SUUNTANA MERKITYKSELLINEN ELÄMÄ

FRANK MARTELA : 

ELÄMÄN TARKOITUS – SUUNTANA MERKITYKSELLINEN ELÄMÄ

192s.

Gummerus 2020

Kuunneltu äänikirjana

Lukija: Aarne Linden

Elämän merkityksellisyys sekä jonkinlainen meta-self-help-kirjallisuus on ehdottomasti ollut itselläni tämän vuoden jonkinlainen lukuteema. Lasken tähän niin tähtitieteestä kuin ihmiskunnan historiastakin kertovan kirjallisuuden, mutta myös anti-itseapukirjan Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan sekä jo selvemmin genreen kuuluvan Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsyneen. Kun läheinen ystäväni kertoi kuuntelevansa Martelan uusinta elämän tarkoituksesta kertovaa kirjaa, nappasin sen kuulokkeisiin itsekin myyränharmaan marraskuun iloksi.

Kuulun ehdottomasti siihen kategoriaan, jolle elämän merkityksellisyys syntyy siitä kosmisesta merkityksettömyydestä ja ihmisen pienuudesta, tähtipölymeiningistä ja kaiken sattumanvaraisuudesta. Omaa elämääni helpottaa tietää, että mikään, siis kerta kaikkiaan yhtään mikään, ei ole pysyvää, lopullista eikä siten myöskään automaattisesti kohtalokasta, ja toisaalta mittakaava-ajattelu laittaa viimeistään oman pääni aisoihin muistuttaen miten ohikiitävää kaikki tämä oma räveltäminen täällä on. Tällä en missään nimessä tarkoita kuitenkaan sitä hedonistisliberalistista ajatusta, että koska kerranhan täällä vaan eletään, kaiken saa laittaa itsekeskeisesti niin sanotusti ranttaliksi muiden ihmisten kustannuksella. Ehei, se, että olemme täällä vain mitättömän pienen silmänräpäyksen vastuuttaa meitä myös omasta näkökulmastani käyttämään tuon ajan hyvin. Hyvin niin itselle mutta ennen kaikkea kaikille niille muille, joiden kanssa tämän kosmisen pikkuhetken jaamme. 

Ja oi kyllä. Kaikenlainen filosofinen pohdinta sekä elämän tarkoituksesta (eli tarkoituksettomuudesta) ja merkityksellisyydestä kiehtoo minua valtavasti. Niin henkilökohtaisella kuin rakenteellisemmalla tasolla. Mutta koska jälkimmäistä teen jollain tapaa työkseni, puhun siitä päivittäin ja yritän viimeiseen asti saada myös ihmiset ympärilläni huomaamaan oman toiminnan reflektoinnin merkityksen suhteessa esimerkiksi erityisinä pidettyihin lapsukaisiimme, keskityn nyt enemmän henkilökohtaiseen tasoon. Tai no, en tiedä vielä. Mutta tästä kirjasta minä kyllä pidin.

Martela hahmottelee kirjan alkupuoliskon verran erityisesti elämän tarkoituksen kysymystä historiallisfilosofisena ajatuksena, ja tässä kohti filosofiaa ja osittain psykologisiakin tutkimuksia on kansantajuistettu varsin ihailtavalla tavalla. Tietenkin tässä voitaisiin taas ottaa mukaan se näkökulma, että näistä tutkimustuloksista soisi välillä kuultaa hieman enemmän yksilöpsykologian lisäksi myös sosiaalipsykologisetkin näkökulmat läpi, mutta yksilökeskeisessä maailmassa ajattelu jopa elämän tarkoituksesta on toki yksilökeskeistä. Martelan tekstissä tiede kohtaa kuitenkin hienosti käytännön ajattelun, ja sinällään onnistuu self help -henkiseksi kirjaksi purkamaan varsin eksistentiaalisiakin kysymyksiä lopulta pieniksi menettämättä niiden merkityksellisyyttä. Tulos tai ulos -keskeisessä yhteiskunnassa kun tuntuu välillä jopa vallankumouksellisen raikkaalta, että joku kertoo ääneen, miten merkityksellisyyden tunne voi syntyä vaikkapa oman kodin siistiksi saamisesta.

