SAARA TURUNEN : SIVUHENKILÖ

SAARA TURUNEN : SIVUHENKILÖ

236s.

Tammi 2018

Turunen on yksi kotimaisen kirjallisuuden nimistä, jonka olen huomannut kyllä, mutta antanut puolitietoisesti mennä ohi, kun joka paikassa on puhuttu niin paljon. Se luo paineita siitä, että pitää tykätä kun muutkin tykkää tai sitten siitä, että ei tykkää siksi, kun muut tykkää. Tuntuu, että paljon puhuttua ja nostettua kirjaa on mahdoton lukea ihan vain kirjana, irrallaan niistä arvioista joita se saa. Mutta nyt kun viimein annoin mahdollisuuden, tarttuen ensin tähän viimeksi ilmestyneeseen, saan huomata, että siitä samasta arvioinnin kivusta osittain Sivuhenkilökin kertoo. Maan huomattavimman päivälehden murskaavasta kritiikistä ja sitä myötäilevistä blogipostauksista, samaisen lehden kirjallisuuspalkinnon voitosta ja arvosteluiden tyystin kadonneesta anteeksipyytevyydestä. Jos kukaan muukaan ei siis näemmä kirjasta kykene kirjoittamaan sen aiemmista arvosteluista irrallisena, tuskin sitä täytyy siis automaattisesti vaatia itseltäänkään.

"Okei, minä sanon ja istun hetken hiljaa. Haluaisin sanoa hänelle, että tavataan sitten uudestaan, kun olet aloittanut. Tai oikeastaan ei niin, vaan pikemminkin niin, että tavataan sitten, kun olet saanut teoksesi valmiiksi, tuonut sen näytille siitä huolimatta, että häpeä on korventanut sisuskalujasi, ja lukenut sen jälkeen muutaman halveksivan arvion kirjastasi. Nähdään sitten ja jutellaan. Samalla voimme katsoa, miten järkevästi ja aikuismaisesti suhtaudut asiaan. Siihen asti, työn iloa ja onnea matkaan. Mutta en tietenkään sano mitään. Se olisi typerää."

Turusen romaanin nimettömäksi jäänyt päähenkilö on kirjailija, joka kirjoittaa kirjoittamisesta. Hän kirjoittaa siitä, miltä tuntuu kun hänen teoksensa on juuri julkaistu, mutta maailma jatkuu samanlaisena kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, ja siitä miltä tuntuu, kun jotain tapahtuukin. Vaikka käytännössä kirjassa kirjailija kuvaa kokonaisen vuotensa esikoiskirjansa julkaisun jälkeen, olisi julmaa typistää kirja yhden ihmisen kokemukseksi, edes sellaiseksi, jolla näennäisesti muka yritetään tehdä yksilöllisestä poliittista. 

Voisin kaiketi kuvailla, että minulle Turusen romaani on kertomus jonkin oman ja henkilökohtaisen antamisesta maailmalle ja yksin olosta yhteiskunnassa, jonka ainoana tähtäimenä on saada kansalaisensa pariutumaan voidaakseen todeta heidät oikeanlaisiksi.  Siitä, miten normit vaikuttavat yhteen ihmiseen. Mutta yli kaiken yksityisen, yli jokaisen nimettömäksi jääneen henkilöhahmon suurimman roolin tässä kirjassa otti yhteiskunnan normatiivisuus (tai oikeastaan sen normatiivisuuden patriarkaatti) huomattavasti laajemmin. Juuri se raskas, konservatiivinen ja kalskahtava normijärjestelmä, jossa niin sukupuoli kuin tietty tapakäyttäytyminen muuttuu jonkinlaiseksi performanssiksi. Ja se oli ehdottomasti tämän kirjan suurin ansio.

