LISÄYS KOTIMAISEEN KLASSIKKOKAANONIIN – SALLY SALMINEN : KATRINA

SALLY SALMINEN : KATRINA

448s.

Teos 2018

Alkuteos: Katrina // 1936

Suomennos: Juha Hurme

Kirjojen Suomi -hanke nosti viime vuonna Sally Salmisen Katrinan uudelleen puheenaiheeksi, uusi suomennos kirjan kirjabloggaajien ja -instagrammaajien hitiksi ja Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaaste teoksen viimein myös minun tietoisuuteeni. Tässä kohtaa täytyy siis sanoa, että häpeäkseni en todella ollut tästä kotimaisesta aikansa bestseller-teoksesta edes kuullut. Ja tällä kertaa häpeä ei ole vain minun, sillä väittäisin, että on kansallinen häpeä, että tällainen suurteos on ylipäätään päässyt unohtumaan, tippunut klassikkokaanonista pois. Tekisi mieli myös väittää, että hyvin pitkin osin se johtuu kirjailijan sukupuolesta, mutta se toki on keskustelu erikseen se. Nyt sanon, että jo oli aikakin nostaa Katrina takaisin esiin. Ja nyt on meidän vuoromme se siellä esillä pitää. Sillä jokaisen ylistyssanansa tämä romaani on ansainnut.

Katrina alkaa kun nimikkopäähenkilö tapaa Pohjanmaan katuja kulkiessaan veikeän merimiehen Johanin, joka maalaa kotikonnuistaan Ahvenanmaan kallioisista saarista niin vastustamattoman kuvan, että Katrina rakastuu paitsi paikkaan, myös sieltä kotoisin olevaan herrasmieheen. Häät saadaan järjestymään heti ja pari lähes karkaa matkaa kohti uutta kotiaan ehtimättä edes kapioita saada matkaansa mukaan. Perillä todella odottaa kauniita huviloita omenapuineen, mutta Johanin koti ei ehkä aivan olekaan sitä, millaiseksi suurisuinen veijari on sen puheissaan maalannut. Jo muutaman päivän jälkeen tuo tuore aviomies jättää vaimonsa kesäkaudeksi yksin uuteen ympäristöönsä, suuntaa merille laivansa mukana. Ja Katrina on yksin keskellä vierasta karuutta, sisäänpäin käpertyneessä yhteisössä, johon ei hieman säälittävän pelleilijän maineessa olevan Johanin vaimoa tuosta vain mukaan päästetäkään.

" 'Sain pellavaa, joo. Mutta pellavan hinnan ja päiväpalkan mukaan siitä tulee vain kahden ja puolen päivän maksu. Minulla on yksi ja viisikymmentä saamista. Johan sai muutamia lautoja veneentervauksesta, annetaan sen olla sujut. Mutta Erik ei saanut pennin latia työstään.'

'Tämä on kai jotakin uutta, jota ihmiset taas ovat keksineet. Minun aikanani torpparit ovat ottaneet, mitä ovat saaneet, ja olleet iloisia.'

'Mutta me emme enää ole siitä iloisia. Mekin haluamme vähän määrätä.

'Ajatella! Ja köyhän kansan matkat useiden kymmenien kilometrien päähän lääkäriin ovat myös turhaa touhua. Minun aikanani väki on elänyt ja kuollut Herran armosta, mutta nyt näyttää synti hallitsevan.'"

Tästä karusta kuvastosta Katrina lähtee kuitenkin päättäväisesti elämäänsä rakentamaan, ja Salminen tarinaansa luomaan. Jo pian käy ilmi, ettei talollisen tyttärellä ole juuri maaorjaa kummempi kohtalo, ja tämän asetelman kautta Salminen ottaa ajoittain kärjekkään äänekkäästi kantaa niin omaisuuden jakautumiseen jo valmiiksi rikkaiden kesken kuin naisen asemaan patriarkaattisessa yhteiskunnassa. Vuodet vierivät, perhe kasvaa, mutta onnen sijaan kasvaa myös nälkä ja hätä, kun palkaksi annettu pilaantuva maito ei ehjiksi vaatteiksi muutu.

Siinä missä Salmisen Katrina on yksi kotimaisen kirjallisuuden vahvimpia henkilöhahmoja, on myös jokaisella sivuhenkilöllä upea, täyteläinen paikkansa tarinassa. Johanin ja Katrinan kaunis kumppanuus ylittää sosiaalisen häpeäleiman, joka erilaisuuden päälle on jokaisessa ajassa niin kiivaasti tahdottu lyödä. Heidän lapsensa uhmaavat niin saarta kuin sitä ympäröivää merta, ja romaanista tulee useamman sukupolven mittainen tarina. Salmisen pakoton kerronta ja koko elämän kurottava tarina Katrinasta puhuttelee alusta loppuun. Se saa itkemään, kadottamaan todellisuuden ympäriltä ja kasvattamaan suojamuurit arjen ajatuksia vastaan. Se on kokonainen elämä, ja se elämä on upea.

Salmisen Katrina on tosiaan jäänyt äänekkäämmin tilaa vieneiden kotimaisten klassikoiden alle, mutta täysin turhaan. Se ei hetkeäkään kalpene esimerkiksi Väinö Linnan rakastetulle Täällä Pohjantähden alla -trilogialle, vaikka samaa historiaa ja torpparin kurjaa elämää kuvaakin. Se ottaa paikkansa yhteiskunnallisessa keskustelussa yhtä itsevarmasti kuin päähenkilönsäkin, eikä se herroja kumartele. Salminen kuvaa niin täydellisen upeasti köyhän ihmisen elämää vajoamatta synkkyyteen, mutta kuitenkaan sitä lainkaan romantisoimatta. Tämä ei ole kaunis ja kaihoisa tarina, jonka voi näppärästi luettuaan unohtaa, se vaikuttaa syvästi ja muistuttaa terävästi, ettei nämä luokkaerot vieläkään Suomesta minnekään ole kadonneet. On ne, jotka omistavat ja ne, jotka eivät. Almuilla Katrina ei elää suostu, eivätkä myöhemmin hänen poikansa lapsuudenkotiaan omakseen tahdo tunnustaa, mutta selkä suorana itse kukin kohtaa omat kohtalonsa. 

Klassikot syntyvät, kun tiettyä kirjaa kutsutaan tarpeeksi usein tarpeeksi kirjallisissa piireissä klassikoksi. On siis aika korjata tämän romaanin kohdalla tehty virhe, ja nostaa se takaisin sinne minne se todella kuuluu. Puhua siitä yhtenä suurena suomalaisena klassikkoromaanina. Sitä se todella on.

Lue koko maailma -haasteen lisäosa: Ahvenanmaa
Lue itsellesi mielenterveyttä -haaste: A book that make you escape your life

Muissa kirjablogeissa: Annelin kirjoissa, Kirjakko ruispellossa, Kulttuuri kukoistaa, Tuijata. Kulttuuripohdintoja & Kirjaluotsi