NYT JA SILLOIN

1 0  V U O T T A  S I T T E N

Oli kevättalvi 2006 ja kirjoitin ylioppilaaksi. En edes muista mitä keväällä kirjoitin, joten olipa se varmaan kovin merkityksellistä noin loppuelämäni kannalta. Äidinkielen ainakin, se oli ainoita aineita, joista lukiossa oikeasti pidin, sainhan lukea. Kirjoitusten jälkeen pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja muutin Osloon au pairiksi. Luin suomalaisen perheenäitini kirjahyllystä Tommy Tabermania, ensimmäistä kertaa Kjell Westötä (Leijat Helsingin yllä hurmasi aivan täysin) ja uudelleen Tuntematonta sotilasta, ja taisin varsinaisesti löytää vapaa-ajan valinnaisen rakkauden lukemiseen uudelleen sitten yläastevuosien.

5  V U O T T A  S I T T E N

Vuosi 2011 oli aika mullistusten vuosi henkilökohtaisessa elämässäni, ja vaikkei sitä ehkä ihan suurimmalla ylpeydellä voikaan muistella, on se jättänyt kuitenkin jälkeensä paljon sellaista, josta nyt saa olla varsin tyytyväinen kokeneensa. Jätin ruokavaliosta kokonaan punaisen lihan ja kanan pois, ja löysin muutenkin parin hukkavuoden jälkeen vahvemmin oman tapani katsoa maailmaa. Aloin myös varsinaisesti blogata ensimmäistä kertaa kunnolla myös kirjoista uuden lifestyleblogini myötä, ja luinkin vuoden aikana 10 kirjaa, muun muassa silloiset lempparini Kamila Shamsien Poltetut varjot sekä  ikilempparin, Chimamanda Ngozi Adichien Puolikkaan keltaista aurinkoa.

3  V U O T T A  S I T T E  N

Mietin joku aika sitten, että vuosi 2013 on varmaan ollut totaalisen mitäänsanomaton, koska en muista siitä mitään. Ja sitten muistin, että sinä vuonnahan minä aloitin työt nykyisessä työpaikassani. ja olin keväällä puolitoista viikkoa Shanghaissa. Muutin myös tuona samaisena vuonna Etu-Töölöön unelmieni asuntoon, jota kaipaan edelleen lähes päivittäin. Suunnittelin häitä, kirjoitin kandityön, luin 15 kirjaa, lemppareimpana ElRamlyn Auringon aseman sivuaineen kirjallisuuskurssille. Että ei kai se niin kovin mitäänsanomatonta lopulta sitten olekaan, tuo tuollainen aikuistumisen vuosi.

V U O S I  S I T T E N

Olin vain, ei kai kummempaa mahtunut alkukevääseen. Luin, kävin joogakurssilla, kävin töissä, haaveilin tulevan kesän Meksikon matkasta, saatiin ihan hassu kämppätarjous, josta ei osattu kieltäytyä. Odotin kunnon kevättä, kotoilin, haaveilin uusista kuvista tatuointimessuilla ja luin vuoden aikana 31 kirjaa. En kirjoittanut oikeastaan mitään ja mihinkään, ja se tuntui erikoiselta, olinhan jonkinlaista blogia pitänyt kuitenkin jo kuusi vuotta putkeen. Mutta se oli vapauttavan erikoista, oli ihaninta ikinä kun ei ollutkaan mihinkään eikä kenellekään velkaa mielipiteitään, asenteitaan tai tekemisiään. Ja niitä viime vuoden kirjalemppareita, niitä oli muun muassa Sinuhe egyptiläinen, Murakamin Kafka rannalla & Värittömän miehen vaellusvuodet sekä Mende Nazerin Orja, vaikka muuten tuntui että luin lähinnä huonoja tai keskivertokirjoja koko vuoden.

T Ä H Ä N  A S T I  T Ä N Ä  V U O N N A

Olen herännyt uuteen vuoteen Koh Lantalla maailman siisteimmän tyypin kainalossa, käynyt sen lisäksi Krabin Ao Nangissa, Kuala Lumpurissa, Kuopiossa, Varkaudessa ja Joensuussa. Ollut surullinen ja onnellinen, iloinen ja väsynyt. Nähnyt huomattavan vähän muita ihmisiä, laittanut suurimman osan tuen tarpeesta Kimmon kainaloon. Keksinyt uuden kirjablogin, lukenut viisitoista kirjaa, joista kymmenen on suomalaisia, kolme lastenkirjoja, kaksi omaelämäkerrallista lapsen tai nuoren kirjoittamaa, kolme ihan huonoa ja kaksi uutta lempparia.

E I L E N

Kaikista mahdollisista laitteista oli akku loppunut, ja koska niitä on epämiellyttävä käyttää johdon kanssa, taisin lähinnä vain oleskella hieman päämäärättömästi sängyllä, sohvalla tai pöydän ääressä, Elvi jaloissa häärien. Söin Kimmon tekemää munakasaamiasita, käveltiin toista tuntia rantoja pitkin hurtan kanssa harmaassa maaliskuun aamussa. Yksi naapuri hyppi yläpuolella ilmeisesti hyppynarulla, toinen lauloi seinän takana oopperaa, itse mietin millaisen kuvan meistä saattaisi seinien tai lattioiden läpi saada. Lukeakaan en tainnut ollenkaan, ainakaan ensimmäiseen kolmeenkymmeneen sivuun tuo Kotiinpaluu ei ole vielä temmannut mukaansa niin, että sitä ihan tekisi mieli lukea, että ehkä maanantaina bussissa sitten taas uudella yrityksellä.

T Ä N Ä Ä N

Kimmo on lähdössä pelaamaan lohkovoittopeliä en-ole-edes-ihan-varma-missä-lajissa, minä heräsin jo seitsemältä ja haaveilin ensimmäisen tunnin puhelimella pinterestissä. Leikkaisin kotimme kolmellekymmenelle tulppaanille uudet imupinnat, vaihdoin vedet ja rapsuttelin Elvin kirsikankukantuoksuisia korvantakusia, sille on näemmä tassupesun yhteydessä tipahtanut siihen eilen koirashampoot. Nyt juon siskon tuliaiseksi tuomaa srilankalaista teetä, kuuntelen Vallis Alpsin Young'ia ja lisäilen kuvia sen seitsemään postausluonnokseen, joita olen aamutuimaan blogipohjalle tallentanut.

H U O M E N N A

Alkaa taas uusi työviikko sisäjumpalla, töissä jatkuu Muumipapan urotöiden lukeminen ja jospa tuo Sadie Jonesinkin kirja saisi sen verran tuulta alleen, että pääsisin sen parissa taas etenemään. Minulle ei koskaan saisi tulla hehkuttamaan kirjaa etukäteen sanoin "voih, varaa nenäliinoja!", koska muutun täysin skeptiseksi ja päätän jo vastareaktiona valmiiksi, etten teoksesta pidä, jos kaikki muut vaan hehkuttaa. Toivottavasti saan tällä kertaa kuitenkin pyörtää ennakkoluuloni, menee elo melko ärsyttäväksi jos muiden mielipiteet vaikuttavat omiini, oli suunta mikä tahansa. Aion olla myös iloinen, koska vuoden kaksituhattakolmetoista Laura sanoi, että mielialansa voi valita. Täytynee ehkä kokeilla.