NAISTENPÄIVÄ-KLASSIKKOHAASTEEN AVAUS – VIRGINIA WOOLF : ORLANDO

VIRGINIA WOOLF : ORLANDO

251s.

Tammi 2002

Alkuteos: Orlando: A Biography // 1928

Suomennos: Kirsti Simonsuuri

Ja viimein Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaasteessa ollaan otettu se ensimmäinen varsinainen askel: saatu kirja luettua. Orlando oli itseasiassa jo valmiiksi kirjastopinossani, lähtenyt mukaan jo ennen kuin Miran kanssa edes olimme mitään haastetta keksineet. Tammen painos on kaunis, ja no, Orlando oli ainoa Woolf, joka lähikirjastoni hyllystä löytyi. Nyt tämä kirja tosin jo löytyy omastakin hyllystä, samaisena painoksena, Oman huoneen vierestä, joten kenties Woolfia on vielä haasteen aikana lisääkin luvassa.

"Sillä tässä jälleen tulee vastaamme ongelma. Vaikka sukupuolet ovat erilaisia, ne ovat sekoittuneita. Jokaisessa ihmisolennossa tapahtuu heilahtelua toisesta sukupuolesta toiseen, ja usein vain vaatteet pitävät yllä miehen tai naisen kaltaisuutta, kun niiden alla sukupuoli on kokonaan vastakkainen. Täten johtuvasta monimutkaisuudesta ja sekaannuksesta jokaisella on ollut kokemuksia." 

Ja voihan Woolf.

Ensimmäisten sivujen jälkeen pohdin hetken, että mitähän taas olenkaan valinnut luettavakseni, tarina taas yhdestä miehestä historian saatossa? Sivulla 50 pohdin lähinnä, miksen ole koskaan aiemmin Woolfia lukenut ja sadannen sivun kohdalla olin täysin myyty. 

Orlandoa tuntemattomille sanottakoon, että lyhykäisyydessään tämä on kai tarina ajasta, yhteiskunnasta ja sukupuolisuudesta. Esimerkiksi. Se on myös fiktiivinen elämäkerta 1500-luvulla syntyneestä aatelismiehestä Orlandosta, hänen rakkaudestaan naisiin ja kirjallisuuteen, sekä ylipäätään hänen elämästään 36-vuotiaaksi asti, eli siis täysin normaalisti aina vuoteen 1928. Se on tarinana ilkikurinen ja hauska, ja silti haudan vakava ja hulvaton. Se on tahmainen ja hidas, koukuttava ja nopea, haastava olematta vaikea, monitasoinen kompastumatta omiin kerroksiinsa. Se on kenties Woolfia taitavimmillaan, mutta toisaalta, mistä minä sen tiedän, kun en ole muuta kyseiseltä kirjailijalta koskaan lukenut.

Mutta aion kyllä lukea, tämän jälkeen aivan ehdottomasti. Vaikka käsitykseni mukaan Orlando ei ole ehkä se kaikkein tyypillisin teos Woolfin tuotannossa, antaa se mitä mainioimman kuvan kyseisen kirjailijan kerronnallisesta lahjakkuudesta ja äärimmäisestä tarkkuudesta mitä tulee ajan kuvaamiseen, ajankuvaan ja aikakausia leimaaviin henkiin ja stereotypioihin. Woolf käyttää sekä huumoria että kliseitä mitä täydellisimpinä keinoina kuvata Orlandon elämäntarinaa, eikä se järjettömän suuresta aihekavalkadistaan huolimatta kompastu omaan monimutkaisuuteensa. Vaikka Woolf kirjoittaa runsaasti ja polveillen, on tarinaa helppo seurata sen äärimmäisen kiinnostavuuden vuoksi. Ja Woolfin omaleimaisen, voimakkaan kertojaäänen ansiosta, ennen kaikkea.

Tavallaan Orlandosta on vaikea kirjoittaa, koska siinä on niin paljon, ettei tiedä mistä aloittaa, ja silti en nyt osaa lopettaakaan tätä postausta mihinkään puolilatteaan loppukaneettiin. Tuntuu nimittäin uskomattomalta, että lähes sata vuotta sitten kirjoitettu kaunokirjallinen teos, fiktiivinen elämäkerta osuu esimerkiksi sukupuolisuuden käsityksessään jotenkin huomattavasti paremmin myös tähän aikaan kuin moni tässä ajassa kirjoitettu teos. Yllättävä käänne päähenkilön sukupuolessa avaa mitä mainioimman tavan käsitellä mieheyttä ja naiseutta - ennen kaikkea yhteiskunnallisesti, sillä niinhän me olemme jo vuosisatoja tottuneet sukupuolikäsitystämme rakentamaan. Se kun ei niinkään rakennu minkään biologisen tai "luonnollisen" varaan niin kuin me olemme ajatelleet sen rakentuvan, vaan luo yhteiskunnalliset normit sellaisia käytössääntöjä, ettemme enää eroita mikä on sisäsyntyistä ja mikä aikamme kuvaa. Tätä Woolf kuvaa maagisen upeasti eri aikakausiin henkilöhahmonsa sijoittaen, asenteita ja valistuneisuutta armottoman tarkkapiirtoisesti kuvaten. Woolf kuitenkin erotti o sata vuotta sitten sosiaalisen sukupuolisuuden siitä näennäisesti määriteltävissä olevasta fyysisestä, ja vaikka käsitykset voisivat tällaisenaan istua hyvin tämänpäiväiseenkin keskusteluun, on jotenkin käsittämätöntä, ettei tässä välissä ole juuri mitään rooleille ehtinyt tapahtua.

Woolf käyttää taitavasti aikakausia kuvaamaan ihmismielen kehitystä, kulloisiakin arvoja ja rakenteita. Hän tekee se äärimmäisen taitavasti asettaen samalla kyseiset rakenteet vallan naurunalaisiksi nauramatta kuitenkaan niille. Tavallaan aihe on yhtaikaa piikikkään kertojankin silmissä vakava, ja siinä missä 1700-luvun valistusmielisyys antaa vapauksia niin sukupuolisuuden  kuin romanttisen rakkaudenkin edessä, kaappaa 1800-luvun taantumus ja tiukka kirkollisten normien herääminen esimerkiksi avioliiton muodossa tarinan päähenkilön aivan uudenlaisten vaatimusten pariin. Enkä enää itsekään tiedä kumpaa lopulta ihastelin tarinan keskellä enemmän, itse tarinaa vai Woolfin kekseliäisyyttä luoda se.

Tämän takia minä luen nyt ennen kaikkea naisten kirjoittamia klassikoita. Tämänkaltaista kirjallisuutta minä olen jo pitkään halunnut löytää. Tämän kirjan tapaisten romaanien vuoksi toivon, että mahdollisimman moni löytää sekä Woolfin että naisten kirjoittamat klassikot lähivuosisadoilta ja -kymmeniltä uudelleen tämän haasteen myötä. Woolf on sille toiveelle erityisen vahva alku.

Orlandosta muualla kotimaisissa kirjablogeissa: Hiirenkorvia ja muita merkintöjä