IHMISIÄ JA VIRTAHEPOJA KESÄYÖSSÄ – EMMI-LIIA SJÖHOLM : VIRTAHEVOT

EMMI-LIIA SJÖHOLM : VIRTAHEVOT

3h34min // 255s.

Kosmos 2022

Kuunneltu äänikirjana, rooleissa Samuli Niittymäki & Pihla Viitala

Emmi-Liia Sjöholmin esikoinen, Paperilla toinen on tuntunut jakavan lukijakuntaa runsaastikin viime vuosien aikana. Itse rakastin kyseistä teosta, se oli villin intimiimi, rehellinen, avoin ja kipeä kuvaus naisen elämästä, naiseudesta, elämästä ylipäätään. Abortista, huonosta seksistä, avioliitosta, nähdyksitulemisen tarpeesta. Kirjan ympärillä kävi ajalle tyypillinen samastumiskeskustelu yllättävänkin kiivaana: tuntui, että siitä pidettiin, jos samastuttiin, vihattiin, jos ei. Mutta ei kai hyvään kirjallisuuteen tarvitse aina hahmoja, jotka ovat kuin itse? Eikä kirjallisuus ole maailma eri tavoin ajattelevienkin maailmaan, kokemuksiin ja ristiriitoihin? Helppo toki sanoa, kun olen itse yksi niistä samastujista. Mutta ihmisen kuvaus kipeimmillään ja paljaimmillaan on taito, josta soisi kiitosta tulevan myös toisestakin suunnasta, edes silloin tällöin.

Ihmisten kipeiden pisteiden kuvaamisessa onnistuu Sjöholm myös toisinkoisessaan, ensisijaisesti äänikirjaksi tarkoitutetussa dialogiromaanissa Virtahevot. Kaksi ihmistä kohtaa toisensa kesäyössä, toinen kysyy toiselta pussaillaanko, ja toinen kieltäytyy nauraen. Alkuasetelmasta käynnistyy yli kolmetuntinen keskustelu, polveileva, keveä ja syvä. Ja jotenkin niin herkällä tavalla aito ja viiltävä, että tätä kuunnellessä toivoin ihan äärimmäisen paljon olevani tässä mukana, muutakin kuin kuuntelijana. Ja lopulta olinkin. Elin yhtäkkiä maagisen kauniin kohtaamisen pimenevässä kesäillassa, keskellä maaliskuuta.

Virtahevot on kipeän kaunis tutkielma ihmissuhteista, normeista, niistä poikkeamisesta. Se on tarinoita virtahepojen seksistä, lapsista ja lapsettomuudesta, eroista ja eroamattomuudesta. Kaksi toisistaan hyvin poikkeavaa henkilöä, Touko ja Eevis risteävät toistensa elämissä hyvin omalaatuisissa kohdissa, sellaisissa, joita ei voi ennalta kirjoittaa. Ja tässä ehdottomasti on Sjöholmin suurin taito tämän dialogiromaanin kohdalla: se todella kuulostaa siltä, kuin tätä ei olisi ennalta kirjoitettu. Samuli Niittymäki ja Pihla Viitala tekevät äänirooleissaan niin loistavan upeaa työtä, että tämän äänikirjan parissa unohtaa tasaiseen tahtiin kuuntelevansa fiktiivistä tarinaa, fiktiivisistä ihmisistä. Touko ja Eevis ovat niin kokonaisia, rosoisia, eksyneitä ja etsiviä kuin kuka tahansa oman elämäni ystävistä, kuin kuka tahansa juuri tässä ajassa suhde- ja elämäkipuiluja kolme-, neljäkymppisenä pyörittävä. Ehkä hieman joo tällaisesta Kallio-Vallila-kuplasta elävänä taas erityisen samastuttavaa, mutta on se enemmänkin. 

Virtahepojen kuuntelu oli kuin olisi kuunnellut elokuvan, aistinut kesäillan kaikkine aisteineen. Etenkin alkupuoliskolla dialogi oli hersyvän poukkoilevaa ja hakevaa, luonnollista ja eloisaa. Loppua kohden se vakavoitui, ja muuttui ehkä aavistuksen verran enemmän kirjoitetunoloiseksi, sellaiset luonnolliset poukkoilut vähenivät, mutta toisaalta aiheetkin syvenivät, kyllähän silloin keskustelijatkin ovat eri intensiteetillä mukana. Kepeä, kaunis ja äärimmäisen lempeä kuuntelukokemus. Suosittelen ehdottomasti kaikille, näennäistä keveyttä kaipaaville, eskapismin ystäville, suhdenormien rakastajille ja niitä haastaville. Tämä oli yksinkertaisesti aivan ihana.

Helmet-haaste 2022: 3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana