ZAHRA HANKIR (toim.) : OUR WOMEN ON THE GROUND
ESSAYS BY ARAB WOMEN REPORTING FROM THE ARAB WORLD
288s.
Penguin 2019
Irakin sota, Afganistanin sota. Palestiinalaisten kärsimys, ja uusimpana Gazan sota, jossa kaikkien aikojen äärioikeistolaisin Israel kansanmurhaa silmittömällä ja jopa ennennäkemättömällä voimalla viattomia siviileitä pommittaen Gazan kaistaletta aina sairaaloista pakolaisleireihin. Arabikevät, sen onnistumiset, vallanvaihdokset ja toisaalta Syyrian sisällissodan kaltaiset tapahtumat. Al-qaida, ISIS ja ultravanhoilliset eliitit Saudi-Arabiassa. Tämä kaikki ja niin paljon muutakin on tapahtunut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, oikeastaan koko sinä aikana kun olen itse seurannut globaaleja uutisia. Olen kuitenkin seurannut sitä lähinnä länsimaisen uutisoinnin kautta: olen "oppinut", että Lähi-Itä tarkoittaa lähinnä alistettuja naisia, sortuneita rakennuksia ja yhteiskuntoa, sortoa, kaaosta ja kriisiä toisensa jälkeen. Yhä tänäkin päivänä mediaan eksyy kommentoijia, yleensä jostain syystä valkoisia miehiä, jotka eivät ole historian tutkijoita, jotka väittävät levottomuuksien ja sotien syyksi uskontoa, islamia. Hyvin harvassa on lähi-itäläisten oma ääni, kertomukset, kirjallisuus, tarinat ja näkökulmat. Elämme niin euro- ja amerikkakeskeisen maailmankatsomuksen äärellä, että kaikki muu tuntuu Toiselta, joko eksotisoidulta tai uskonnollisen uhrin asemaan laitetulta.
"Five long, shapeless tops; a pile of loose-fitting, dark-colored jeans; a knee-length coat; and a video camera. Those were the contents of my wardrobe for more than two years, when I lived in the rebel-held are of Aleppo, known as eastern Aleppo city. Few things changed between the seasons, as we had to dress conservatively year-around. However, at some point, I decided to settle my camera into a large safety box we'd bought to protect our passports and precious belongings from being destroyed should the house be bombed."
Ja silläpä yksi parhaita lukukokemuksia, mitä aiheeseen liittyen on hetkeen vastaan tullut, on tämä libanonilaisen Zahra Hankirin esseekokoelma Our Women on the Ground, joka kokoaa yhteen yhteensä 19 eri maasta tulevan journalistin tekstit. Naiset Palestiinasta Sudaniin, Libanonista Libyaan, Jemenistä Irakiin, Saudi-Arabiaa, Syyriaa, Irakia, Marokkoa ja Egyptiä unohtamatta kertovat oman tarinansa, omasta näkökulmastaan, omien kokemustensa keskeltä. Itse ääneen pääsevinä, itse ääntä pitäneinä. Kaikki kirjoittavat ovat joko teksti- tai valokuvajournalisteja, osa lisäksi myös aktivisteja, kirjailijoita ja sotareporttereita.
Kokoelman tekstejä yhdistää kaikkia sama asia: rakkaus sanoihin, intohimo tietoon, palo näyttää, korjata ja paikantaa yhteiskunnallisia epäkohtia. Moni kirjoittaja jakaa samantapaisen taustan; enemmän tai vähemmän vanhoillisen perheen tai lähiyhteisön, jonka keskeltä he ovat määrätietoisesti raivanneet tiensä journalismin pariin. Perheet ovat suhtautuneet mitenkuten. Eikä heitä yhdistä vain tausta ja ammatti, heitä yhdistää myös ammatin vaarallinen, aito kuoleman uhan jokapäiväinen läsnäolo. Se tulee joko taivaalta vierasvallan raketti-iskuina, viereltä jihadistien tekeminä terrori-iskuina tai oman yhteisön sisältä, kun patriarkaaliset yhteiskunnat yrittävät hiljentää epäkohdista puhuvia naisia.
"By the time the conflict had been raging for a few years, Syrians had perfected the coy game of finding out strangers' political views without asking. Only a straight-up rebel supporter, some would say, would still refer the conflict as a 'revolution'. Regime backers tented to call it 'the war', while those in the hazy area between regime and its opponents reverted to the conspicuously broad term 'the events'".
Zahra Hankirin toimittavan teoksen tekstit ovat vaikuttavia ja voimakkaita. Kokoelma jakautuu viiteen osaan: muistamiseen (remembrances), ristituleen (crossfire), sinnikkyyteen (resilience), maanpakoon (exile) sekä muutokseen (transition). Kussakin osassa eri kirjoittaja käsittelee omaa uraansa kulloisenkin yläaiheensa kautta, yleensä joko sodan keskellä tai maanpaossa, selviytyjän lähes lamauttavaa syyllisyyttä kokien. Kokoelman vahvimmat tekstit vievät keskelle Palestiinan pommitusta sekä Syyrian sisällissotaa, jossa seurataan sotilaana vastoin tahtoaan toimivan nuoren yhteyshenkilön lyhyttä elämää aina armeijaan pakkoliittämisestä ISIS:n teloitukseen saakka.
Vaikka tarinat ovat jokainen täynnä jonkinlaista taistelua, pommitusta, uhkaa kuolemasta ja pelkoa läheisten puolesta, ne ovat myös kaunis taideteos kaikesta siitä, mitä Lähi-Idän sotien ja diktatuurien keskellä niin sanotusti tavalliselle ihmiselle kuuluu. Ne sisältävät rakastumisia, perheen perustamisia. Ne näyttävät lempikahvilat, arjen resilienssin, kuolemaan liittyvän mustan huumorin, journalismin ja toimijuuden voiman. Yksikään kirjoittaja ei ole uhri, ei tarjoa tarinaansa kauhisteltavaksi, vaan kuultavaksi ja kuulluksi. Nähdyksi omista ehdoistaan, näyttäen oman maansa tilanteen epäjärjestyksen omin silmin ilman eurooppalaisen valheellisen moraalin ja toiseuttamisen vääristäviä linssejä. Vaikka teksteistä paistaa suunnaton suru ja välillä voimattomuuskin luhistuneiden haaveiden ja valtioiden keskellä, ne eivät ole toivottomia. Ne huutavat välillä ehkä tuuleen, mutta lopulta jossain on aina se kallio, joka voimistaa huudon takaisin. Antaa äänen ja tilan heille, kenen puolesta joko puhutaan tai jotka yleensä kokonaan hiljennetään.
Tulevaisuus on näiden sinnikkäiden, eturintamassa seisovien naisten, heidän siskojensa, tyttäriensä sekä näitä tukevien miesten käsissä.
Lue koko maailma: Libanon
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti