KAIKKI MENEE PÄIN H*LVETTIÄ

MARK MANSON : KAIKKI MENEE PÄIN H*LVETTIÄ –

 NURINKURINEN KIRJA TOIVOSTA

338s.

Atena 2019

Alkuteos: Everything is F*cked

Suomennos: Aura Nurmi

Kuunneltu pääosin äänikirjana

Tämän vuoden self-help-buumini käynnistyi alkuvuoden puolella, kun kuuntelin äänikirjana Mark Mansonin Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan -teoksen. En koskaan saanut kirjoiteltua siitä tänne kirjablogiin asti, instagramin puolellekin vain muutaman sanasen joitain kuukausia kuuntelukokemuksen jälkeen. Manson on ongelmallinen, eikä se todella kestä feminististä luentaa, sen tiedän kyllä. Ja kun samaan syssyyn lisää itseapukirjallisuuden ongelmallisuuden, sokeuden rakenteille ja keskiluokkaiselta keskiluokkaiselle huutelun siitä, miten itse ongelmansa valitsemalla voi niistä myös eheytyä, ollaan aika kaukaisilla vesillä siitä, mitä normaalisti luen ja erityisesti miksi.

Mutta jostain kummasta, tai sitten lähinnä erityisen henkilökohtaisesta syystä minä olen kuitenkin omalla tapaa pitänyt näistä Mansonin kirjoista. Joskus tekee ihan hyvää huomata, että oman etuoikeutetun elämänsä keskellä sitä unohtuu sellaisiin ajatussyövereihin, jotka oikeastaan vain ruokkivat omaa egoististista käsitystä siitä, että juuri minulla menee vähän keskivertoa kurjemmin. Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan -kirjan oivallisin muistutus minulle olikin ehkä juuri se niin sanotusti "parempiin" ongelmiin ajatusten suuntaaminen, sekä muistutus siitä, että sekä ajatukset siitä, että on itse joko himpun muita parempi tai valtavasti kaikkia muita huonompi, on oikeastaan samaa kauraa: varsin paradoksaalista harhaa siitä, että juuri minun paremmuus/huonommuus on jotenkin koko lähipiirini elämän keskiössä. Pienisuuri ajatus, jonka keksimisen kunnia tuskin menee Mansonille, mutta varsin pätevänoloista lähteistöä hän kyllä kirjassaan käyttää.

Tässä H*lvetti-kirjassa sitten laajennetaan yksilön egosta hieman kauemmas, lähinnä tuntevien ja ajattelevien aivojen maailmaan sekä siihen Mansonin mukaan harhaiseen käsitykseen, jossa toivo paremmasta kuljettaa ihmistä eteenpäin. Lisäksi Manson pureutuu esimerkiksi vapauden käsitteen kompleksisuuteen, sekä painelee hyvinkin tarkoituksellisesti "internetissä loukkaantujien" provokaationappuloita pitkin koko kirjan muistuttaen, että on myös etuoikeus istua ja pahoittaa mielensä internetsissä.

Mansonin tyyli on tarkoituksellisen muka-ronski, kiroileva, räävitön ja todellakin provokatiivinen. Tavallaan se tekee kirjan vaikeaksi kritisoida: Manson kun nostaa jo valmiiksi itsensä esimerkiksi feministisen kritiikin yläpuolelle ärsyttämällä tällaisen luennan kautta lähestyvää lukijaa tahallaan, ja jos johonkin hänen sanomiseensa puuttuisi, hän olisi jo valmiiksi teoksessaan nauranut tämän huomion pois mielensäpahoittamisargumentin kautta. On toki totta, että ihan kaikkeen sitä ei nykyäänkään tarvitisisi niin hanakasti aina reagoida – ja usein reaktiivisuutemme hyvissäkin asioissa suuntautuu jollain tapaa sinne, missä se ei varsinaisesti yhteiskunnallisia rakenteita kehitä, mutta tämä kirjan asetelma tekee kieltämättä koko Mansonista edelleen vielä aiempaa teosta ongelmallisemman. Hän kun tavallaan sekä kutsuu suuttumaan että kritisoi muita siitä ilman minkäänlaista itsekritiikkiä, ja se on harmi. Ilman kykeneväisyyttä oman toiminnan tarkasteluun myös muihin kohdistuvasta piikittelystä tulee vain turhaa ja ärsyttävää. Ja siihen kuoppaan Manson kyllä itsensä viimeistään tässä H*lvetti-hommelissa kaivaa.

Mutta jos hetken nyt ummistaa tältä silmänsä, ja katsoo kirjailijan tyylin yli, löytyy teoksesta muutama ihan mielenkiintoinenkin ajatus. Toki taas myönnettäköön, että niistä parhaat ovat oikeastaan Newtonin, Nietzschen ja Immanuel Kantin ajatuksia nykykäytäntöön sovellettuina, mutta ihan hyvin esiteltyinä kuitenkin. Lisäksi haurauden ja anti-haurauden käsittely kiinnosti, olkoonkin että tähän voisi taas laittaa disclaimerin keskiluokkaisesta ja liberalistisesta yksilöpsykologia hutusta, joka jättää rakenteet huomiotta, mutta silti. Kivun ja kärsimyksen tukahduttaminen kun on ollut pitkään itseapuoppaiden trendi, ja sosiaalista mediaakin vaivaa hyvin toksinen pakkopositiivisuuden kierre, missä vaikeita asioita vältellään sen sijaan, että ne aidosti otettaisiin mukaan elämän monimuotoiseen kokemuskenttään. Ja sitähän Manson tällä(kin) teoksellaan erityisesti kritisoi, onnen tavoittelun ja positive vibez only -ajattelun leviämistä ja kehittymistä. Kaikki tosiaan menee päin helvettiä, ja sen systemaattinen kieltäminen vain pahentaa kaikkea. Nykymaailma on ulkokultainen ja ihmisen arvoa mitataan ulkoisilla asioilla, ja se on ongelma. En tosin muista, oliko tämä tämän kirjan vai P*skaakaan-teoksen sanoma, mutta anyways. Oikeanlaiset arvot johdattavat kohti oikeanlaista oloa, sanoo Manson kyllä näissä molemmissa. 

Mutta juuh. Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan oli minulle tärkeä kirja, ja se herätteli hetkellisesti hieman horroksesta. Tämä toinen taas vähän jo alkoi väsyttää, ja pakko myös myöntää, että sen parhaimmisto tosiaan oli muiden ajatusten tai tutkimusten esittelyä, ja etenkin loppuosan Mansonin omat ajatukset olivat lähinnä hoopoja. Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin varsin mielenkiintoinen, siitäkin huolimatta, että itselläni meni sellaiset kuusi kuukautta saada tämä alusta loppuun. Goodreadsissa taisin antaa tälle kaksi tähteä, mutta on silläkin paikkansa tämän näemmä self helpin teemavuodeksi muodostuneen lukemistoni keskellä. Hyviä yksittäisiä ajatuksia ison ärsyttävän provosoivan meiningin keskellä. Ja pisteet siitä, että selvisin itse loppuun asti ilman suurempaa reaktiivisuutta. Joskus sentään näinkin päin.

"Kaikki mikä on mielen käsitteistettävissä on lähtökohtaisesti epätäydellistä ja rajallista ja siksi tuhoisaa, jos sitä palvotaan varauksetta. Älä toivo olevasi onnellisempi. Älä toivo vähempää kärsimystä. Älä toivo kasvavasi ihmisenä. Älä toivo pääseväsi vioistasi.

Toivo nykyisyyttä. Toivo loputtomia mahdollisuuksia ja pakottavia välttämättömyyksiä, joita jokainen hetki pitää sisällään. Toivo vapauden mukanaan tuomaa kipua. Toivo onnellisuuden synnyttämää kipua. Toivo tietämättömyydestä kumpuavaa viisautta. Toivo antautumisen synnyttämää voimaa. Ja sitten toimi, kaikista näistä asioista huolimatta."