AFTERMATH – AVIOLIITOSTA JA AVIOEROSTA

RACHEL CUSK : 

AFTERMATH – ON MARRIAGE AND SEPARATION

160s.

Faber & Faber 2012

Rachel Cuskin ei-fiktiivinen tuotanto tuli minulle tutuksi vasta aiemmin tänä vuonna, kun S&S käänsi Cuskin Mykkäkoulu-esseekokoelman. Siinä missä Mykkäkoulu on yhdistelmä siellä täällä julkaistuja tekstejä, on jokin aika sitten itselleni ostama Aftermath taas yhtenäisempi teos Cuskin oman avioeron jälkitiimoilta. Aftermath on kokoelma ajalta ennen Ääriviivat-trilogiaa, mutta siinä on selkeitä kaikuja myöhempään fiktiiviseen tuotantoon. Cusk käsittelee Aftermathissa omaa avioeroaan ja sen jälkivaikutuksia sekä häneen että elämään naisena. Cuskin hienovarainen, tarkkaileva ja sivusta katsova tyyli on vahva, mutta myöhempään tuotantoon nähden hänen omat kokemuksensa ja ristiriitaisetkin ajatukset ovat näissä esseissä vahvemmin läsnä. Tyylilleen uskollisesti Cusk kuitenkin jälleen yhdistää henkilökohtaisen institutionaaliseen, ja käsittelee omaa avioeroaan yhtäältä itsensä mutta toisaalta myös laajemmin naiseuden kautta.

Kokoelman avaus- ja nimikkoessee, Mykkäkoulu-kokoelmassakin suomeksi julkaistu Aftermath (suom. Jälkivaikutus) on toisellakin lukukerralla hieno ja oivaltava teksti äitiydestä, vanhemmuudesta ja feminismistä – sekä siitä, miten kaiken tuonkin jälkeen Cusk kokee oikeudekseen sanoa eron aikana, että lapset ovat kokonaan hänen, äidin omaisuutta. Kun Cuskin kumppani on aiemmin ollut kotona lasten kanssa kirjailijan itsensä tehdessä uraa, voi tilanteen nähdä feministisenä, mutta kääntääkö äidin vaade omiin lapsiinsa kaiken päälaelleen? Kenen lapset ylipäätään ovat? Ja miten feminismi toteutuu, kun heteropariskunta hankkii lapsia, kun äiti työskentelee ja isä jää kotiin, parhaimmillaankin vain "auttelemaan"? Cusk esittää, että siinä missä idealistisella tasolla tasa-arvoinen parisuhde jakaisi kaiken puoliksi, vanhemmuudessa jopa feminiinisyyden että maskuliinisuuden, todellisuudessa työskentelevä äiti joutuu olemaan molempia, eli yhteensä kaksi, kun taas kotona oleva mies on molempia vain puoliksi. Yhteiskunnassa, jossa maskuliiniset arvot jyräävät, lie aiheellista kysyä, onko naisen pääsy niin sanotusti miehiselle alueelle tasa-arvoa laisinkaan, jos mies naiselliseksi mielletyllä alueella joutuu edelleen jollain tapaa alentamaan itsensä? 

"The stay-at-home mun often describes herself as lucky: that's her pitch, her line, should anyone – a working mother for instance – care to enquire. We're so lucky that James's salary means I don't have to work, she'll say, as though she'd took a huge punt on a single horse and found that she'd backed a winner. You don't catch a man saying he feels lucky to be able to go to the office every day."

Muutamia vuosia sitten Itä-Suomen yliopiston sukupuolentutkimuksen johdantokurssilla esitettiin ajatus, ettei hegemonista feminiinisyyttä ole olemassakaan. Ymmärrän väitteen pohjan; patriarkaalisen yhteiskunnan lähes jokaikistä soppea hallitsee miehinen ylivalta, jolloin naiseus ei juurikaan löydä paikkaa, jossa se ottaisi miehisyydestä niskalenkin. Hegemonisen feminiinisyyden olemassaolon sivuuttava tutkimus jättää huomiotta kuitenkin yhden osa-alueen, jossa nainen hallitsee, joskin miehisen vallan sisällä, myös yhteiskunnallisesti kaikkea; ja se paikka on äitiys. 

Missä on (epäsuhtaista) valtaa, siellä on tiukka järjestelmä kyseisen valta-aseman ylläpitämiseen. Valta on yhteiskunnassa aina joillain keinon kautta saavutettua, mutta siitä luopuminen edes tasa-arvon nimissä ei lähtökohtaisesti puhuttele vallan hallitsijaa. Kuten jo aiemmin kirjoitin, valta ei katso sukupuolta, se katsoo saavutettuja etuja, joiden jakaminen nähdään aina omista oikeuksista luopumisena. Ja kuten Cusk itsensä arvostelulle alttiiksi laittaen esittää, nainen voi kokea omistajuutta lapsiinsa myös miehensä kustannuksella. Ja vaikka Cusk miten pyörittelee ajatusta, perusteet ontuvat aina, niin kuin niillä on tapana, kun yritetään perustella epäsuhtaisuutta suhteellisuudeksi; esimerkiksi voitaneen ottaa vaikkapa ainainen rahakysymys. Suurituloisempi puoliso (usein mies) jää todennäköisemmin töihin, kun pienemmän tuloluokan puoliso (usein nainen) jää kotiin. Rahaa käytetään kaksoistasolla: ensinnäkin kotiäidistä ajatus, että he menisivät töihin, on vain rahan ajattelemista, ja niin kylmää, ettei sellaisesta edes keskustella, laittaa nyt raha lapsen edelle! Ja silti tismalleen sama peruste, eli siis suurempi rahamäärä, on kuitenkin legitiimi kun isä on se joka työskentelee, mikä johtaa taas toiseen tasoon: naisten kotonaolon seurauksena naisten palkat ja urat laahaavat usein miesten palkkoja ja uria jäljessä, joten lopputuloksena suurempituloinen mies jää töihin, koska se kannattaa. Eli käytännössä: syy naisten pienemmälle palkalle on heidän kotona olossaan, joten he jäävät kotiin, koska saavat pienempää palkkaa. Tämä jos mikä on varsinainen kehäpäätelmä, mutta koska se keskittyy maskuliinisten ja feminiinisten piirteiden vastakkainasetteluun, sen omaa paradoksaalisuutta ei edes nähdä.

