riitä, että tuntuu vain siltä, piti tai ei, haluan osata perustella myös miksi. Silloin myöskään toisten mielipiteet ei mene niin tunteisiin, huomaan nimittäin vieläkin, että jos perusteetta vain lyttää jonkun toisen lempparin, saa se aikaan varsinaisen kuohahduksen, haha.

Bloggaaminen tuntuu hurjan mukavalta. Kirjablogikulttuuri on noin tuhannesti enemmän minun juttuni kuin muut blogit, tämä puuha tuntuu yhteisöllisemmältä, kotoisammalta, kaukana siitä naistenlehtimäisestä editorial-kulttuurista, joka elämäntapablogit on viime vuosina valloittanut. Niilläkin on yleisönsä, enkä niitä kritisoida halua, mutta tämä kotoisuus, maanläheisyys ja yhteisöllisyys tuntuu vain hurjan omalta.

Tulee vain lähinnä mieleen, että miksi en tajunnut tehdä tätä jo aikaisemmin?