TAYLOR JENKINS REID : DAISY JONES & THE SIX

TAYLOR JENKINS REID : DAISY JONES & THE SIX

♥ ♥ ♥ ( ♥ )

368s // 9h 4min

Ballantine Books 2019

I used to think soul mates were two of the same. I used to think I was supposed to look for somebody that was like me. I don't believe in soul mates anymore and I'm not looking for anything. But if I did believe in them, I'd believe your soul mate was somebody who had all the things you didn't, that needed all the things you had. Not somebody who's suffering from the same stuff you are.

Asioita, jotka saivat sydämeni lyömään nopeammin, 

kun kuuntelin Daisy Jonesia & the Sixiä

♥ Harva fiktiivinen tarina ylipäätään on lähiaikoina saanut sydäntäni lyömään nopeammin. Daisy Jones & the Six teki sen kuitenkin jo alkumetreillä, ja tämä kuuntelukokemus tuntui valtavalta ja kokonaisvaltaiselta alkumetreistä saakka. Joskus kaikki mitä tarvitsee, on jalat alta tempaava tarina, ja sen amerikkalaiset kirjailijat kyllä monin paikoin parhaimmillaan osaavat. Kirjoittaa kutkuttavaa viihdettä.

♥ Jenkins Reidin luomat hahmot kaikessa monitahoisuudessaan ja kompleksisuudessaan. Olkoonkin, että hahmonkirjoitustaito ei ihan yltänyt kaikkiin sivuhenkilöihin asti, ja etenkin Camillan hahmo oli raivostuttavan yksiulotteinen kaikessa hyveellisyydessään, mutta Daisy ja Bill. AH. Rakastin heitä. Kaikessa kliseisyydessään, rakastin heitä.

♥ Ajankuvaus ja tekstin visuaalisuus. Harva teksti herättää henkiin niin vahvaa visuaalista mielikuvaa kuin tämä. Kuvauspaikat, valokuvat, hahmot, miljööt heräsivät henkiin, ja luulen että nämä kohtaukset säilyvät mielessä vielä pitkään.

♥ Vahvat naishahmot, jotka eivät miesten toiveille kumartele. Vaikka tällanen feministisyys onkin usein kriittisempien lukijoiden mukaan liian pinnallista, oli tässä paljon hyvää, paljon vahvuutta, paljon voimauttavaa sanomaa. Nuoremmille lukijoille varmasti, etenkin. Nuorempia mietin lämmöllä myös tämän sex, drugs & rock and roll -narratiivin kohdalla, ehkä jo on olemassa uusi lukeva sukupolvi, jolle 70-luvun rock-maailma ei ole automaattisesti jo ylikerrottu?

♥ Full cast -lukijatiimi, jossa äänikirjassa jokaiselle hahmolle oli oma lukijansa. Se toimi taivaallisen hienosti. Toki paljon menee sen piikkiin, että tämä oli minulle ensimmäinen näin kuunneltu kirja, ja uutuudenviehätys toi varmaan jotain myös lisää, mutta tässä se toimi. Viimeisen päälle, tuki dokumentaarista lähestymistapaa ja kirjan rakennetta, antoi varmasti jotain, joka olisi fyysisen kirjan kanssa jäänyt saamatta.

♥ Alkuun luulin hetken, että Daisy Jones & the Six on oikea bändi, josta häpeäkseni ole koskaan kuullutkaan. Lähes puoliväliin asti Jenkins Reid onnistui pitämään yllä todella aidontuntuista kuvaa yhtyeestä ja sen historiasta, mutta sitten, no sitten mentiinkin jo hyvin selvästi kaunokirjallisuuden puolelle.

♥ Uppoutuminen. En muista milloin olisin viimeksi koukuttunut ja uponnut kirjaan niin vahvasti kuin tähän upposin. Ihanin tunne, parasta lukemisessa/kirjojen kuuntelemisessa. Sen avulla teos saa  (ainakin osittain) anteeksi kaikki seuraavatkin kohdat.

Asioita, jotka jäivät kaivertamaan, kun kuuntelin Daisy Jonesia & the Sixiä

- Tätä kirjaa on kritisoitu paljon siitä, ettei se tarjoa mitään uutta. Allekirjoitan kritiikin täysin. Sex, drugs and rock and roll -tyyppikertomus on tässä niin kliseinen, että itkettäisi jos ei naurattaisi, puhumattakaan kirjan disneyhenkisestä rakkauskäsityksestä. "Suurin rakkaus on aina se jota ei saavuta", kuinka uusi ajatus joopa joo. Eihän tälle pohjaakaan kuin about kaikki maailman rakkauskirjallisuus.

- Kirjan viimeinen viidesosa. Anteeksiannoin kaiken ylläkirjoittamani, koska rakastin tämän kuuntelemista, mutta loppu nyt oli makuuni jo liian imelä ja överi jopa kaikkein höttöisimmissäkin rakkauspumpuleissa.

- On olemassa kirjoja, jotka paranevat kun niistä kirjoittaa, kun lukukokemuksen sanoittaa sekä muille että ennen kaikkea itselleen. Ja on olemassa kirjoja, jotka hajoavat palasiksi kun niitä edes yrittää käsitellä. Tämä ehdottomasti kuuluu jälkimmäisiin. Niinpä en sano enää enempää, ja annan vain olla. Jotkin kirjat eivät kestä kriittistä tarkastelua, mutta ehkä ihan jokaisen ei aina tarvitsekaan. Joskus voi vain olla ja nauttia, vaikka kyseessä olisikin vain keskinkertainen viihdekirja.