REBECCA SOLNIT : EKSYMISEN KENTTÄOPAS

REBECCA SOLNIT : EKSYMISEN KENTTÄOPAS

254s.

S&S 2020

Alkuteos: A Field Guide to Getting Lost // 2005

Suomennos: Pauliina Vanhatalo

Saatu arvostelukappaleena

Eksymisen kenttäopas on ehkä kaunein kirjan nimi, jonka ihan hetkeen muistan kuulleeni. Kaunis se on alkukielelläkin, A Field Guide to Getting Lost, mutta erityisen onnistunut suomennettuna. Ihan jo siksikin tulin tarttuneeksi tähän saman tien kun kirja yllätyksenä kustantajalta minulle arvostelukappaleena saapui, vaikka en ehkä edellisen Solnit-lukukokemukseni jälkeen kovin korkeita tältä odottanutkaan.

Eksymisen kenttäopas on esseekokoelma eksymisestä, matkoista, Yhdysvalloista, taiteesta ja kulttuuriista. Se on autiomaa, jossa kilpikonnat horrostavat talven yli, vuoristomaisema, jonka taivaan sinestä ei saa koskaan kiinni, sillä se kulkee aina kauemmas, otti miten monta askelmaa sitä kohden tahansa. Se on myös valokuvalaatikko, se samainen, jota Solnit tätinsä kanssa selaili, jonka kautta selvitti oman perheensä taustoja ja tarinoita. Se on eksymistä tuttuun ja toisaalta löytämistä vieraassa. Se on täynnä kauniita ja herkkiä viittauksia, tarinoita sinisyydestä ja kahdesta nuolenpäästä. Solnit on taitava kuvaamaan tunteita, mutta erityisesti luontoa, sitä miten hän itse havainnoi sen liikkeitä. Eksymisen kenttäopas on muistelmamainen ja henkilökohtainen, ja silti toisaalta se kurottaa kohti maantiedettä, tutkimusmatkailua ja kulttuuriantropologiaa, onnistuen parhaimmillaan olemaan yhteiskunnallinen yksityisyytensä kautta.

"Kuvittelimme 1980-luvulla maailmanloppua, koska se oli helpompi hahmottaa kuin ne oudot ja monimutkaiset rahan, vallan ja teknologian tuomat tulevaisuudet, joiden sokkeloista on vaikea päästä ulos. Samaan tapaan teini-ikäiset ajattelevat kuolevansa nuorina, koska ihmisen on helpompi kuvitella itsensä kuolleena kuin sinä ihmisenä, joksi valinnat ja aikuisuuden taakat saattavat hänet muuttaa."

Jotain hurjan heleää ja intiimiä tässä kokoelmassa oli, ja niissä kohdissa oli. Solnit on ehdottomasti parhaimmillaan kertoessaan omista kokemuksistaan, tunteistaan, hetkistään, havainnoista, jotka koskevat luontoa, maailmaa tai ihmisluonnetta yleensä. Solnitin yksittäiset lauseet ja huomiot ovat niin hienoja ja jollain henkilökohtaisella tasolla ihania, että jos ne kantaisivat yhtään pidemmälle, rakastaisin näitä tekstejä kuuhun ja takaisin – enkä siis sitten osaisi kirjoittaa tästäkään kirjasta sen paremmin kuin edellisestä lukemastani Antti Holmasta, sillä kirjan hienous sokaisisi täysin ja leijuisin jossain onnen pilvessä muumien lailla vain itsekin. 

Mutta jollain kummalla, vähän määrittelemättömällä tavalla Solnit ei sitä kuitenkaan tee, hurmaa totaalisesti. En tiedä jääkö minulta siltoja huomaamatta tai viittauksia ymmärtämättä, mutta hienoimmatkin lauseet ja ajatusketjut hukkuvat vähän turhan irrallisiin tai toisaalta pitkälle vedettyihin kaikuihin, eivätkä pääse ihan täyteen potentiaaliinsa. Tämä sama irtonaisuus ja ajatusketjujen keskinäinen sitomattomuus häiritsi minua jo edellisessä lukemassani Solnitin esseekokoelmassa, Miehet selittävät minulle asioita. Solnit on eittämättä terävä, älykäs ja syvissä merkitysketjuissa, mutta jostain syystä ne eivät aivan välity lukijalle asti. Ajatukset jäävät joko hieman kesken, ne tarjotaan täysin irtonaisina tai poukkoilevina, tai sitten ne hukkuvat niin pitkiin ja polveileviin taidereferaatteihin, että ehdin jo unohtaa mikä se kantava teema välillä olikaan.

Kirjoitin tästä jo Goodreadsiin, että jostain syystä pidin tästä kokoelmasta silti paljon, mutta nyt muutama päivä lukukokemuksen jälkeen tuntuu, että pidin tämän kokoelman ideasta itseasiassa enemmän kuin itse kokoelmasta. Jotain viehättävää tästä kuitenkin jäi jäljelle, jaarittelu katosi ja kirkkaimmat kohdat sain merkittyä ylös. Luulen, että ne ehkä jopa kasvattavat ajan myötä tämän lukukokemuksen arvoa, ja uskallan pienistä epäilyistäni huolimatta siirtää tämänkin kirjan pysyvästi kirjakaappini lempihyllylle. Kauniisiin kohtiin tämän kanssa ainakin on helppo palata, kun ne on itselleen pienin muistilapuin ylös merkinnyt. Muu saa jäädä omaan arvoonsa, mutta kauneimmat lauseet ja ajatukset ovat erittäin tervetulleita jäämään.

Helmet-haaste 2020: 13. Kirjassa eksytään