Ja onhan se tietyllä tapaa ymmärrettävää; kotiin jääminen pitää perustella, oman elämän tauolle laittamiselle täytyy saada vastinetta, joten rahasta maalataan kylmä, maskuliininen peikko, ja taas kotonaolosta sekä hoivasta lämmin, feminiininen turvapaikka, jota ei olla valmiita edes luovuttamaan isille, vaikka todellisuudessa lapset ovat kai yhtä paljon hänen kuin äidinkin. Myyttinen äitiys, Cuskin myöhemmässä esseessä The Razor's Edge esiinottama neitsytmariamainen pyhä äiti ja pyhä lapsi -käsitys, nostetaan sellaisiin ulottuvuuksiin, joissa oma ylivalta lapseen nähden on turvattu, ja äitiys paikka, johon miehellä ei ole asiaa. Kuin Joosef pyhästä hengestä siinneen morsiammensa äärellä, myös nykymies uhrautuu pyhän äiti-lapsen tarpeiden edessä, työskentelee ja antaa oman osansa hoivasta ja tunnetyöstä naiselle, koska myyttien ja tarinoiden avulla rakennettu äitiys nyt vain on jotain, joka sikisee munasarjoista kuin pyhä henki konsanaan. 

Eikä pyhyyttä voi luovuttaa eteenpäin, siitä taistellaan jopa itsensä kustannuksella. Tässä kohti palataan ajatukseen hegemonisen feminiinisyyden olemassaolon mahdollisuudesta; kun ylläpidetty rakennelma ajaa koko sukupuolta (taloudellisesti) alempaan asemaan, voidaan naisellisen vallan ylivoima toki kyseenalaistaa. Mutta: tehdäkseen niin, on myönnettävä että taloudellinen pärjääminen (ja se raha) on siis myös ylivallan mittari; ja tätä ajatusta kritisoi myös Cusk. Kuten jo todettua, tasa-arvo ei voi olla vain ja ainoastaan sitä, että naisen pääsy maskuliinisena pidettyyn maailmaan mahdollistuu, vaan sen on oltava sitä, että miehen astuminen feminiinisenä pidettyyn maailmaan ei ole enää itsensä alentamista, auttelua. Ja kyllä, naisten osuus tämän normin purkamiseen on aivan yhtä suuri kuin miesten. Hoivan omiminen vain naistyypilliseksi toiminnaksi on purettava, jotta sen jakaminen tasavertaisesti on ylipäätään mahdollista. Niin kauan kun feministitkin haaveilevat hoivan ulkoistamisesta, radikaaleimmat jopa naiskehojen ulkopuolelle, pelaamme vain patriarkaatin ja tuottavaa työtä ihannoivan yhteiskuntamallin pussiin.

x

Cusk kirjoittaa toki paljon muustakin kuin vanhemmuudesta ja äitiydestä, teoksen nimenkin mukaisesti eniten avioliitosta ja avioerosta. Moni asia kuitenkin kilpistyy sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja esimerkiksi avioliittoinstituution ja monogamisten suhteiden hegemonisuuteen. Yhdyn Cuskin huomioon siitä, että yhteiskunnassa nainen on usein kaikkein vapain juuri avioeron jälkeen; kun yhteiskunnallisesti hyväksytty valta-astelma on purettu ja nainen on olemassa ainoastaan suhteessa itseensä (ja mahdollisiin lapsiinsa). Monille naisille se on paikka, jossa on vaikea olla, minkä takia yksi jos toinenkin hakeutuu pian uuteen suhteeseen, mutta toisaalta se voi olla myös tila, jossa oma minuus rakennetaan uudelleen. Esseessään XYZ Cusk kuitenkin pyörittelee ajatusta siitä, onko vapaus aina vain väliaikaista, ja kaipuu miehisen auktoriteetin alle uuden suhteen muodossa paikka, johon jokainen jossain vaiheessa lopulta taas hakeutuu. Tämä johtaa kuitenkin varsin laajaan kysymykseen: samaan tapaan kuin heterovanhemmuudessa on vaikea löytää täydellistä tasavertaisuutta, on oleellista pohtia onko heterosuhteissa edes mahdollista koskaan saavuttaa tasa-arvoa? Ja jos on, mitä kaikkea siitä tieltä tuleekaan purkaa?

Moniulotteinen, eheä ja kirkas tekstikokoelma herättää ajatuksia, ja tästä ammentaisi vielä monta muutakin keskustelua. En edes ehtinyt vielä mainita Cuskin upeaa tapaa yhdistää niin kreikkalaista mytologiaa kuin raamatun kertomuksia, itsensä pienentämistä aina painon tarkkailusta puolensa pitämiseen, sivullisuuden ja vääränlaisuuden kokemuksista nyt puhumattakaan. Kuten muussakin tuotannossaan, Cusk onnistuu mahduttamaan pieneen määrään valtavan kirjon tunteita, ajatuksia ja näkökulmia pitäen silti kokonaisuuden koherenttina. Nykykirjallisuutta parhaimmillaan, toivottavasti myös tämä esseekokoelma suomennetaan pian.

Helmet-haaste 2023: 40. Kirjassa hylätään jotain