JAAKKO HÄMEEN-ANTTILA : ISLAMIN KÄSIKIRJA
♥ ♥ ♥ ♥
256s.
Otava 2004
Yksi lempiaineistani koko kouluhistoriani ajan on ollut uskonto. Ei niinkään se oppi Jeesuksen eri vaiheista, vaan nimenomaan uskontotieto, se sellainen oppiaine, jonka henkilökohtaisesti toivoisin kauttaaltaan syrjäyttävän sen oma uskonto vastaan elämänkatsomustieto -opetuksen peruskouluissa. Omalla tavallaan lempiuskontojani on ollut aina buddhalaisuus sekä ikivanhat muinaisuskonnot, mutta lähiaikoina olen ollut koko ajan vain enemmän kiinnostunut myös islamilaisuudesta, ja juurikin nimenomaan siitä kiihkottomasta mystiikasta, joka kaiken länsimaisen mediamyllytyksen taakse täysin piiloon jää. Ja kun bongasin Eniten minua kiinnostaa tie -blogin tietohaasteen ja sitä kautta sain muistutuksen tästä Hämeen-Anttilan Islamin käsikirjasta, nappasinkin sen heti seuraavalla kirjastoreissulla kotiin luettavakseni.
"Euroopan 1900-luvun alkupuoli lienee kiistatta maailmanhistorian verisin aikakausi, eikä 1800-lukukaan tarjoudu hyväksi malliksi maailmanrauhalle. Tästä ei silti yleisesti tehdä johtopäätöstä, että Euroopan syvimmässä olemuksessa on sisäänrakennettu ylitsepääsemätön verisyys, saati sitten, että tuo aikakausi riittää todistamaan kristinuskon poikkeuksellisen raa'an ja sivilisoimattoman luonteen. Silti vastaavat johtopäätökset hyväksytään vastalauseitta Lähi-Idän huomattavasti vähemmän veristen vuosikymmenien perusteella."
"Euroopan 1900-luvun alkupuoli lienee kiistatta maailmanhistorian verisin aikakausi, eikä 1800-lukukaan tarjoudu hyväksi malliksi maailmanrauhalle. Tästä ei silti yleisesti tehdä johtopäätöstä, että Euroopan syvimmässä olemuksessa on sisäänrakennettu ylitsepääsemätön verisyys, saati sitten, että tuo aikakausi riittää todistamaan kristinuskon poikkeuksellisen raa'an ja sivilisoimattoman luonteen. Silti vastaavat johtopäätökset hyväksytään vastalauseitta Lähi-Idän huomattavasti vähemmän veristen vuosikymmenien perusteella."
Jaakko Hämeen-Anttila ei ole mikään aivan turha heppu. Tuo Helsingin ylipiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori on kirjoittanut aiheesta yhden jos toisenkin teoksen, ja sen lisäksi kääntänyt suomeksi myös niinkin kevyet teokset kuin Tuhannen ja yhden yön tarinat sekä Koraanin. Ajattelin ottaa tämän teoksen sellaiseksi useamman viikon välikirjaksi, välipalaksi, jota luetaan luku silloin ja toinen tällöin, mutta yhtäkkiä huomaankin ahmineeni siitä alle viikossa kolme neljäsosaa, ja viimeiset sivut putkeen puistonpenkillä auringossa istuen. Kirja onkin varsin hiirenkorvilla (anteeksi kirjasto), ja monien kohtien, seuraava mukaanlukien, kohdalla en meinannut malttaa olla alleviivaamatta tekstiä: "Keskustelussa huntupakon oikeudenmukaisuudesta on hyvä välttää sitä erehdystä, että hunnuttamisella ja naisen asemalla katsottaisiin olevan ehdoton yhteys. --- Hiukset peittävä mutta kasvot paljaaksi jättävä hunnuttaminen ei eristä naista yhteiskunnasta sen enempää kuin suomalainen talvipipokaan. Mikäli nainen on eristetty tai heikommassa asemassa kuin mies, syitä tähän on etsittävä yhteiskunnan rakenteista, ei pukeutumismalleista." Ihan kun jo suvaitsevaisissakin tarkoituksissa keskustelu lähtee usein niin kauhistelevalle tai länkkäriläisittäin maailmaa hyväksyvälle linjalle, jossa kaikki erilainen on jotenkin väärää, sortavaa tai muuten omaa maailmankuvaa tuhoavaa. Ei se niin mene, mutta jos ymmärrys tavoista ja taustoista puuttuu, tulee hyvääkin tarkoittavista aikeista vain itsensä vastaisia kun yhtäkkiä se hunnun käyttäminen onkin kaiken sorron symboli.
Vaikka tämä kirja on jo yli kymmenen vuotta sitten kirjoitettu, se on edelleen äärimmäisen avartava, ajankohtainen ja täydellisen kaivattu vastapaino nykyisen klikkihuorausmedian yksipuoliselle islam-kuvalle. Se on rauhallinen ja kiihkoton islaminuskon perusteos, joka kolmessa pääosassaan paneutuu niin islamin uskon historiaan, islamin oppiin kuin nykytilaankin. Se on eheä, sivistävä ja ennen kaikkea äärimmäisen kiinnostava. Se kansantajuistaa, saa oivaltamaan ja pitää yllä sitä vastakeskustelua, jota tällä hetkellä ihan jo täällä Suomessakin erityisen paljon kaivataan. Kun Suomessa ja Euroopassa ylipäätään vallitsee tällä hetkellä raivostuttava me vastaan te -asetelma ja rasistinen vihapuhe ja käyttäytyminen on sallitumpaa kuin koskaan pienen olemassa oloni aikana, tarvitaan teoksia ja keskusteluita, jotka paneutuvat oikeasti uskonnon historiaan ja ilmiöihin niiden takana. Kuten Hämeen-Anttila myöhemmässä Islamin miekka -teoksessaan toteaa "On älyllistä epärehellisyyttä poimia omasta viiteryhmästään vain parhaat ja kauneimmat piirteet ja verrata niitä vastapuolen varjokohtiin." Ja siihen hän vastaa vahvasti jo tässä kirjassaan. Hyvä ja ajatuksia herättävä teos, jonka pitäisi olla jollain tapaa pakollinen peruskoulun uskontotiedon opetuksessa. Lukekaa tämä, jos sitä ette vielä ole tehneet. Ei minä vastaan muut, vaan me ihan täällä yhdessä, samalla maapallolla.
Olen koulutukseltani uskontotieteilijä, ja ihan parasta opiskeluaikoina olivat Hämeen-Anttilan luennot. Hän vaan tuli paikalle ja alkoi puhua. Joskus suttasi vanhanaikaisesti liitutaululle jotain kuvioita, mutta mitään powerpointteja ei tietenkään ollut. Suomi kyllä menettää paljon nyt, kun Hämeen-Anttila muuttaa maasta. :/
VastaaPoistaTunnustuksellinen uskonnonopetus muuten lopetettiin Suomessa vuoden 2004 uskonnonvapauslain myötä. Opetusryhmät ovat edelleen erillisiä sen mukaan, minkä uskontoaineen tai et:n oppilaan huoltaja on valinnut. Sisältö ei kuitenkaan lain mukaan saa olla tunnustuksellista. Äskettäin oli kansalaisaloite siitä, että alettaisiin opettaa kaikille yhteistä uskonto/katsomus-ainetta, mutta se ei saanut tarpeeksi allekirjoituksia määräajassa. Käytännössä vastustus tulee paljolti pienryhmäisten uskontojen ja et:n puolelta. He pelkäävät, että yhteinen oppiaine vähentäisi heille tärkeiden asioiden käsittelyä koulussa.
