TOVE DITLEVSEN : LAPSUUS
142s.
S&S 2021
Alkuteos: Barndom // 1967
Suomennos: Katriina Huttunen
Saatu arvostelukappaleena
Tove Ditlevsen on suomenkielisen Wikipedian mukaan tanskalainen kirjailija, joka on saanut kirjallisuuspalkinnon, ollut kolmesti naimisissa ja tehnyt itsemurhan. Ja siinäpä se. Uskaliaasti väittäisin, että jos kyseessä olisi mieheksi luettava kirjailja, Wikipedia-sivu olisi a.) pidempi, b.) keskittyisi vahvemmin kirjailijan tuotantoon avioliittojen sijaan sekä c.) tunnustaisi laajemmin kirjailijan aseman pohjoismaisen kirjallisuuden klassikkokaanonissa.
Niin tai näin, nyt tuotteliasta ja kotimaassaan rakastettua Ditlevseniä on viimein käännetty myös suomeksi. 1970-luvun taitteessa ilmestynyt Kööpenhamina-trilogia on kaiketi Ditlevsenin pääteoksia, ja ainakin Tanskassa kovasti arvostettu klassikkoteos. 54 vuotta myöhemmin kustantamo S&S sekä kääntäjä Katriina Huttunen ovat tehneet viimein hienon kulttuuriteon, ja julkaisseet ensimmäisen osan. Varsin ihastuneen vastaanoton se ainakin kirjoihin keskittyvässä bookstagramissa on onneksi saanutkin. Eikä suotta.
Lapsuus on nimensämukaisesti Ditlevsenin oman lapsuuden aikaiseen Kööpenhaminaan sijoittuva omaelämäkerrallinen pienoisromaani fiksusta tytöstä, jonka maailma näkee aikansa mukaisesti yksinkertaisena, outona ja aivan vääränlaisista asioista haaveilevana hempukkana. Politiikka, runous ja yhteiskunnallinen keskustelu ei kuulu Tovelle, mutta muutamaa vuotta vanhemmalle Edvin-veljelle kylläkin. Köyhä perhe työläiskaupunginosassa elää omaa aikaansa, ja moraalikasvatuksen kaksoistrandardit loistavat Ditlevsenin rivien välistä kilometrien päähän.
Ditlevesinin kerronta on lakonisen toteavaa, ja silti jotenkin äärimmäisen verevää, eloisaa ja moninaista. Ditlevsen näyttää yhteiskunnallisiakin asioita upeasti lapsikatseen kautta, paljastaa jättämällä sanomatta, luo aikalaiskuvaa terävillä piirroilla. Autofiktiivisen romaanin päähenkilö näkee ja kuulee asioita, joita aikuiset eivät edes huomaa, ja näkökulma valinta tuntuu äärimmäisen toimivalta. Lapsuus etenee alle kouluikäisen Toven elämän mukaan aina rippikouluun saakka, ja jättää voimakkaan odotuksen kahta seuraavaa osaa kohtaan.
Jollain tapaa tästä trilogian aloitusosasta tulee mieleen myös kovin rakastettu Elena Ferranten Napoli-sarja, pohjoismaisena versiona muutama vuosikymmen aiemmin vain. Samaan tapaan kuin Ferrante, myös Ditlevsen kuvaa luokka- ja sukupuolieroja, perhesuhteita, köyhyyttä, katuelämää, naisen asemaa ja mahdottomuutta kouluttautua tiettyä astetta pidemmälle. Ditlevsenin teksti on kuitenkin tiiviimpää, keskittyneempää, ja vaikka se kuvaa upeasti työläiskorttelien eloa myös laajemmassa mittakaavassa, keskittyy se siihen paremmin yhden hahmon kautta siinä missä Ferrante pomppii enemmän perheestä toiseen. Ja se tiiviys toimii: vaikka Ditlevsenin romaanissa on vain murto-osa sivuja Napoli-sarjan aloitusteokseen verraten, maalautuu sitä kautta vähintäänkin yhtä vahva maailma ja ajankuva. Ellei paikoin jopa voimakkaampikin.
Lapsuus on yksi voimakkaimpia kaunokirjallisia teoksia, joita olen pitkään aikaan lukenut. Enkä todella malta odottaa, että trilogian seuraavatkin osat jo suomennettaisiin. Suuri, lämmin suositus tälle kirjalle.
Helmet-haaste 2021: 20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen
Nyt innostuin! Todella hienoa, että tämä trilogia nyt suomennetaan. Outoa, ettei naapurimaan kirjallisuutta suomenneta sen enempää. Ei paljon tule mieleen tanskalaisia kirjoja, Peter Hoegia lukuun ottamatta.
VastaaPoistaTanskalainen kirjallisuus on kieltämättä jäänyt itsellekin vieraammaksi. Tämä oli upea!
Poista