MARKUS NUMMI : KARKKIPÄIVÄ

 

MARKUS NUMMI : KARKKIPÄIVÄ

♥ ♥ ♥

383s.

Otava 2010 

Markus Nummen Karkkipäivä on roikkunut luettavien listalla siitä saakka, kun kolmisen vuotta sitten luin kyseisen kirjailijan Kiinalainen puutarha -teoksen. En sitä koskaan niin kovasti ole halunnut lukea, että se olisi tullut ihan kirjastosta asti lainattua (toisaalta minulla oli myös lähemmäs kahden vuoden kirjastotaukokin tosin tässä välissä), mutta kun se nyt tuli käytettynä vastaan, kipusi se oman hyllyn kirjoista hyvin nopeasti kärkeen kiinnostavuudeltaan. 

Siinä missä melkeinpä yhdeksi lempikirjakseni yltänyt Kiinalainen puutarha oli kaunis ja viipyilevä historiallinen fiktio tutkimusmatkailija Mannerheimin Kiinan Turkestanin matkalta, hyppää tämä kirja nykyaikaan. Hahmoja tästäkään teoksesta ei puutu, mutta keskiössä pyörii eniten uransa kanssa jumissa oleva nelikymppinen kirjailija Ari, tilanhallintasuunnittelija Paula, tämän tytär Mirja sekä yhdeksänvuotias poika Tomi. Ja kun itsekseen puheleva poikanen lyöttäytyy kaupassa Arin matkaan tavoitteenaan pelastaa prinsessa Mirabella, alkaa tarina ja sen henkilöt pikkuhiljaa nivoutua yhteen sosiaalivirkailija Katrin työpöydälle. 

Karkkipäivä on tarina kahdesta alakouluikäisestä lapsesta, joiden kohtaloiden Suomessa ei toivoisi olevan totta. Ja siltikin tämän kirjan vetävyys perustuu lähinnä sen viihdyttävyyteen, mikä on tällaisen aiheen äärellä ehkä hieman jopa harmillista.

Sen alkuun hyvinkin sekavanoloinen kerronta pyrkinee luomaan kuvaa realistisesta arjesta, oikeista ajatuksista henkilöiden takana. Tarina kulkee pieniin osiin pilkottuna, sen kesto ajallisesti on vain muutama päivä, mutta silti se on saatu tuupattua täyteen taas jos jonkinlaista. Lähtökohtaisesti useampi näkökulma saman asian ympärillä kuitenkin toimii, se valottaa ja avartaa, samalla myös ärsyttää ja saa jopa vihaiseksikin henkilöhahmojen puolesta, mutta kyllä se kuitenkin ehkä hieman etäiseksi enemmän lopulta jätti. 

Eniten minua tässä ärsytti päähenkilö-Arin hervoton lapatossumaisuus, täysi tahdottomuus, asema täytehenkilönä, jolla ei ollut minkäänlaista otetta tilanteissa, oli ne sitten mitä tahansa tuntemattomien lasten kotiin lyöttäytymisistä myöhemmin muiden hahmojen kanssa kohtaamisiin. Senkin toisaalta pystyi ohittamaan vain hahmon piirteenä, mutta kun koko kirjan läpi rasitti myös Tomin eli Tok Kilmoorin itsepuhelu, lapsen ajatuskulun kuvaus, joka sai pikkupojan vaikuttamaan lähinnä hieman, no, yksinkertaiselta, tippui tärkeän aiheen äärellä pyörivältä kirjalta paljon uskottavuutta. Toki nämä on vain mieltymysasioita, mutta olisin hurjasti tästä halunnut pitää enemmän, aiheena lasten kaltoinkohtelu kun on kuitenkin varsin lähellä. Ja rankkakin. Nyt se sai noista etäännyttävistä sivujuonteistaan lähinnä viihteellisen vaikutelman, sellaisen dekkarimaisen ratkaisun, jossa todella hyväksikäytettiin jonkun lapsen rankkaa kokemusta hyvän ja vetävän kirjan pohjaksi, ja se ei minusta tämän aiheen tiimoilta yksinkertaisesti toimi. Harmi, mutta onneksi sentään Kiinalaisesta puutarhasta pidän edelleen, joten Nummelta sitä voisin kyllä muillekin suositella. Ja tätäkin, jos tahtoo lukea sellaista hieman jännäkirjallisuushenkistä viihdettä kaltoinkohdelluista lapsista.