Kiitos tärkeästä huomiosta, niinhän se tosiaan onkin! Pitääkin korjata tuo myös tekstiin. Tuo oman uskonnon opetus on kuitenkin edelleen hyvin paljon valmiiden "faktojen" tarjoamista, ja esimerkiksi alkuopetuksessa tekemäni yliopistoharjoittelun aikana kaikki uskontotunnit kertoivat esimerkiksi Jeesuksen elämän tapahtumat historiallisina faktoina. Toki kyllä, se on nimenomaan oman uskonnon opetusta, mutta esimerkiksi ainakin Helsingissä kristitty lapsi ei saa valita itselleen elämänkatsomustietoa, vaan hän ohjautuu suoraan oman uskontokuntansa tunneille, jossa kriittisen ajattelun ja yleisen uskontotiedon opetus jää helposti vähän heppoiseksi. Ja siksi kuulun siis tuohon yhteisen uskontotiedon kannattajakuntaan, koen sellaisen opin tärkeämmäksi ihan jo yleissivistyksen ja näkökantojen avartavuudenkin kannalta.
PoistaMeidänkin esikoulun muslimilapset käyvät lähes säännönmukaisesti kaikki koulutiensä puolella elämänkatsomustiedon tunneilla ja opiskelevat omaa uskontoaan vapaa-aikansa moskeijakäynneillä, tuntuu nurinkuriselta kun kastetulla suomalaislapsella ei tällaista mahdollisuutta ole. No, pitkä ja monitahoinen aihe toki tämäkin, tokikin koulun tarjoama uskonnonopetus on helpommin valvottavaa ja normitetumpaa kuin uskontokuntien itse tarjoama, mutta toivoisin silti siltä huomattavasti vahvempaa yleistietämyksellistä otetta sen oman uskonnon lisäksi, siitä ymmärryksestä toisia kohtaan kun kaikki suvaitsevaisuuskin lähtee. :)
Joo, tämä on monimutkainen aihe! :D
PoistaTosi ikävää kuulla, että alkuopetuksessa uskonnonopetuksessa on vielä ns. "pyhäkoulumaisuutta". Olen itse ollut enemmän tekemisessä yläkoulun ja lukion kanssa, enkä tunne kovin tarkasti alkuopetusta tai alakoulua. Yläkoulun ja lukion ussan opetusta pidän yleisesti tosi hyvänä.
ET:n valitseminen on valtakunnallisesti rajattu kuten kuvailit. Sen vapauttamisesta puhutaan aina toisinaan, mutta toistaiseksi se ei ole toteutunut.
En itse kuulu kirkkoon ja aina tosinaan mietin, jos minulla olisi lapsia, laittaisinko heidät ET:n vai ev-lut. uskonnon opetukseen. Tällä hetkellä kallistuisin ehkä ev-lut. puoleen, koska uskonnonopettajat ovat yleensä päteviä ja maailmanuskontojen opetusta on opsissa enemmän ussassa kuin ET:ssä. ET:n opettajaksi nakitetaan joskus kouluissa kuka tahansa opettaja, jolla on pulaa tunneista. Se ei tietenkään ole kivaa mutta realismia monilla paikkakunnilla.
Mutta siis tämä on kaiken ydin:
Ei minä vastaan muut, vaan me täällä ihan yhdessä, samalla maapallolla.
No mutta hyvä, että siellä toimii, ja siellähän ne omankin muistin mukaan tuleekin enemmän käsittelyyn nuo vieraat uskonnot. Alakoululaisia ja ihan jo oman alan puolella varhaiskasvatuksessa olevia lapsia kun tunnutaan vielä usein pitävän "liian pieninä", että minkäänlaista kriittistä ajattelua vielä alettaisiin tietoisesti ottamaan mukaan oppiaineisiin tai arkeen yleensä, mutta ehkä siinäkin on enemmän kiinni asenteista ja opettajien luonteista kuin sisältöalueista itsestään. Siinä missä seinän toisella puolella on mahtava ja innostunut opettaja, joka pyrkii saamaan lapset ajattelemaan itse ja näkemään maailmaa monelta kantilta, seinän takana saatetaan toteuttaa edelleen kansakoulua. :) Totta tuokin että nykymuotoinen elämänkatsomustieto ei myöskään aina ole se parempi vaihtoehto, mutta onneksi varsinkin nykyisessä luokanopettajakoulutuksessa olen itse kokenut näistä asioista jo ainakin puhuttava enemmän, uusien opettajien kautta se muutoskin on helpompi kouluihin tuoda. Mutta mukavaa keskustelua, kiitos! :)
Poista