RIIKKA PULKKINEN : RAJA
♥
366s.
Gummerus 2006
Riikka Pulkkinen on ollut minulle entuudestaan vieraan tuttu kirjailija, se sellainen, josta olen kyllä kuullut, mutta itse teoksiin ei ole tullut koskaan tartuttua. Sitten nappasin Suomalaisen tammialeista Iiris Lempivaaran levottoman ja painavan sydämen matkaani, ja tuon kevyen teoksen lukaisinkin ihan parissa päivässä joulureissun jälkeen. Ja kas, sehän olikin mitä mainioin hömppäkirja, sellainen ihanan kevyt, mutta silti oivaltava. Lempivaaran innoittamana tartuin Tottaan, ja sehän se vasta sitten hurmasikin. Ja näillä eväillä siis kohti Pulkkisen ilmestyttyään kovaakin kohinaa aiheuttanutta esikoisteosta Rajaa.
Raja on tarina 53-vuotiaasta Anjasta, joka on luvannut tappaa alzheimerintautia sairastavan miehensä, kun mies ei enää muista ja 16-vuotiaasta Marista, joka rakastuu lukion äidinkielenopettajaansa. Ja sitten vielä vähän noin kuudesta muustakin tyypistä, joista osa risteilee tarinassa sivuhenkilöinä, osasta ei saa taas lainkaan koppia, miksi heidätkin on mukaan ahdettu.
Riikka Pulkkisen Raja on kuin tyypillinen suomalainen elokuva:
täynnä ihan kaikkea mahdollista ilman syventymistä kunnolla yhtään mihinkään.
Ja siinäpä sitä sitten ollaankin. Mukana on eutanasiateemaa, muistisairautta, itsemurhayrityksiä, viiltelyä, naimista, halua, erektioita (joiden kuvailu on kuin lukisi viisitoistavuotiaan tytön seksipäiväkirjahaaveita, oi jippii), pettämistä, satunniasia seksisuhteita, lapsen näkökulmaa, kaveridraamaa, äiti-tytär-suhteita, taidehistoriaa, omituinen käväisy väitöskirjamaailmassa, oh, you name it. Vähän kuin siis tehtäisiin taas kirjallisuuden sekavuusennätystä väritettynä ei-niin-tyyliään-löytäneellä ja hieman laskelmoivankin oloisella kirjoitustyylillä. Kaikkea piti särppiä vähän, mitään ei käsitelty kunnolla. Henkilöhahmot olivat niin yksiulotteisia, että suretti, teemat rääpittiin kasaan hieman mutu-tuntumalla. Ja vaikka tarina alkoikin ottaa itseensä hieman paremmin vauhtia viimeisen sadan sivun kohdalla, ja ehdin jo huokaista ihastuksesta, että tuomitsin kirjan keskivaiheilla sittenkin aivan turhaan, läsähti se lopussa kuin pannukakku ja jätti todella täysin tyhjän fiiliksen. Että jaahas sitten vain, tulipa sitten tällainenkin luettua. Hieman kehittyneempänä kirjailijana Pulkkinen olisi saanut tästä hyvän, riisuttuaan ylimääräisen ja keskittymällä olennaiseen, koska oli tässä ainesta, oli paljonkin. Mutta nyt se oli tällaisenaan vain vähän hölmö ja lattea, ei sitä ihanaa Pulkkista, joihin myöhempien teoksien parissa olin jo tutustunut.
Voisin ehkä siis nyt viimein sanoa, että ymmärrän sen kaksijakoisuuden, jonka Pulkkisen kirjat tuntuvat aiheuttavan: jotkut ei lämpeä ollenkaan ja toiset rakastavat. Totta minulla pysyy edelleen yhtenä lempikirjoista, siihen tällä Rajalla ei luonnollisestikaan ole vaikutusta, mutta onpahan Pulkkinen ainakin kehittynyt, se on varsin hauska huomata. (Ja nyt vain jäin miettimään pitäisiköhän minun antaa tämän myötä ehkä myös esimerkiksi Sofi Oksaselle uusi mahdollisuus? Jos lempikirjani kirjoittajakin voi kirjoittaa teoksia, joista en pidä, niin ehkä myös ei-niin-suosikeilla saattaa olla hyviä kirjoja..?!)
Huh! No mutta, millaisia ajatuksia Raja tai Pulkkisen kirjat ylipäätään on teissä herättänyt? Kuulisin ja keskustelisin niitä erityisen mielelläni lisää!
Mäkään en oikein pitänyt tästä kirjasta, leffasta puhumattakaan.
VastaaPoistaNiin kuin sanoit, kirjasta olisi saanut varmasti paremmankin. Koska tämä oli Pulkkisen kirjoista ensimmäinen, jonka luin, en ole vielä tarttunut muihin hänen kirjoihinsa – luultavasti, koska tämä kirja oli pettymys. Ehkä kuitenkin ainakin Totta-kirjalle pitäisi antaa mahdollisuus.
Jaa, siitä on tehty elokuvakin, en edes tiennyt. Tosin eipä kovin paljoa innosta sitä kyllä nähdäkään, hyvin harva ulkomainenkaan leffa onnistuu kirjan filmatisoinnissa, kotimaisista nyt puhumattakaan. (olen edelleen hieman katkera Kätilö-elokuvan toteutuksesta haha)
PoistaHyvin kiteytetty. Muistan myös kun tämän aikoinani luin että turhan sekavaa meininkiä oli, ja todennut että Pulkkinen ei ole kirjailijani. Nimittäin myöskään kevyt Iiris Lempivaara eikä Totta ollut mieleeni.
