LIV STRÖMQUIST : EINSTEININ VAIMO

LIV STRÖMQUIST : EINSTENIN VAIMO

♥ ♥ ♥ ♥

139s.

Sammakko 2019

Alkuteos: Einsteins fru // 2008

Suomennos: Helena Kulmala

Arvostelukappale

Kesän odotetuin kirja on täällä!

Ja se on aivan ehdottomasti Liv Strömquistin uusin suomennettu sarjakuvakokoelma, Einsteinin vaimo.

Strömquist hurmasi minut feministisillä sarjakuvateoksillaan viime keväänä, ja etenkin Kielletystä hedelmästä tuli sellainen elämäni kirja, jonka tematiikkaan tunnun vähän väliä jollain tapaa palaavan. Strömquist käyttää terävää ja anteeksipyytelemätöntä huumoriaan mainiosti osoittamaan ne yhteiskunnan epäkohdat, joihin päivittäisessä elämässä edelleen törmäämme, ja historian esimerkkien avulla hän tekee näkyväksi ne tarinat, jotka nielemättä olemme tähän asti tottuneet hyväksymään. Sama terävä meininki jatkuu myös tässä uusimmassa teoksessa, jossa käsitellään kuuluisia ukkeleita ja naisia heidän takanaan.

Kun Strömquist (minulle) ensimmäisen kerran meni sohimaan nykyistä parisuhdekäsitettä ja naisten tekemää tunnetyötä Prinssi Charlesin tunteessa, voin suoraan myöntää hypänneeni hieman puolustuskannalle. Kyseenalaistihan hän sen rakenteen ja mallin, jossa minä elän, ja jota minä olin pitänyt kyseenalaistamattoman oikeana koko pienen elämäni. Vuosi lukukokemuksen jälkeen (ja hurjan monta muuta keskustelua ja artikkelia aiheesta lukeneena) olen kuitenkin saanut pureskella kritiikkiä tarpeeksi, ja huomaan jo moninkin paikoin yhtyväni siihen. Nyky-yhteiskunta kun tuntuu pitävän täysin automaattisena luonnollisuutena tilaa, jossa yksiavioisuus on ainoa oikea vaihtoehto ja kaikki tunnetyö kuuluu naiselle. Monille se varmasti toimii, mutta pääsääntöisesti siksi, että siihen ollaan sosiaalistuttu, eikä muuta ole edes huomattu kaivata.

Pidemmän päälle pelkkä toimiminen ei kuitenkaan riitä, sillä mallissa on vahingollisuutta niin miehille kuin naisillekin, ja se vääristää niin sukupuolten kuin heteronormatiivisenkin tasa-arvoisuuden mahdollisuutta. Kun nainen kantaa huolta sekä omasta että miehen tunne-elämästä, leimautuu hän paradoksaalisesti siksi tunteelliseksi hupakoksi, joka ei kykene elämässä etenemään saati ketään johtamaan, koska onhan hän täysin tunteellisuutensa armoilla. Samalla mies padottujen tunteidensa kautta astelee naiskasan päällä kohti korkeuksia ja yhteiskunnan huippupaikkoja. Yhteiskunnallisessa keskustelussa kuitenkin toistuvasti unohtuu, että loogisuus, kylmähermoisuus ja laskelmoivuuskin ovat vain tunteita, ja rationaalisena pidetty toiminta pohjaa lopulta turvallisuuden ja jatkuvuuden tunteen hakemiselle.

Tässä uusimmassa suomennoksessaan Strömquist tuntuu yllättävänkin rauhalliselta, mutta toisaalta ehkä oma ajatuksenikin on vuoden sisällä hieman mennyt eteenpäin. Terävä ja piikikäs hän on edelleen, mutta jotenkin perustelevammalla tavalla. Strömquist aloittaa kokoelmansa pitämällä gaalan maailman historian järkyttävimmistä poikaystävistä, joiden mukaan mahtuu niin Karl Marx kuin Albert Einsteinkin. Kummatkin kun ovat siitä perinteisiä jäbiä, että ovat paitsi tarvinneet naisen tunnetukea päästäkseen siihen missä ovat, ovat myös häpeilemättä ottaneet puolisojensa ajatukset ja mallit ihan vain omalle nimelleen. Kunnia sille kenelle se kuuluu, paitsi jos se kuuluu naiselle. Ja sitten vielä 2010-luvulla on pokkana porukkaa, jonka mielestä nainen historiassa on poikkeustapaus. Mutta onneksi on Liv, sillä hän jos kuka osaa näyttää hyvinkin voimakkaasti, miten tarinat muuttuu kun keskiössä oleva henkilö vaihdetaan totutusta tottumattomampaan. Historiakin on vain ihmisten kirjoittamaa, ja koska tähän asti sitä ovat kirjoittaneet miehet, eivät he näkökulmaansa ole juurikaan osanneet omasta navastaan muualle siirtää.

Paskimpien poikaystävien lisäksi Strömquist käy läpi heteronormatiivisuuden seurauksia, luonnollistamispuhetavan naurettavuuksia sekä esimerkiksi ydinperheprojektin käsittämätöntä propagandaa. Strömquistin provosointi toimii, ja yhtäkkiä ne kaikkein "luonnollisimmatkin" asiat ympärillä tuntuvat naurettavilta ja vanhanaikaisilta. Huumori on äärimmäisen oivallinen keino näitä asioita osoitella, ja siinä Liv onnistuu jälleen. Sarjakuva antaa kuitenkin myös keinoja ja argumentteja laajempaankin feministiseen keskusteluun, ja esimerkiksi sarjakuvan "Ikävystyttävät ihmistyypit" -kategorian historiaton nainen (eli menestynyt nainen, joka "ei tarvitse feminismiä, vaan on aivan itse tässä missä on" -kälätys) on mainioimmin kiteytetty neliruutuinen, mitä kirjassa on. 

Ylipäätään Liv Strömquistin sarjakuvat toimivat kaikille, joita kiinnostaa yhteiskunta, huumori tai ihmisyys. Tai koko kolmikko yhdessä. Strömquist ei käännytä tai saarnaa, ja saa silti viestinsä perille paremmin kuin moni muu. Tähän asti hänen (suomennettu) tuotantonsa on tosin ollut hyvin valkoista feminismiä, joten jos jotain toivoa saa, olisi ehkä aika myös intersektionaalisuudelle. Toisaalta suurin osa näistä Livin suomennetuista teoksista on jo kymmenisen vuotta vanhoja, joten toivoa edelleen on. Strömquistilta jos joltain kun myös luokkakriittisyys onnistuu, kuten jo Nousussa ja tuhossa jo parhaimmillaan nähtiin. Nyt vain kaikki kilpaa Strömquistin pariin, jos siis siellä joukossa vielä joku on, joka näihin ei ole muka ehtinyt tutustua.