Sivuhenkilössä esimerkiksi juuri sukupuolisuus näyttäytyy sellaisena, jollaisena sen alkaa itsekin nähdä, kun on syystä tai toisesta herännyt huomaamaan oman yhteiskuntamme seksismin määrän. Turusen romaanissa jokainen mies on Mies, poika poika, nainen nainen. Sisaruksiin viitataan sukupuolisilla sisaruussanoilla, ainoastaan ystävien sukupuolet jäävät määrittelemättä. Siskojen ja siskon miesten kautta kuva seksistisestä sukupuoliperformanssista nousee niin suuriin mittasuhteisiin, että ketjuja ähisten korjaavat miehet ja vauvakutsuja kasaan höösäävät naiset ovat niin karrikoituja, että lähes puistattaa. Eikä puistata edes siksi, että tässä olisi jotain liioiteltua, vaan siksi, että tällaisina me sukupuolet nykyään todella esitämme. Ahtaina, kapeina, yhteen oikeaan muottiin mahtuneina. Ja jos näin räikeä sukupuolittelu alkaa lukijaa häiritä, on Turunen todella onnistunut valinnassaan. Jos näin stereotypiset kuvaukset miehisyydestä ja naisellisuudesta tuntuvat liialta, on ehkäpä jo aika katsoa ympärilleen hieman tarkemmin, ja huomata, että näin niitä sukupuolia edelleen esitetään. Ei Turunen tätä liioittelua ole keksinyt, siihen syyllistyy koko yhteiskuntamme. Ja jos niitä ei edes huomaa, niin no. Suosittelen joskus kiinnittämään huomiota, ihan vaikka omassa tuttavapiirissä.

"Kun naista halutaan hemmotella, hänet meikataan ja puetaan erilaiseksi kuin hän oikeasti on, minä mietin. Aivan kuin viesti olisi, että kaikki on ihanampaa, jos et ole se, joka olet. Kun miestä halutaan hemmotella, hänen olemustaan ei kyseenalaisteta, hänet viedään kalaan tai metsälle, melomaan tai värikuulasotaan."

Turusella on hieno tapa kuvata tätä kaikkea liikaa alleviivaamatta ja ketään syyllistämättä. Hänen päähenkilönsä häpeä ja vääränlaisuuden tunne, miellyttämisen halu ja sisäänrakennettu itseinho ovat todella sellaisia asioita, joita yhteiskuntamme istuttaa täysin normatiivisina asioina monien enemmän tai vähemmän herkkiin mieliin, niihin sellaisiin, jotka eivät sitä rakenteellista vääränlaisuuden korostamista osaa nähdä ja kantavat sen ristiä omilla harteillaan. Hän tosiaan kuvaa yksityisen kautta jotain suurempaa, mutta toisin kuin ajatella saattaisi, ei tarinasta jää kuvaa, että hän pyrkisi selittämään kaikkien naisten kaikki tunteet, saati väittämään omiaan yleisen yhteisiksi. Turunen kuvaa koko asetelmansa, kirjailijansa vuodenajat sivustakatsojamaisena jatkumona, ja se on yhtaikaa hurjan kaunista sekä itselleni äärimmäisen samaistuttavaa.

Tämä kirja on haikea, kokonainen ja todella taitava. Häpeän ennakkoluulojani, joiden takia ajattelin tämän olevan jotain muuta, koska se on tietyn ikäisen ja tiettyyn oletettuun sukupuoleen kuuluvan henkilön kirjoittama, mutta tuntuu kuin tarinallaan saisin sen anteeksi. Enhän toki itsekään näitä sukupuoleen liitettäviä rooleja ole ollut rakentamassa, mutta ainakin niitä voin pyrkiä omalta osaltani häivyttämään. Pienentämään häpeää puhumaan siitä reteästi ääneen, näyttämään että halutessaan olla naisellinen ei tarvitse koristautua siihen rooliasuun korkokengistä hiusväreihin, joihin sen kuvitellaan liittyvän. Tässä kirjassa on jotain niin vapauttavan rehellistä ja tarkkaa, että tämän soisi olevan hyvin monen muunkin lukulistalla. Itse tahdon pikimmiten siirtyä Rakkaudenhirviön pariin. 

Helmet-haaste 2018: 48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö

Sivuhenkilöstä muualla kirjablogeissa: Nannan kirjakimara, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä & Tekstiluola