Loppupuolella Martela taas paneutuu enemmän siihen, mihin lopputuloksiin hän on itse niin muun kirjallisuuden kuin oman tutkimuksensa perusteella tullut: merkityksellisyyden kokemukseen ja ennen kaikkea siihen, ettei täyttä merkityksellisyyttä koskaan koeta tyhjiössä, vaan aina osana suurempaa ihmisryhmää, omaa sosiaalista ympäristöä. Martelan perustarpeisiin mukaan nostama hyvän tekemisen tarve on myös raikas tuulahdus jatkuvaan individualistisempaan tapaan hahmottaa ihmiseläintä, ja siitä johdetut jatkoajatukset toivatkin ainakin itselleni varsin vahvasti, no, merkityksellisyyden tunnetta. Ihmisen minuus ei ole olemassa tyhjiössä, joten kaikenlainen itsensä kehittäminen ja elämän näkeminen henkilökohtaisena projektina ei sitä myöskään ole. Tätä näkökulmaa soisi enemmän myös käsiteltävän, sillä kaikenlainen voimauttaminen, autonomian yhteisöllinen vahvistaminen sekä muiden ihmisten merkityksellisyyden kokemisen mahdollistaminen se vasta avain johonkin suurempaan onkin. Se on sitä henkilökohtaisella tasolla altruismin kautta, mutta ennen kaikkea se on valta-asetelmien näkyväksi tekemistä tavoilla, joilla sitä ei ole tavattu hahmottaa. Omalla alallani varhaiskasvatuksessa toki puhutaan välillä kyllästymiseenkin asti osallistamisesta, mutta mitä sillä aidosti tarkoitetaan, jos lapsen oikeutta autonomiaan ei aidosti mahdollisteta jokapäiväisessä arjessa? 

Martela auttaa parhaimmillaan reflektoimaan omaa elämää ja siihen liittyviä arvoja niin, että tuo oma ajatusketju johtaa merkityksellisyyden huomaamiseen oman (keskiluokkaisenko?) elämäni sisällä. Jälleen kerran kyse on kuitenkin Kolun kirjan tapaan mielialakirjasta, teoksesta joka osuu, kun sen lukee/kuuntelee oikealla hetkellä. Minua auttoi ehdottomasti se, että luin tämän rinnalla koko ajan myös Veikka Lahtisen & Pontus Purokurun Mikä liberalismia vaivaa? -teosta, sillä siinä itseapu on kerrankin rakenteellisella tasolla. Hassua sinänsä, mutta koska näistä muodostuu minulle päässä jonkinlainen toisiaan lävistävä kokonaisuus, Martela saa ehkä osakseen vähän vähemmän kritiikkiä kuin jossain toisessa hetkessä. Kirja-arvion kannalta ehkä hieman ongelmallista juu, mutta subjektiivisen lukukokemuksen kanssa ei niinkään. Sillä niinhän elämä etenee, sitä tulee otettua paloja sieltä ja täältä ja soviteltua niitä parhaansa mukaan yhteen omien näkemystensä kanssa. Parhaassa tapauksessa se rikastuttaa, tuo lisää monimuotoisuutta ja muistuttaa, ettei maailma etene mustavalkoisuuksissa vaan erityisesti jonkinlaisissa sisäisissä ristiriitaisuuksissa, jotka ihmismieli on vain opetellut sovittamaan keskenään toimeen tuleviksi. Se, että yksilökeskeisen ja luokkatiedottomuuden ongelmat ovat olemassa, ei yksilötasolla tee oman hyvän olon vaalimisen tärkeydestä yhtään vähempää totta. (Syväliberalismia much?)

"Jonakin päivänä elämä loppuu. Kaikkina muina päivinä se ei lopu."

Helmet-haaste 2020: 2. Iloinen kirja