SELJA AHAVA : EKSYNEEN MUISTIKIRJA

 

SELJA AHAVA : EKSYNEEN MUISTIKIRJA 

♥ ♥ ♥ ♥ ♥

205s.

Gummerus 2010

Pakkasin minä tänne mökkilomalle sentään jokusen omankin kirjan mukaani, otin sellaisia, joiden oikeaa lukuajankohtaa olen etsinyt, niitä, joiden olen olettanut olevan rauhaa ja tasapainoa vaativia lukukokemuksia. Yksi niistä on kevään kierrätyskeskuskierroslöytöjen ja oman hyllyn kymmenen lukutoiveen joukossakin ollut Selja Ahavan Eksyneen muistikirja, teos, jonka ostin mukaani, koska Ahavan uudempi, Taivaalta tippuvat asiatkin kiinnostaa kovin. Eikä pehmeän harmaata, mutta silti lämmintä ja tyyntä kesäpäivää sopivampaa lukuhetkeä tälle olisi voinut enää ollakaan.

"Miksi jotkut hetket jäivät mieleen ja toiset katosivat? Oliko mieleenjääneissä jotain erityistä, vai katosiko juuri unohdukseen jotain, mikä olisi ehkä ratkaissut kaiken? Joskus Anna hämmästeli, millaisia asioita hän saattoi unohtaa. Toisinaan taas kaikkea sitä, minkä hän muisti."

Eksyneen muistikirja kertoo Annasta, vanhana ja nuorena, muistinsa kanssa ja sen jo pienentyneenä palasiksi maailman tuuliin. Kun Anna ei muista, hän haluaa kadota itsekin ja muistaessaankin on vaikea sanoa mikä on totta ja mikä mielen suojelukeinoa kaiken menetyksen keskellä. Kirja vie lukijansa keskelle sitä kaikkein suomalaisinta kesämaisemaa, hypähtää epärealistiseen ja silti niin kouriintuntuvaan Lontooseen ja kulkee lempeästi mukana kohti vanhuuden polkua, kevyessä laineikossa kulkevaa soutuvenettä, se rakas keltainen huopa polvien päällä.

Tarina Annasta, Antista, saaresta ja Lontoosta on kaunis ja lumoava. Kirjan teksti on viipyilevää, pientä ja hiljaista ja silti niin kaunista, että esimerkiksi ensimmäinen saaresta kertova luku piti lukea kahdesti, eikä kolmaskaan kerta olisi lumousta poistanut. Ajan ja paikan hajoaminen tuovat muistamisen vaikeudet lähelle ja Annan elämää ja tuskaa huomaa elävänsä itsekin. Mutta toisin kuin esimerkiksi viime kuussa lukemani Asta Lepän Sinä et hävinnyt -teos, tämä ei jättänyt jälkeensä ahdistusta ja pahaa oloa, se loi jonkinlaista lohdullisuutta katoavaisuuden ja surullisuudenkin keskelle.

Usein etenkin esikoisteoksia joutuu hieman moittimaan kaiken ahtamisesta yksien kansien väliin. Tuleeko kirjailijalle niin suuri halu kertoa se kaikki vuosia sisällä patoutunut heti ensimmäisessä teoksessaan, en tiedä, mutta tämänkin kirjan kanssa joku saattaisi hieman syyttää Ahavaa samasta. Kun on lapsettomuutta, kuolemaa, uusia alkuja, muistihäiriöitä ja on ajassa katoamista. Mutta silti ainakaan itseäni se ei tässä häiritse lainkaan. Niin kuin kai täällä ihan kansien ulkopuolisessa maailmassakin, mahtuu yhteen elämään yleensä aika paljon. Jos mahtuu iloa, mahtuu surua, monenlaisista asioista, tekemättä ja saamatta jääneistä, menetyksistä ja tyhjistä syleistä. Tässä asioiden ja teemojen paljous kietoutuu pieneksi keräksi, yhdeksi inhimilliseksi elämäksi, jonka Annan kanssa sai yhdessä elää. Ja vaikka tietyt kohdat eivät tässä täydellisyyttä hiponeet, uskallan kovasti toivoa tämän kirjan silti nousevan yhdeksi tärkeimmäksi luetuksi kirjakseni. Niin kaunis, hiljainen ja surullinen se oli. Inhimillisen kokoinen.