VastaaPoistaSekavaa juu, ja tietyllä tavalla jäsentymätöntä. Kaikille ei vain iske tietyn kirjailijan tyyli ja tarinat. Oon itse uskotellut aina itselleni, ettei minun kirjailijani ole Oksanen, mutta sitä ei kyllä ehkä vielä ihan yhden kirjan perusteella voi sanoa, kahden sitten joskus jo ehkä? :)
PoistaOlen lukenut muistaakseni kaiken Pulkkiselta ja tavallaan samaan aikaan sekä rakastan että vihaan. Monet teemat ovat mielenkiintoisia, mutta ilmaisemisen tapa on toisinaan todella ärsyttävää, jotenkin liian teennäistä. Esimerkiksi Totta-kirjan dialogissa on sellaisia vuorosanoja, joita on todella vaikea kuvitella ihmisten oikeasti sanovan. Ne tuntuvat helposti liian korkealentoisilta ja runollisilta oikeiden ihmisten sanomiksi.
VastaaPoistaPulkkiselta on kuulemma tulossa syksyllä taas joku uusi kirja. Enköhän aikanaan senkin kuitenkin taas lue. :P
Se teennäisyys kyllä paistaa läpi varsinkin siinä kohti, jos ei jostain muustakin kirjassa pidä, silloin yhtäkkiä ei huomaakaan kuin sellaisen vähän laskelmoidunoloisen kielen, joka kikkailee niin paljon kauneudellaan, että se vie tarinalta uskottavuutta. Minua se ei Totta'ssa niin paljoa häirinnyt, Lempivaarassa huomattavasti enemmän. Mutta kyllähän Vieras pitää vielä lukea, ja nyt odotan kyllä innolla syksyn uuttukaistakin, Pulkkinen on parhaimmillaan ihanaa luettavaa. :)
PoistaJoo, kyllä Pulkkisessa ehdottomasti jokin koukuttaa. Pidin Vieraasta oikeastaan aika paljon, koska se oli paljon yksinkertaisempi kuin esimerkiksi Raja. Siinä oli vain muutama hahmo ja suht suoraviivainen juoni. Suosittelen!
VastaaPoistaAh, no mutta ihana kuulla, se oli saanut Goodreadsissa huomattavasti Rajaa huonommat pisteet, joten pelkäsin jo, että kyseinen kirja on varmasti ihan floppi! Saa pysyä luettavien listalla siis. :)
PoistaPulkkinen on minulle ristiriitainen kirjailija, joka kiinnostaa, mutta jonka yksikään kirja ei ole oikein iskenyt täysillä. Tämä Raja oli minulle pettymys, Totta jäi hyvin keskinkertaiseksi, mutta Vieras osui jo lähemmäs. Tavallaan voisin ajatella, että luen Pulkkista jatkossakin, mutten usko, että hänestä koskaan tulee lempparini. Lempivaaran olen jättänyt tarkoituksella lukematta.
VastaaPoistaOksasella on mielestäni sekä ne hyvät, että vähän vähemmän hyvät kirjat. Puhdistus oli mielestäni monella tapaa vaikuttava, Stalinin lehmistäkin pidin, mutta Baby Jane sekä Kun kyyhkyset katosivat eivät olleet kirjojani. Normaa luin vähän matkaa (kunnes oli pakko palauttaa kirjastoon) ja sen alku vaikutti todella erilaiselta Oksaselta. Ehkä kannattaa kokeilla siis?
Minä olen tosiaan onnellinen, että luin nämä tässä järjestyksessä, en nimittäin usko että Rajan jälkeen olisi tullut muihin edes tartuttua.
PoistaMutta voihan Oksanen! Tuo Norma on kyllä hieman kiinnostellut, Kyyhkyset olisi ystävältä ollut lainassa jo vuoden ja odottaisi siis vuoroaan, mutta kun ennakkoasenne... :D Puhdistuksen olen lukenut, se oli jotenkin... ärsyttävä? Sellainen kirjoittamalla kirjoitettu ja laskelmoiva myyntimenestys, en saanut siitä irti oikein mitään. Mutta ehkä näille muille ihan tosissaan pitäisi antaa mahdollisuus.
Ei liity tähän postaukseen mitenkään, mutta halusin vain tulla sanomaan kuinka kiva on, että kirjoitat taas blogia - ja vieläpä kirjoista! Sun kirjapostaukset vanhassa blogissasi olivat ihan parhaita. Sieltä kirjavinkeistä bongasin joskus aikoinaan Middlesexinkin, jonka tosin sain vasta tänä vuonna käsiini. Oli hyvä! Lisäsin sut eilen goodreadsissakin niin voin seurailla enemmänkin sun kirjavinkkejä :)
VastaaPoistaIhana kun tulit sanomaan ja kiva kun olet löytänyt mukaan! Ja hauska että tykkäsit, se oli kyllä aikoinaan ihan oma lempparikin! Pitäisikin lukea uudelleen vielä joskus, oon yrittänyt sitä metsästellä kirpuilta ja kierrätyskeskuksilta, mutta hieman heikoin tuloksin, höh!
PoistaRaja oli kyllä helppolukuinen ja viihdyttävä, mutta sen suosion syyt eivät silti oikein auenneet minulle. Kirja ei minusta ollut mitenkään erityisen hyvin kirjoitettu ja sen tapahtumat tuntuivat, jos eivät ihan mahdottomilta niin ainakin melko epätodennäköisiltä psykologisesti. Tuli sellainen tunne, että tämän kirjan henkilöiden kaltaisia ihmisiä ei voisi olla todellisuudessa olemassa. Hyvin harvan kirjan äärellä tuntuu siltä.
VastaaPoista