MAGGIE NELSON : SINELMIÄ

MAGGIE NELSON : SINELMIÄ

♥ ♥ ♥ ♥ ♥

96s.

S&S 2019

Alkuteos: Bluets 2009

Suomennos: Kaijamari Sivill

Arvostelukappale

Olen odottanut tätä suomennosta enemmän kuin mitään aikoihin. Vaikka tiedän, että tällaisten odotusten yhteenpakkaaminen voi olla hieman vaarallistakin lopputuloksen ja yliodottamisen näkökulmasta, en voinut olla lukematta Maggie Nelsonin Sinelmiä sillä samaisella hetkellä, kun sen kirjekuoresta esiin poimin. 

Nelsonin Argonautit vei täysin mennessään jo viime kesänä, ja kirjan jokaisella sivulla taitaa olla taitettuna hiirenkorva. Kirja on vain kasvattanut omaa merkityksellisyyttään mitä kauemmin se on ollut lukematta, ja jollain kiinnostavalla tavalla tämän kanssa käy jo lukiessa niin: rakastan jokaista riviä, mutta erityisesti rakastan jo menneitä. Tuntuu kuin saisin jollain tavalla upota näiden ajatusten syvään sinisyyteen, ja juuri se sinisyydestä tarttunut muisto tuntuu vieläkin todemmalta kuin käsillä oleva teksti. Nelson käsittelee osin tätä ajatusta itsekin, muistojen myötä kirjan loppupuolella, muistamisen ja muistojen kirjoitusten kautta.

Hän aloittaa: "Myös Goethe murehtii kirjoitetun kielen tuhoisia vaikutuksia. Hän murehtii erityisesti sitä, miten vaikeaa on 'nähdä [asian] olemus alati elävänä silmiensä edessä tappamatta sitä sanoilla'. Minun on myönnettävä, etten enää juuri murehdi sellaisesta. Minusta tuntuu, ettei kirjoittaminen muuta asioita paljoakaan, jos lainkaan, ei hyvässä eikä pahassa. Mielestäni se enimmäkseen jättää kaiken ennalleen."

Mutta jatkaa myöhemmin: "Asiaa pidemmin pohdittuani myönnän kuitenkin, että kirjoittaminen vaikuttaa muistiin – toisinaan se saattaa toimia niin kuin lapsuusaikainen valokuva-albumi, jossa jokainen kuva korvaa muiston, joka sen on tarkoitus säilyttää."

Sinelmien kohdalla kallistun kuitenkin jälkimmäiseen, sekä sen lukeminen että siitä kirjoittaminen pitää sen sellaisenaan. Upeana, maailmaani hitaasti muuttavana. Tai ehkä jotenkin ennemminkin sitä avaavana?

Sinelmissä minulle maagisinta on sen mahdollisuus moneksi: sen voi lukea suoraan siltään, tarinana erosta, sinisestä väristä, huomioista maailmasta sellaisena kuin se on. Väkisinkin etenkin sinisyys meinaa kasvaa kuitenkin omassa mielessä vertauskuvalliseksi, jonkin suuremman ja vielä syvemmän sinisen kuvaamiseksi. Se saa tehdä sitä, jos tahtoo, tässä voi nähdä tulkintakehyksen jos toisenkin. Uskoisin kuitenkin, että se tulkinta on erityisesti riippuvainen lukijasta. Siitä, miten elämän siniset osat kunkin sisällä kasvavat ja vievät tilaa, värjäävät tai katoavat väriä jättämättä. Tässä hetkessä minulle tämä kirja oli kasvattamattakin täydellinen, mutta uskoisin toisenlaisessa mielentilassa, hauraammassa ja enemmän esimerkiksi lohtua kaipaavassa saavani tästä taas jotain aivan muuta. Ehkä tämä osin siksi onkin jonkinlaiseksi kulttikirjaksi noussut, teokseksi, joka ostetaan eronneelle tai lohtua kaipaavalle ystävälle. Tai ihan vain ihmiselle, joka rakastaa sinisyyttä elämässä.

Nelson vetää puoleensa jollain aivan selittämättömällä tavalla, ja Sinelmien äärellä ei ole mitään väliä ymmärränkö mitään lukemastani, olenko liian väsynyt tai liian täynnä muita ajatuksia. Sinelmiä lukiessani olen syvällä sen sisällä, syvällä sinisessä, niin syvällä, että kun nostan katseeni kirjasta, hätkähdän itseäni ympäröivien värien kirkkautta. Että täällä onkin tämän väristä. Että nämä sävyt ovat oikeassakin elämässä näin syviä ja moninaisia. Ja vaikka minun värini ei ole sininen, se on ennemmänkin syvä metsänvihreä, alan etsiä sinistä itsekin ympäriltäni aivan eri tavalla. Tämän kirjan jälkeen oma lenkkipolkunikin näyttää toiselta, siniset talot sinisemmiltä.

Sinelmät ovat täysin määrittelemättömissä, ja sitä siinä rakastankin. Ei ole väliä, onko tämä esseetä, faktaa vai fiktiota, tapahtunutta vai kuviteltua. Se vain on, ja tämän kirjan kanssa se riittää. Jostain syystä ilahdun kuitenkin erityisesti, kun huomaan tämän saaneen Goodreadsissa eniten mainintoja runoutena. Tuntuu, että siitä tämä on kaikkein kauimpana, ja juuri siksi se on kaikkein sopivin määritelmä. Se tuntuu ihanalta.